Neuvostoliiton 9. armeija

Neuvostoliiton 9. armeija oli puna-armeijan yhtymä, joka perustettiin vuonna 1939. 9. armeija keskitettiin Vienan Kemiin, josta se otti osaa talvisotaan vuosina 1939–1940. Armeija hyökkäsi Kantalahden ja Seesjärven välisellä alueella päätavoitteenaan Oulu.

Suomen Talvisota ja 9. armeijan suunnitelmat

Talvisodan alkaessa 9. armeija oli keskitetty Vienan Kemiin. Sen päätehtävä oli katkaista Suomi kahtia ja edetä Ouluun, tällöin Suomi olisi menettänyt rajayhteyden Ruotsiin. Tarkalleen puna-armeijan esikunnassa oli laadittu taistelukäsky 47. Jalkaväkiarmeijakunnalle 24. marraskuuta 1939. Käskyn mukaan armeijakunnan hyökkäys oli armeijan päähyökkäyksen oikeaa sivustaa suojaava ns. avustava hyökkäys. Päähyökkäyshän tuli tapahtua Karjalankannaksella. Armeijan painopisteen suunta Repolasta Kuhmooon, jonne hyökkäisi Erityisarmeijakunta (Er.AK). Sittemmin Suomussalmen suunnalle keskitetty 44. divisioona piti alkuperäisen suunnitelmien mukaan keskittää Erityisarmeijakunnan käyttöön Repolaan. 47. Jalkaväkiarmeijakunnalla oli alkuvaiheessa käytettävissä kaksi jalkaväkidivisioonaa. Toisella 122. divisioonalla oli tarkoitus hyökätä Sallaan kautta Kemijärvelle ja toisella 163. divisioonalla Suomussalmen kautta Puolangalle. Jalkaväkiarmeijakunnan esikunta toimi armeijakunnan painopistesuunnalla Sallassa, jonne oltiin suunnitelmien mukaan myöhemmin siirtämässä lisää joukkoja. Suomussalmen suunnalla toimi kolme johtoporrasta. 9. armeijan komentopaikka (Kntop/9.A) oli Juntusrannassa, jalkaväkiarmeijakunnan esikunta (47.AKE) oli Kiannanniemen Mäkelässä ja 163. divisioonan esikunta Hulkonniemessä. Armeijakunnan esikunta pyrki pitämään auki huoltotien Juntusrannasta Suomussalmelle.

163. Jalkaväkidivisioona

Prikaatinkomentaja Andrei Zelentsovin 163. divisioonan vallattua 7. joulukuuta Suomussalmen siirsi 9. armeija joulukuun 8. päivänä antamallaan käskyllä 47. Jalkaväkiarmeijakunnan Esikunnan Sallasta Suomussalmen suunnalle ja otti Sallan suunnan 122. divisioonan suoraan omaan alaisuuteensa. Stavkan suosituksesta armeijan hyökkäyksen painopiste siirrettiin 10. joulukuuta Suomussalmelle. Stavka päätti myös 9. armeijan alueelle saapumassa oleen 44. divisioonan keskittämisestä Suomussalmen suunnalle. Itse 163. divisioona kärsi itse vain vähäisiä tappiota, kun taas sen alaisuudessa toiminut 662. Jalkaväkidivisioona kärsi raskaita tappiota. 163. divisioona pääsi koukkaamaan takaisin Kiantajärveä pitkin kohti Juntusrantaa. Kyseinen vetätymiskäsky oli tullut Stavkalta 27. joulukuuta ja vetäytyminen alkoi seuraavana päivänä. Puna-armeijan poliittisen hallinnon päällikkö Mehlis valvoi itse, että vetäytyminen onnistuu. 163. divisioona menetti tilastojen mukaan vain 20 hevosta yhden panssaritorjuntatykin sekä yhden miehen haavoittuneena.

