Oikeustoimikelpoisuus

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Oikeustoimikelpoisuus tarkoittaa henkilön kelpaavuutta antamaan ja vastaanottamaan sitovia oikeudellisia tahdonilmaisuja, joilla perustetaan, muutetaan tai kumotaan henkilön omaa etua toteuttavia oikeuksia tai velvollisuuksia.[1]

Suomessa täysi oikeustoimikelpoisuus eli täysivaltaisuus on vuodesta 1976 lähtien alkanut henkilön täytettyä 18 vuotta. Rajoitettu oikeustoimikelpoisuus on alle 18-vuotiaalla, joka saa hallita sitä omaisuutta, mitä on työllään ansainnut tai jonka huoltaja tai muu edunvalvoja on antanut lapsen käytettäväksi. Viisitoista vuotta täyttänyt saa tehdä tällaisista varoista testamentinkin[2].

Vajaavaltainenkin voi tehdä olosuhteisiin nähden tavanomaisia tai merkitykseltään vähäisiä oikeustoimia ja määrätä siitä, mitä on omalla työllään ansainnut. Muuten esimerkiksi vajaavaltaisen tekemää sopimusta ei välttämättä pidetä pätevänä. Tuomioistuin voi rajoittaa täysi-ikäisen oikeustoimikelpoisuutta, jos henkilö ei kykene huolehtimaan taloudellisista asioistaan.[3]

Oikeushenkilöt saavat oikeustoimikelpoisuuden samalla, kun niistä tulee oikeuskelpoisia rekisteröimisessä tai siten kuin niiden perustamista koskevat säädökset määräävät. Oikeushenkilöiden oikeustoimikelpoisuuden käyttö toteutuu toimielimien välityksellä.[4]

Islamilaista oikeutta noudattavissa valtioissa korkein oikeustoimikelpoisuuden aste on vapaa, täysi-ikäinen ja täysijärkinen muslimimies. Täysi-ikäisyyden rajana on yleensä 20–21 vuotta, käytännössä usein avioliiton solmiminen.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Uusi tietosanakirja, Tietosanakirja oy 1964
  2. Perintökaari, 40/1965, 9 luku
  3. Laki holhoustoimesta (1.4.1999/442)
  4. Encyclopædia iuridica Fennica, Suomalainen lakimiesyhdistys 1996, ISBN 951-855-135-9, osa III palsta 393
  5. Encyclopædia iuridica Fennica, osa VI palsta 325