Pekka Kotkavuori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Pekka Kotkavuori

Pekka Sulo Veikko Kotkavuori (11. huhtikuuta 1924 Helsinki28. toukokuuta 1986 Helsinki)[1] oli suomalainen mainoselokuvien tuottaja, käsikirjoittaja ja ohjaaja.

Pekka Kotkavuori työskenteli 1950-luvun puolivälissä aikakauslehti Kallessa, josta hän siirtyi Suomi-Filmin omistaman Filmitalon (aiemmin Finlandia-Kuva) toimitusjohtajaksi[2] käynnistämään sen mainoselokuvatuotantoa. Hän suosi mainosmusiikin eli lyhyiden jinglejen käyttöä, amerikkalaisten esikuvien mukaan usein jazztyylisinä sovituksina, yhteistyökumppaninaan useimmiten Kalle Kaartinen.[3][4]

Kotkavuori toimitti WSOY:lle kaksi vitsikokoelmaa, nimeltään Kaskukanuuna (1979) ja Vitsihaupitsi (1980).[5]

Kotkavuori toimi monien markkinointi- ja elokuva-alan yhdistysten luottamustehtävissä.[4] Hän on saanut elokuva-alan hopeisen ansiomerkin.[6] Vuonna 1973 hänelle myönnettiin Mainonnan monitaho -palkinto.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pekka Kotkavuori Elonetissä.
  2. Uusitalo, Kari: Suomalaisen elokuvan vuosikymmenet. Johdatus kotimaisen elokuvan ja elokuva-alan historiaan 1896–1963, s. 85. Otava, 1965.
  3. Kippola, Ilkka ja Sedergren, Jari: Dokumentin ytimessä 42 : Makeimmat mainokset, Sedis Blog 9.4.2007. Viitattu 3.2.2016.
  4. a b ”Pekka Kotkavuori oli iso mies – kaikessa”, teoksessa Teirikari, Pepe: Voittoja ja tappioita, Muistelmia mainoselokuvien maailmasta, s. 35–37. WSOY, 2000. ISBN 951-0-25369-3.
  5. Kotkavuori, Pekka[vanhentunut linkki], Fennica-haku. Viitattu 3.2.2016.
  6. Elokuva-alan ansiomerkit (Arkistoitu – Internet Archive), Filmikamari. Viitattu 3.2.2016.
  7. Niiniluoto, Markku: Reklaamista Markkinointiviestintään. Mainoshoitajain viisi vuosikymmentä 1941–1991. Helsingin Liikekirjapaino Oy. 1991.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]