Oleanterikiitäjä

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Oleanterikiitäjä
Daphnis nerii 01.jpg
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Perhoset Lepidoptera
Alalahko: Glossata
Osalahko: Erilaissuoniset Heteroneura
Yläheimo: Kehrääjämäiset Bombycoidea
Heimo: Kiitäjät Sphingidae
Alaheimo: Macroglossinae
Suku: Daphnis
Laji: nerii
Kaksiosainen nimi
Daphnis nerii
Linneaeus, 1758
Katso myös
 Commons-logo.svg Oleanterikiitäjä Commonsissa

Oleanterikiitäjä (Daphnis nerii) on lähinnä trooppisella ja subtrooppisella vyöhykkeellä elävä perhonen, joka kuuluu kiitäjien (Sphingidae) heimoon. Suomessa se on äärimmäisen harvinainen harhailija.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikuisen oleanterikiitäjän siipiväli on 90–110 mm. Etusiivet ovat vihreän eri sävyjen kirjomat. Lisäksi vaaleina erottuvien, ohuiden ja voimakkaasti mutkittelevien poikkiviirujen välisellä alueella on nähtävissä vaaleanpunaista ja violettia väriä. Myös siiven tyvessä on vaaleanpunainen täplä. Aivan siiven kärjessä on Y-kirjaimen muotoinen vaalea kuvio. Takasiivet ovat tyvestä harmaat, ulompaa vihreät ja niissä on vaalea reunajuova. Myös perhosen ruumiissa on useita vihreän eri sävyjä. Ulkonäkönsä puolesta oleanterikiitäjää ei voi sekoittaa mihinkään toiseen Euroopassa tavattavaan kiitäjäperhoseen.[1][2][3][4][5]

Toukka on vihreä tai ruskea, sen kyljissä on vaalea pitkittäisjuova, valkoisia pisteitä ja niskassa kaksi sinistä silmätäplää. Peräpäässä on kiitäjille tyypilliseen tapaan sarvi, joka lajilla on kuitenkin vain lyhyt ja väriltään keltainen. Ennen koteloitumista toukka muuttuu punertavaksi.[6] Täysikasvuinen toukka on 105–125 mm pitkä.[7]

Levinneisyys ja lentoaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laji on levinneisyydeltään afrikkalainen eikä sillä ole vakituista kantaa Välimeren pohjoispuolella. Afrikan mantereen lisäksi sitä tavataan Etelä- ja Keski-Aasiassa Filippiineille saakka. Oleanterikiitäjiä kuitenkin vaeltaa vuosittain Afrikasta Eurooppaan.[7] Se on vaeltaessaan Etelä- ja Keski-Euroopassa melko yleinen[6] ja useita kertoja sitä on tavattu Suomessa asti[2]. Lajilla tavataan kahdesta neljään, joskus jopa viiteen sukupolvea vuodessa ja se lentää toukokuusta syyskuuhun.[6] Suomesta perhosyksilöitä on tavattu pääasiassa loppukesällä, toukkia ei koskaan.[2]

Elinympäristö ja elintavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuivien joenuomien ja keitaiden laji. Oleanterikiitäjää tavataan paikoilla, joilla kasvaa jonkin verran oleanteripensaita, mutta runsaat kasvustot eivät näytä perhosta kiinnostavan. Perhonen lepää päivisin oksistojen kätköissä. Perhonen lentää enimmäkseen ilta- ja aamuhämärässä ja vierailee ahkerasti kukilla. Häirittynä se voi lentää myös päivällä. Ei lennä valolle.[6][7] Vaeltaneita yksilöitä ja niiden toukkia tavataan puistoissa ja puutarhoissa.[1]

Parittelu kestää muutamia tunteja, mutta pari pysyy yleensä yhteen kiinnittyneenä seuraavaan iltaan saakka.[6] Naaras munii 250–300 munaa, jotka se munii ravintokasvin nuoriin versoihin. Nuoret toukat eivät piilottele, mutta vanhemmat toukat viettävät päivät pensaan tyvellä tai karikkeessa. Toukan kasvu riippuu paljon lämpötilasta ja toukka on täysikasvuinen reilussa kahdessa viikossa lämpötilan pysyessä 28°C tuntumassa ja noin kuukaudessa 25°C lämpötilassa. Toukka koteloituu kellertävän kotelokopan sisään maanpinnalle, karikkeen joukkoon.[7] Kotelo on talvehtiva vaihe, joskaan perhosen elinalueella ei varsinaista talvea ole eikä se selviä edes eteläisen Euroopan talvista kuin poikkeuksellisen suotuisina vuosina.[6]

Ravintokasvi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukka käyttää ravinnokseen pääasiassa oleanteria (Nerium oleander), mutta myös talvioita (Vinca).[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Rougeot & Viette. Euroopan ja Pohjois-Afrikan kiitäjät ja kehrääjät. Tammi 1983 ISBN 9789513055851
  2. a b c Suomen perhostutkijain seura
  3. Moths and Butterflies of Europe and North Africa (englanniksi)
  4. Svenska fjärilar (ruotsiksi)
  5. UK Moths (englanniksi)
  6. a b c d e f Sphingidae of the Western Palaearctic (englanniksi)
  7. a b c d e Nationalnyckeln till Sverges flora och fauna. Fjärilar: Ädelspinnare–tofsspinnare Lepidoptera: Lasiocampidae–Lymantriidae. ISBN 978-91-88506-58-0 s. 194–195

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]