662. Jalkaväkirykmentti

17. joulukuuta 1939 662. Jalkaväkirykmentti saapui täydennyksenä Suomussalmelle. Rykmentin tehtävä oli toimia Piispajärven ja Suomussalmen välisellä tieosuudella. 662. Jalkaväkirykmentti johti tieosuudella myös kahta erillistä yksikköä taisteluosasto Sarovia (Tst.Os.Sarov) ja taisteluosasto Tsaikovskia (Tst.Os.Tsaikovski). Joulukuun 25. päivänä luovuttiin 662. Jalkaväkirykmentin alkuperäisestä tehtävästä, hyökkäyksestä Perankaan ja Puolangalle. Jalkaväkirykmentti jätettiin kuitenkin ryhmitykseen, jossa taistelujoukot oli jaettu alkuperäisen tehtävän mukaisesti kahteen taisteluosastoon, joista toinen oli pohjoisessa (Tst.Os Sarov) ja toinen etelässä (Tst.Os.Tsaikovski). Pohjoinen osasto toimi Piispajärven-Palovaaran alueella jota johti eversti Sarov. Sarovin komentamaan osastoon kuului myös pienemmät komppaniat (1./1./622.JR), (2./1./622.Jr) ja (4./2./622.JR), hiihtokomppania, kaksi divisioonan tykistön patteria ja rykmentin oma tykistö. Etelässä oli kapteeni Tsaikovskin komentama taisteluosasto, johon kuuluivat kaksi komppaniaa (5./2./662.JR), (8./3./662.JR) ja konekiväärikomppania jalkaväkirykmentistä, jalkaväkidivisioonan tykistön 3. Patteri, 81. Vuoristojalkaväkirykmentin tykistö, kolme panssaritorjuntatykkiä ja kolme panssarivaunua. Tsaikovskin osasto toimi Pirttijärven-Kovajärven tasalla, tarkalleen ottaen 12km Suomussalmelta Kuusamon tietä pohjoiseen. Muutama kilometri eversti Sarovin taisteluosaston eteläpuolella oli yliluutnantti Klimovin johtama osasto, johon kuului muun muassa tienrakennusrykmentti (14.TienRak.R) ja vajaat kaksi komppaniaa 662. Jalkaväkirykmentistä.

662. Jalkaväkirykmentin tuhoutuminen

47. Jalkaväkiarmeijakunnan alainen Taisteluosasto Tsaikovski (Tst.Os.Tsaikovski) sai 28. joulukuuta aamulla kello 4 Suomen aikaa 163. Jalkaväkidivisioonan komentajalta Zelentsovilta käskyn vetäytyä klp. 9 Suomen aikaa alaken tietä pitkin pohjoiseen ja Palovaaran tienhaarasta itään kohti Juntusrantaa. Tsaikovskin osaston lähtiessä liikkeelle, kolme omaa SB-2 pommikonetta pommitti erehdyksessä taisteluosaston joukkoja noin kello 10 Suomen aikaa. Taisteluosasto törmäsi Kivijärven tasalla suomlaisten asemiin. Lievästi haavoittunut kapteeni Tsaikovski jätti taisteluosastonsa ja lähti kuuden miehen kanssa kohti itää ja selviytyi rajan yli. Taisteluosastossa syntyi johtamiskiista, jonka seurauksena eräs politrukki ampui taisteluosastoa johtamaan ryhtyneen pataljoonankomissaari Baturinin. Tiedustelupataljoonan komentaja kapteeni Saakjan kieltäytyi taisteluosaston johtamistehtävästä. Osasto jakautui kahteen maastoitse itään pyrkivään osastoon, joista omalle puolelle selvisi 617 miestä. Tappioiksi laskettiin 150 miestä. 9. armeijan esikunnassa laaditun arvion mukaan keskeisin syy taisteluosaston kärsimiin tappioihin oli Tsaikovskin pelkurimainen pakeneminen taistelukentältä. 163. Jalkaväkidivisioonalle alennetuista joukoista raskaimmat tappiot kärsi kuitenkin Piispajärven eteläpuolella divisioonan huoltotietä varmistanut Taisteluosasto Sarov (Tst.Os.Sarov). Osaston yhteydet katkesivat Juntusrantaan ja Suomussalmelle kun suomalaiset ottivat haltuunsa Palovaaran tienhaarana. Taisteluosaston komentaja Sarov ja komissaari Podhomutov jättivät joukkonsa samalla tavalla kuin Tsaikovski oli tehnyt omalle osastolleen. Taisteluosastosta pelastui maastoitse vain noin 300 miehen joukko jalkaväkirykmentin esikuntapäällikön kapteeni Rodinin johdolla.

