Paraisten maalaiskunnan vaakuna

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Paraisten maalaiskunnan vaakuna (1952–1966)

Paraisten maalaiskunnan vaakuna oli Paraisten maalaiskunnan tunnus, joka oli saanut aiheensa pitäjän historiasta ja kunnan sijainnista. Porttiholvinen muuri on peräisin isonvihan aikaisesta nostoväen lipusta, ja sen kuva-aihe viittaa Paraisten porttiin, etelään kohti saariston pääväylää vievään kapeikkoon. Simpukat symboloivat sekä runsaita kalkkikiviesiintymiä että paikkakunnan sijaintia meren äärellä.

Vaakunan selitys on ”punaisessa kentässä nouseva, reunoihin ulottuva, porttiholvilla varustettu muuri, jonka yläpuolella kolme simpukkaa; kaikki kultaa.” Vaakunan on suunnitellut Gustaf von Numers, ja Paraisten maalaiskunnan valtuusto hyväksyi sen 24. toukokuuta 1952. Sisäasiainministeriö vahvisti sen käyttöön 12. joulukuuta samana vuonna. Vaakuna jäi epäviralliseksi kotiseutuvaakunaksi 1967 Paraisten maalaiskunnan liityttyä Paraisiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]