Nikolai Guljajev

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Mitalit
Maa: Neuvostoliiton lippu Neuvostoliitto
Miesten pikaluistelu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Calgary 1988 1 000 metriä

Nikolai Aleksejevitš Guljajev (s. 1. tammikuuta 1966 Vologda) on venäläinen, Neuvostoliittoa edustanut pikaluistelija. Hänen uransa menestyksekkäimmät vuodet ajoittuivat 1980-luvun loppupuolelle, jolloin hän lukeutui maailman parhaimpiin yleisluistelijoihin ja saavutti sekä MM-, EM-, että olympiakultaa.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nikolai Guljajev, jonka isä Aleksei oli niin ikään menestynyt pikaluistelija, aloitti pikaluistelun vuonna 1976. Hänen valmentajanaan toimi Juri Osadkin. Vuonna 1983 hän muutti Vologdasta Moskovan yliopistoon opiskelemaan liikuntatieteitä ja sai kutsun maajoukkueeseen. Ensimmäisissä kansainvälisissä arvokisoissaan 1986 EM-kisoissa hän sijoittui viidenneksi.

Vuonna 1987 Guljajev voitti sekä yleisluistelijoiden maailmanmestaruuden Heerenveenissä, missä hän luisteli uudet ME-ajat sekä 1 500 metrillä että kokonaiskilpailussa, että Euroopan-mestaruuden Trondheimissa. Seuraavana vuonna Calgaryn olympialaisissa hän voitti kultamitalin 1 000 metrin matkalla ajalla 1.13,03[1]. Kaksi kuukautta ennen olympialaisia hän jäi kiinni anabolisia steroideja sisältävän paketin toimittamisesta norjalaiselle luistelijalle[1]. Guljajev väitti saaneensa paketin neuvostoliittolaiselta valmentajalta ja olevansa tietämätön paketin sisällöstä[1]. Varmojen todisteiden puuttuessa Guljajev vapautettiin syytöksistä kaksi päivää ennen olympialaisten avajaisia[1].

Guljajev piti Aikavälillä 15. helmikuuta 1987 – 13. helmikuuta 1988 aateliskalenterin ykkössijaa ja hänet palkittiin vuonna 1988 pikaluistelun Oscar-palkinnolla.

Guljajev joutui lopettamaan uransa selkävaivoihin. Hän luisteli vielä vuonna 1992 Albertvillen olympialaisissa 1 000 metrillä kahdeksanneksi ajalla 1.15,46[1] ja Oslossa sprintterien MM-kilpailuissa seitsemänneksi.

Sittemmin Guljajev on toiminut Venäjän maajoukkueessa valmennustehtävissä.

Ennätykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 500 metriä: 36,84
  • 1 000 metriä: 1.13,03
  • 1 500 metriä: 1.52,70
  • 3 000 metriä: 4.11,20
  • 5 000 metriä: 6.51,28
  • 10 000 metriä: 14.28,45

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Wallechinsky, s. 104