Páll Ragnar Pállsson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Páll Ragnar Pálsson (s. 1977) on islantilainen säveltäjä. Hän sai filosofian tohtorin arvon Viron musiikki- ja teatteriakatemiasta, jossa opiskeli sävellystä Helena Tulven johdolla. Väitöskirjassaan, jonka tekoa ohjasi Urve Lippus, Páll tutki islantilaista varhaisen luterilaisen musiikin käsikirjoitusta 1600-luvulta. Hänen musiikkiaan leimaavat lineaarisuus, itäeurooppalainen taidemusiikki ja jossain määrin sen ajan vaikutus, jonka nuori Páll vietti indie rock -yhtye Mausin jäsenenä. Usein teoksissa näkyy luonnonvoimista saatu innoitus, ja työssä on monesti ollut henkinen ulottuvuus.[1]

Vuonna 2013 Pállin viulukonsertto Nostalgia valittiin "vuoden sävellykseksi" vuoden 2013 Islannin musiikkipalkintojen jakamisen yhteydessä. Hän on säveltänyt myös sellokonserton Quake, jonka tilasivat Elbphilharmonie sekä Los Angelesin filharmonikot ja joka omistettiin Sæunn Þorsteinsdóttirille. Sæunn toimi solistina teoksen kantaesityksessä, jonka Jonathan Stockhammer johti Hampurissa. Tämän jälkeen teos esitettiin myös Los Angelesissa Daníel Bjarnasonin johdolla.[1]

Páll on opettanut sävellystä Islannin taideyliopistossa.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]