Ottave rime

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ottave rime (mon. ital. sanoista ottava rima, ”kahdeksas säe”) on kahdeksasta jambisäkeestä koostuva runomuoto, jossa jokainen säe jakaantuu viiteen runojalkaan. Säkeiden 2-tavuiset loppusoinnut vastaavat kaavaa a b a b a b c c. Toisin sanoen runon ensimmäisen, kolmannen ja viidennen säkeen loppusoinnut vastaavat toisiaan, samoin kuin toisen, neljännen ja kuudennen loppusoinnut. Seitsemäs ja kahdeksas säe muodostavat oman loppusointuparinsa.

Esimerkki:

Et tiedä, laiva, mitä kallehinta
nyt kannat, eikä tiedä tähti-yö,
yön tuuli ei, ei meren aava pinta,
ei aallot, jotka laivan laitaan lyö,
sen tietää yksin tämä ihmisrinta,
iäinen jota itku lemmen syö,
ja jok’ on kärsinyt niin paljon, että
ei armastaan voi nähdä kyynelettä.
(Eino Leino: Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja, laulusta Confessio cordis )

Ottave rime, joka tunnetaan myös nimityksellä stanza, syntyi renessanssin ajan Italiassa, missä Ludovico Ariosto ja Torquato Tasso käyttivät sitä eeppisissä runoelmissaan. Myöhemmin runomuotoa sovelsivat teoksissaan mm. Byron ja Goethe. Suomessa taitavia ottave rime -säkeitä ovat Eino Leinon ohella kirjoittaneet Otto Manninen ja Kaarlo Sarkia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]