Naula

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kiinnitystarviketta. Naula on myös massan yksikkö, katso pauna.

Naula on yleensä metallista valmistettu kiinnittämiseen tarkoitettu piikki, joka lyödään vasaralla rakenteeseen.

Ennen teollisesti valmistettuja nauloja naulat takoi seppä pajassa käsityönä. Taottu naula on antiikin roomalainen keksintö. Lankanaula on nimensä mukaisesti metallilangasta, nelikulmaisesta tai pyöreästä, teollisesti valmistettu naula. Neliskulmainen naula pitää paremmin eikä halkaise puuta yhtä helposti kuin pyöreä, joten se on nykyään yleisempi normaalina puunaulana.[1]

Naulaus on yleinen puurakenteiden kiinnitystapa, sillä tarvittavat työvälineet ovat yksinkertaiset ja kiinnitys on suhteellisen nopea ja pitävä. Naulattujen liitosten tukena voidaan käyttää myös tehdastekoisia rei'itettyjä naulauslevyjä, joilla puuosat usein saadaan paremmin liitetyksi toisiinsa. Kattoristikoiden tehdasvalmistuksessa käytetään naulalevyjä, joihin on levystä "prässätty" tiheään naulamaiset piikit. Levy ja sen piikit muodostavat kokonaisuuden, joka puristetaan hydraulisella tms. laitteella kiinnityskohdan molemmin puolin.

Ammattimaisessa käytössä naulat kiinnitetään yhä yleisemmin tarkoitukseen tehdyillä koneilla naulaimilla.

Suomen naulamuseo sijaitsee Jokioisilla, Lounais-Hämeessä, jossa sijaitsee myös vuodesta 1804 lähtien toiminut naulatehdas.[2]

Suutarit käyttivät kenkien puolipohjaukseen puunauloja, joita lutsuttiin likeiksi

Naulojen ominaisuuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • eri muotoisia eri tarkoituksiin: esimerkiksi laajakantaisia (esimerkiksi huopakattonaulat), kampanaulat (kiinnityslujuus), kierrenaula, uppokantanaulat (nk. dyckert-naulat)
  • valmistusmateriaali: tyypillisten teräsnaulojen lisäksi tehdään myös kuparinauloja. Betoniin tai tiileen tarkoitetut naulat ovat pyöreitä ja sileäpintaisia, aina karkaistua terästä
  • pinnoitus: esimerkiksi sinkitty (sähkö- tai kuumasinkitty), keltapassivoitu
  • naulaustapa: naulat voivat olla käsin naulattavia irtonauloja tai ne voidaan sitoa kammoiksi tai kiinnittää nauhaan naulaimessa käyttöä varten.

Sileäpintainen lankanaula kestää huonosti ulosvetävää kuormitusta, (naula irtoaa puusta). Jos sileä naula on lisäksi lyöty puun syiden suuntaisesti, ei se käytännössä pysty paljonkaan vastustamaan ulosvetoa. Jos naulan kiinnipidon tulee olla mahdollisimman hyvä, on kampanaula siihen hyvä vaihtoehto. Pieniä uppokantanauloja käytetään viimeistelynaulauksissa (listojen ja panelien kiinnitys). Niissä naulasta jää näkyviin vain pieni, lähes huomaamaton kanta. Vastakkaisesta syystä käytetään kohokantaisia kuparinauloja, joiden kantojen tuleekin jäädä (koristeellisena) näkyviin. Koristeellisuutta saadakseen on vaatimuksena suora ja tasajakoinen naulausrivi.

Täysin käsittelemättömiä ("mustia") nauloja käytetään piiloon jääviin ja tilapäisiin naulauksiin, kuten betonimuottien naulauksiin. Tilapäisiksi tiedetyissä, purettaviksi tulevissa rakenteissa voidaan käyttää myös ns. kaksikantanauloja, joissa on kaksi kantaa peräkkäin sentin välein. Tällöin naula lyödään vain ensimmäiseen kantaan (olakkeeseen) asti ja toisesta, koholle jäävästä kannasta naula voidaan helposti irrottaa. Sinkitty naula on suojattu kestämään paremmin ruostumista. Suojaavan sinkkipinnan vain osittainen hilseily ei tee naulasta vielä varsinaisesti ruostuvaa.

Tavallisia naulojen saa pituudeltaan noin 10 millimetristä aina 25 senttimetriin mittaisiin. Jälkimmäisiä käytetään luonnollisesti vain järeän puutavaran naulauksissa.

Paineilmakäyttöisille naulaimille on monenlaiset omat naulansa, pienistä viimeistelynauloista järeisiin rakennusten runkonauloihin. Naulaimille tarkoitetut naulat on liimattu riviin naulaimeen työnnettäväksi lippaaksi eli kammaksi. Kampamainen lipas mahdollistaa naulaimelle nopean puoliautomaattisen käytön. Paineilmanaulainta on käytettävä hallitusti ja varoen, melkein kuin tuliasetta. (ks. tarkemmin esimerkiksi Onnettomuustutkintakeskuksen tutkimuksia aiheesta).

Naulojen käytöstä puurakenteissa määrää Suomen Rakentamismääräyskokoelman osa B10. Viimeisin, voimassa oleva asetus on vuodelta 2000.

Naulatyyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • lankanaula: kannallinen varreltaan nelikulmainen tai pyöreä naula, yleiskäyttöön
  • listanaula: pienikantainen viimeistelynaula
  • huopakattonaula: leveäkantainen pyöreä naula, ei uppoa katehuopaan
  • kampanaula: kannallinen rihlattu pyöreävartinen naula, ei peräydy, luja kiinnitys
  • kierrenaula: kannallinen loivakierteinen naula, ei peräydy, melko luja kiinnitys
  • uppokantanaula eli dyckert-naula: pienikantainen, nelikulmainen, käytetään viimeistelynaulana ja piilonaulauksissa
  • kellokantanaula: kumitiivisteellinen, leveäkantainen, rihlattu, käytetään kattopeltien kiinnityksissä
  • nupinaula: kupukantainen, kärkeä kohti kapeneva noin sentin pituinen, muun muassa käytetään kangasverhoiluun
  • konenaula: naulauskoneessa käytettäväksi useamman naulan kammaksi liimattu naula
  • rullanaula: naulauskoneessa käytettäväksi useamman naulan rullaksi liimattu naula
  • kiskonaula
  • sinkilä, u-naula tai aspi: u-kirjaimen muotoinen naula, jonka molemmat päät teroitettu. Niillä kiinnitetään muun muassa aitaverkkoa puutolppiin.[3]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Witold Rybczynski: Ruuvin ja ruuvitaltan historia, suomentanut Juha Pietiläinen, Terr Cognita 2002, ISBN 952-5202-63-1
  2. Kaikkea sitä esitelläänkin: Nämä ovat Suomen erikoisimmat museot, Studio55, MTV3 18.1.2012. Viitattu 21.10.2014.
  3. http://nordicpro.fi/verkkokauppa/index.php?route=product/product&product_id=218