Ohje:Ensimmäinen artikkeli

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ensimmäinen artikkeli -ohje on lyhyt opastus Wikipedian artikkelin kirjoittamiseen. Tämän ohjeen on tarkoitus kertoa millainen on riittävän hyvä artikkeli. Sille kuinka sivuja muokataan on oma ohjeensa. Lisäksi suomenkielisestä Wikipediasta löytyy laajempi tyyliopas. Pääasiallisesti artikkelista vähintään tulisi löytyä johdanto, joka kertoo mistä artikkelissa on kyse. Artikkelin tulisi olla myös asiakieltä, sisältää lähteet ja olla luokiteltu.

Hyvä tapa uutta artikkelia luodessa on käyttää aihepiirin mukaisia mallipohjia tai ottaa muuten mallia aikaisemmista saman aihepiirin artikkeleista. Näin näkee suoraan mitä tietoja artikkelissa ainakin tulisi olla ja mitä mallineita siinä on käytetty. Yksi hyvä neuvo on, että artikkelin tekeminen kannattaa aloittaa tekemällä mahdollisimman hyvä lyhyt artikkeli ennen kuin alkaa kasvattamaan artikkelin pituutta.

Artikkelin aihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Merkittävyys ja Poistokäytäntö

Wikipedia-artikkelin tulee olla aiheeltaan ”merkinnän arvoinen”. Wikipediassa ei ole tarkkoja merkittävyysrajoja ja viime kädessä artikkeliaiheiden merkittävyydestä päättää Wikipedian muokkaajayhteisö poistoäänestyksen avulla. Tällä hetkellä poistoon vaaditaan 70 prosentin kannatus ja äänestysten myötä muodostuneita suuntaviivoja on kirjattu ylös yleistä kiinnostusta varten. Käytännössä artikkelin aiheen pitäisi olla riittävän tunnettu jotta artikkelin sisältämät tiedot on mahdollista tarkistaa luotettavista lähteistä.

Artikkelin kieliasu ja nimi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkelit: Kielioppi ja Artikkelin nimi

Artikkelin kirjallisen tyylin puolestaan tulisi olla suomen kielen sääntöjä noudattavaa selkeää asiakieltä. Nimen tulee olla sellainen, jolla aiheeseen viitataan suomen yleiskielessä.

Artikkelin rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli muodostuu useasta selkeästä osiosta, jotka tavallisesti ovat johdanto, muu sisältö, lähteet, linkit muualle ja metatieto. Metatietoon kuuluvat muun muassa artikkelin luokitukset ja kielilinkit. Alla on eri osiltaan värjätty esimerkkiartikkeli jääkiekkoilija Jyri Marttisesta. Eri väreillä merkityt osat ovat Artikkelin aihe, Johdanto, Kappaleet, Lähteet, Aiheesta muualla ja Luokat.

'''Jyri Marttinen''' (s. [[1. syyskuuta]] [[1982]] [[Jyväskylän maalaiskunta]]) on suomalainen jääkiekkoilija, 
joka on pelipaikaltaan [[puolustaja]].

== Ura ==
Marttinen on pelannut urallaan [[Jääkiekon SM-liiga|SM-Liigassa]] [[JYP|Jyväskylän Jypissä]]. Hänet varasi NHL:ään 
[[Calgary Flames]] vuonna 2002. Hän siirtyi kaudella 2006–2007 [[Elitserien]]in [[Malmö IF Redhawks]]ien riveihin. 
Nykyään Marttinen pelaa [[Skellefteå AIK|Skellefteå AIK:ssa]]. Hän on 182 senttimetriä pitkä ja painaa 89 kiloa.
 
== Lähteet == 
*[http://www.eurohockey.net/players/show_player.cgi?serial=12512 Jyri Marttinen eurohockey.netissä]

{{AAKKOSTUS:Marttinen, Jyri}}
[[Luokka:Suomalaiset jääkiekkoilijat]]

Johdanto ja artikkelin aihe
Artikkelin aloittaa lyhyt tiivis johdanto aiheesta. Johdannon puolestaan aloittaa virke, jonka tulisi vastata itsessään kysymykseen, mikä artikkelin aiheena oleva asia on ja mihin se liittyy. Tässä virkkeessä oleva artikkelin aihe '''lihavoidaan'''.
Kappaleet
Johdannon jälkeen artikkelin eri aihealueet jaetaan omiksi kappaleikseen joiden otsikointi tapahtuu koodilla == Otsikko ==. Artikkelissa on käytännössä aina johdannon lisäksi lähteet ja aiheesta muualla -osiot.
Lähteet
Artikkelin tiedot pitäisi myös lähteistää, jotta muut käyttäjät pystyvät halutessaan varmistamaan ne. Lähteistys tapahtuu yksinkertaisimmillaan ilmoittamalla lähteet-osiossa käytetyt lähteet esim. "[http://www.presidentti.fi/ Tasavallan Presidentti]". Voit myös käyttää lähdeviitteitä, jotka merkitään tekstin sekaan koodilla <ref>vapaamuotoinen tieto siitä mistä tieto on peräisin</ref>. Esimerkiksi viite presidentin sivuille tehdään koodilla: "<ref>[http://www.presidentti.fi/ Tasavallan Presidentti]</ref>" Lisäksi artikkelista tulisi löytyä erillinen kohta jossa viitteet näytetään. Se merkitään koodilla {{Viitteet}}, joka sijoitetaan omaan kappaleeseensa.
Aiheesta muualla
Artikkelin näkyvän osuuden lopettaa aiheesta muualla -osio johon voidaan sijoittaa linkkejä Wikipedian ulkopuolelle. Normaalisti aiheesta muualla -osio ja lähteet ovat ainoita paikkoja joihin ulkoiset linkit sopii sijoittaa. Linkit tehdään aiheesta muualla -osioon koodilla * [http://www.yle.fi/ Linkki Ylen etusivulle].
Luokat
Edellä mainittujen asioiden lisäksi artikkeli kuuluu luokitella. Nämä eivät tule omiin kappaleisiinsa vaan ne pelkästään lisätään artikkelin loppuun. Luokat lisätään koodilla [[Luokka: Luokan nimi]]. AAKKOSTUS-parametri kertoo järjestelmälle miten artikkeli luokissa aakkostetaan.
Kielilinkit
Artikkeli yhdistetään muihin kieliversioihin kielilinkeillä. Ne lisättiin aiemmin artikkelitekstiin luokkien jälkeen, mutta nykyään ne lisätään yleensä Wikidata-tietokantaan ohjeen Wikipedia:Kieltenväliset linkit mukaan.

Vinkkejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Artikkeli on hyvä kirjoittaa niin valmiiksi, että siitä selviää, miksi artikkeli kuuluu tietosanakirjaan, ja tallettaa se vasta sitten Wikipediaan. Lisäksi muutama lähde tai linkki ulkopuolisiin lähteisiin auttaa välttämään mahdollisia ongelmia tilanteessa, jossa joku aiheeseen perehtymätön Wikipedian käyttäjä yrittää arvioida artikkelin sisältöä.

Tarvitsetko yhä apua?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikäli haluat lisätietoa muokkaamisesta, voit etsiä tietoa Wikipedian tyylioppaasta tai kysyä neuvoja muilta käyttäjiltä kahvihuoneessa.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]