44. Jalkaväkidivisioona ja Raatteentien taistelu

Puna-armeijan eliitti joukoksi kuvailtu 44. Jalkaväkidivisioona saapui Vienan Kemiin junalla Zhitomirin hallintoalueelta Ukrainasta 14. joulukuuta. Tässä vaiheessa Suomussalmen taistelut olivat jo käynnissä muiden joukkojen osalta. 1. tammikuuta 1940 44. divisioonan vahvuudeksi ilmoitettiin 13962 miestä. 25. Jalkaväkirykmetti (25.JR) oli alistettu 44. divisioonalle. 25. Jalkaväkirykmentissä miesvahvuus oli 3 296 miestä 1. tammikuuta 1940. Divisioona eteni Vienan Kemistä kohti Suomussalmea Raatteentietä pitkin. Liikkuminen oli kuitenkin vaivalloista raskaan kaluston kanssa ja eteneminen oli korkeintaan 10km päivässä. Joulukuun lopulla 44. divisioona oli päässyt jo varsin lähelle Suomussalmea, tosin divisioona oli tässä vaiheessa jo yksin, koska 163. divisioona oli jo vetäytynyt Suomussalmelta pari päivää aikaisemmin. Eversti Siilasvuo sai käskyn tuhota Järvikannaksen ja Haukilan talon välillä olleen 44. divisioonan. Suomalaisjoukot motittivat divisioonan tammikuun alussa, joten se ei saanut enää täydennyksiä ammus/muonavarastoonsa vaan lukuisat lentokoneista pudotetut ammus sekä ruokatäydennykset päätyivät suomalaisten haltuun. Lopullisesti 44. divisioonan puolustus alkoi murtua 4. tammikuuta 1940. 44. divisioona oli nälkiintynyt ja useita sotilaita oli paleltunut kuoliaaksi. 44. divisioonan komentaja Aleksei Vinogradov oli pyytänyt apua useaan otteeseen, mutta turhaan. Myös 9. armeijan komentaja Vasili Tsuikov tiesi divisioonan olleen pahassa pinteessä, mutta evakuointi oli siinä tilanteessa enää mahdotonta. Vinogradov sai oma-aloitteisesti sillä ehdolla, ettei jättäisi kalustoaan suomalaisille. Radioyhteys 44. divisioonan ja esikunnan välillä katkesi 6. tammikuuta 1940. Aamulla 6. tammikuuta syntyi 44. divisioonassa kaaos, jossa upseereiden yritykset palauttaa joukkoihin järjestys epäonnistui. Miehistö siirtyi metsään jättäen samalla ajoneuvot ja tykit tielle. Neuvostojoukot lähtivät tarpomaan paksussa lumessa ja kovassa pakkasessa kohti itää. Suomalaiset saivat Raatteentien haltuunsa 7. tammikuuta 1940, tässä vaiheessa ei ollut puna-armeijalla enää mitään tehtävissä. 44. divisioonan komentaja Vinogradov oli paennut taistelupaikalta ilmeisesti jo 6. tammikuuta 1940 omien puolelle ja jättänyt joukkonsa sekä sotakalustonsa suomalaisille. Suomalaiset saivat haltuunsa lähes koko 44. divisioonan sotakaluston.

Suomussalmen ja Raatteentien taisteluiden jälkeen

Puna-armeijan poliittisen hallinnon päällikkö Lev Mehlis toimi tammikuun alusta 9. armeijan sotaneuvoston jäsenenä. Tsuikov ja Mehlis pitivät 47. Jalkaväkiarmeijakunnan komentaja Danitsevia ainoana syyllisenä 662. Jalkaväkirykmentin valtaviin tappioihin. Tammikuussa 1940 Danitsev siirrettiin pois 47. Jalkaväkiarmeijakunnan komentajan tehtävistä ja hänet alennettiin sotilasarvossa yhtä arvoastetta alemmaksi. 662. Jalkaväkirykmetti toimi Suomussalmella 163. divisioonan alaisuudessa. Itse 163. divisioona selvisi Suomussalmen taisteluista vähäisin vaurioin, mutta apuun tulossa ollut 44. divisioona tuhottiin suomalaisten toimesta lähes kokonaan Raatteentien taisteluissa. Lähes täydellisesti epäonnistuneen Suomussalmen ja Raatteentien taisteluiden takia useita komentajia teloitettiin. Teloitettujen joukossa olivat muun muassa eversti Sarov, prikaatinkomentaja Vinogradov, komissaari Podhomutov, eversi Volkov ja poliittisen osaston päällikkö Pahomov. Tutkimuskomission raportin mukaan 44. Jalkaväkidivisioonan kokonaistappiot olivat 4674 miestä, joista 1 001 kaatuneina, 1 430 haavoittuneina ja 2 243 kadonnutta. Raportin valmistumisen jälkeen palasi vielä miehiä omalle puolelle, mikä pienensi kadonneiden määrää. Taisteluiden alkaessa 13 962 miehen vahvuinen divisioona supistui tappioiden takia 9288 mieheen. Raskaimmat tappiot suhteessa miehistömäärään kärsi 25. Jalkaväkirykmentti, joka toimi 44. divisioonan alaisuudessa. Jalkaväkirykmentissä oli vielä vuoden vaihteessa 3 296 miestä, joista omalle puolelle palasi 1 265 miestä, jolloin kokonaistappioiksi tuli 2 031 miestä. Heistä 1 551 ilmoitettiin kadonneiksi.

