Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Malli pā-kylästä
Rapan saarella

tarkoittaa maorikylää, mutta eurooppalaisessa käytössä sillä tarkoitetaan maorien 1700–1800-luvuilla tekemiä linnoituksia. Kaikki pāt oli rakennettu kukkulan tai muun korkean muodostuman laelle.[1] Osa niistä oli rakennettu vain sotureille ja osa asumistarkoitukseen. Pā-kylät olivat tärkeässä roolissa maorisodissa. Vanhin pā on 500 vuotta vanha, mutta ne yleistyivät vasta 1800-luvulla alkaneissa heimojen välisissä sodissa, jotka johtuivat peltoalan niukkuudesta ja liian suuresta asutustiheydestä.[2][3]

Myös muualla Tyynellämerellä on samanlaisia linnoituksia. Niitä on muun muassa Rapan saarella ja muualla Ranskan Polynesiassa. One Tree Hillin pā on yksi suurimmista ihmisen tekemistä historiallisista linnoitusrakennelmista.[4]

Linnoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pān puolustus koostui maavalleista ja puisista aidoista. Myös juoksuhautoja rakennettiin muskettien tullessa käyttöön ja joissakin saattoi olla jopa maanalaisia bunkkereita.[5] Pāt osoittautuivat kestäviksi tykkejä ja raketteja vastaan, ja niistä tuli maorien pääpuolustusasemia brittejä vastaan taisteltaessa. Pān käyttöikä oli yleensä vain 4–6 kuukautta, sillä asukkaiden piti siirtyä paikasta toiseen ruoanhakuun.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Maori Forts - Pa 2013. donsmaps.com. Viitattu 24.10.2022. (englanniksi)
  2. http://www.nzes.org.nz/nzje/free_issues/NZJEcol12_s_115.pdf
  3. The Maori 2022. history-nz.org. Viitattu 24.10.2022. (englanniksi)
  4. http://www.arc.govt.nz/environment/volcanoes-of-auckland/one-tree-hill.cfm (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. XV The Pa Maori or Fortified Village 2022. Victoria University of Wellington. Viitattu 24.10.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]