Nurmitupaskynsikäs
| Nurmitupaskynsikäs | |
|---|---|
 |
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Sienet Fungi |
| Kaari: | Kantasienet Basidiomycota |
| Alakaari: | Avokantaiset Agaricomycotina |
| Luokka: | Varsinaiset avokantaiset Agaricomycetes |
| Alaluokka: | Agaricomycetidae |
| Lahko: | Agaricales |
| Heimo: | Lyophyllaceae |
| Suku: | Valjukynsikkäät Leucocybe |
| Laji: | connata |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Leucocybe connata |
|
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Nurmitupaskynsikäs (Leucocybe connata, syn. Lyophyllum connatum, aikaisemmin "vaalea tupasmalikka"[2]) on valjukynsikkäiden sukuun kuuluva sienilaji. Aiemmin se on luokiteltu kynsikkäiden (Lyophyllum) tai malikoiden (Clitocybe) sukuun kuuluvaksi.[3]
Sienen lakki on muodoltaan kupera tai laakea ja jopa hieman suppilomainen. Se on leveydeltään 3–10 senttimetriä ja väriltään valkoinen tai harmahtava. Heltat ovat tiheät ja valkoiset. Myös itiöpöly ja malto on valkoista. Jalka on valkea tai harmaanvaalea ja latvasta valkojauheinen. Pituudeltaan jalka on 3–10 senttimetriä. Sienen maku on mieto, mutta haju muistuttaa kumia. Se on syötävä, mutta siitä on löydetty haitallisia yhdisteitä. Nurmitupasmalikka kasvaa suurina rykelminä ruohikoilla,[4] puutarhoissa, puistoissa, teidenvarsilla ja muilla kulttuuripaikoilla. Se on yleinen Etelä-ja Keski-Suomessa.[5] Kasvuaika on elokuusta lokakuuhun.[3] Laji on luokiteltu Suomessa elinvoimaiseksi.[6]
Nurmitupaskynsikäs voi muistuttaa jauhosientä, valkomalikkaa,[4] myrkkymalikkaa tai muita valkoisia malikoita.[5][6] Myös kevätkaunolakki muistuttaa nurmitupaskynsikästä.[3]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Taksonomian lähde: MycoBank Viitattu 15.11.2020.
- ↑ Tuomikoski, Risto: Sienet värikuvina, s. 137. 2. painos. WSOY, 1971.
- ↑ a b c Nurmitupaskynsikäs Luontoportti. Viitattu 15.11.2020.
- ↑ a b Korhonen, Jarkko & Penkkimäki, Pirjo: Suomalainen sienikirja, s. 227. Helsinki: Readme.fi, 2018. ISBN 978-952-321-727-0.
- ↑ a b Phillips, Roger: WSOY Suuri Sienikirja, s. 43. suomeksi toim. Lasse Kosonen. WSOY, 1981, suom. 1992. ISBN 951-0-17255-3.
- ↑ a b Salo, Pertti & Niemelä, Tuomo & Salo, Ulla: Suomen sieniopas, s. 163. Kasvimuseo ja WSOY, 2006. ISBN 951-0-30359-3.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||