54. Vuoristodivisioonan mottitaistelut Kuhmossa

Suomussalmen ja Raatteentien taisteluiden jälkeen Suomen voittoisa divisioona siirrettiin Kuhmoon. Taistelut Kuhmossa alkovat jo joulukuussa, jossa Ryhmä Ilomäki ja Prikaati Vuokko olivat pysäyttäneet 54. Vuoristodivisioonan hyökkäyksen. Tammikuun loppuun mennessä 54. Vuoristodivisioona oli kaivautunut puolustukseen noin 45 kilometrin pituiseen, lähes marssijärjestyksen mukaiseen ryhmitykseen Riihivaaran ja Kuhmon tielle. 54. Vuoristodivisioonaa pidettiin myös eliittijoukkona siinä, missä Raatteentiellä taistellutta 44. divisioonaakin. Rajan yli sodan ensimmäisenä päivänä 30.11.1939 hyökänneen 54. Vuoristodivisioonan (54. Vuor.D) komentajana oli prikaatinkomentaja Nikolai Gusevski. Rauhan aikana Kantalahteen sijoitettu divisioona soveltui parhaiten 9. armeijan divisioonista talvisodankäyntiin. Divisioona oli joutunut ennen hyökkäystä luovuttamaan yhden vuoristojalkaväkirykmenteistään Suomussalmen suunnan 163. Jalkaväkidivisioonalle ja saanut siltä tilalle yhden jalkaväkirykmentin (529.JR), joka taisteli pääosin erillään etelämpänä Nurmeksen suunnalla. Siilasvuon divisioona sai 29. tammikuuta alkaneella hyökkäyksellä katkaistua vihollisen puolustusasemien välisiä yhteysiä. Suomalaisjoukot sitoutuivat mottitaisteluihin, jotka kestivät sodan loppuun saakka. Kuhmon taisteluissa molemmat osapuolet kärsivät raskaita tappiota. Eversti Siilasvuon kokonaistappiot Kuhmon suunnalla olivat 4 595 miestä, joista 1 340 kaatuneina, 3 123 haavoittuneina ja 132 kadonneina. 54. Vuoristodivisioonan tappiot olivat vieläkin suuremmat. Divisioona kärsi Kuhmon taisteluissa yhteensä 6 431 miehen tappiot, joista kaatuneina 2 118, haavoittuneina 3 732 ja kadonneina 573 miestä. Usein mainitaan Raatteentien taistelut, jossa 44. divisioona menetti paljon miehiä, mutta Kuhmossa tappiot olivat vieläkin suuremmat. 9. armeija ja Stavka pitivät 54. Vuoristodivisioonan johtoa syyllisinä Kuhmon suunnan raskaisiin tappiohin. Suurista tappioista huolimatta Kuhmon suunnalla oli myös urhoollisesti taistelleita puna-armeijan sotilaita. He jäivät aiheetta ilman kunniamerkkejä ja ylennyksiä.

Muuta

9. Armeijakunnan komentajana ollut Mihail Duhanov siirrettiin syrjään komentajan paikalta 22. joulukuuta 1939 ja tilalle tuli Vasili Tsuikov.

Kokoonpano

• 9. Armeijakunnan komentaja, Mihail Duhanov (toimi komentajana 22. joulukuuta 1939 asti)
• 47. Jalkaväkiarmeijakunnan komentaja, I.F Danitsev
• 163. divisioonan komentaja, Andrei Zelentsov, 662.JR, 759.JR, 81.Vuor.JR
• 44. divisioonan komentaja, Aleksei Vinogradov, 25.JR,
• 54. Vuoristodivisioonan komentaja, Nikolai Gusevski (toimi 163. divisioonan alaisuudessa)
• (662. Jalkaväkirykmentin komentajana toimi eversti Sarov.)

Lähteet

• Raunio, Ari; Kilin, Juri: Itsenäisyyden puolustajat, Sodan taisteluja 1, Talvisota. Weilin+Göös, 2005. ISBN 951-593-911-9.