Pahat unet (Meriluoto)
Pahat unet (WSOY 1958) on Aila Meriluodon kolmas runokokoelma.[1]
Meriluoto oli kokoelman ilmestyessä yli 30-vuotias neljän lapsen äiti. Hänen aikaisempien kokoelmiensa “runotyttömäisyys” oli vaihtunut aikuisen ajatuksiin. teos oli vaikea saada kokoon arjen kiireiden keskellä. Teoksessa kuvastuvat jo aikansa modernismin tyylipiirteet. Meriluoto kertoi muutoksesta myöhemmin niin, ettei hän orjallisesti noudattanut modernismin oppeja, koska veistoksellisuus tuntui edelleenkin hänen omalta tyylilajiltaan. Hän pyrki luomaan sinfonisen runon, jossa kielikuvat, assosiaatiot ja älylliset solmut punoutuvat yhteen. Sisällöllisesti teos oli kuvaus läheisen ihmissuhteen päättymisestä, mikä kirjallisissa piireissä tulkittiin tarkoittavan suhdetta kirjailija Lauri Viitaan. [1]
Teoksen kritiikin aloitti entiseen tapaan akateemikko V. A. Koskenniemi, joka onnitteli Meriluotoa erinomaisesta saavutuksesta. Hän arvioi, että teoksessa kuvastuu tekijän astuminen vapauteen ja uudelle tielle. Koskenniemi katsoi uuden kokoelman jatkavan edellisten kokoelmien (Lasimaalaus ja Sairas tyttö tanssii) teemoja ja liittyvän niihin orgaanisesti. Entistä vahvemmin teos kuvaa naista ja naisen kokemuksia synnyttäjänä ja alkunaisena, jotka runoilija rinnastaa luomisen tuskaan. [1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c Rajala, Panu: Lasinkirkas, hullunrohkea: Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta, s. 179–185. Helsinki: WSOY, 2010. ISBN 978-951-0-35488-9.