Muinaiset reenjalakset

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Muinainen reenjalas on arkeologinen irtain jäännös muinaisesta reestä. Jalakset voivat ajoittua kivikaudelta uudelle ajalle. Kovin vanhoja rekiä ei ole säilynyt, mutta jalaksia tai niiden osia on. Jalaksen voi sekoittaa muinaissukseen, koska ne muistuttavat toisiaan.

Puu säilyy huonosti happipitoisessa ympäristössä. Siksi kaikki löydetyt jalakset tavataankin soiden turvekerroksen alta mudasta, jossa happi on loppunut ja kosteus liuottaa mudasta happamia yhdisteitä, mikä säilyttää suksen puuainesta. Jalaksen pituus aiheuttaa sen, ettei se säily kovin todennäköisesti ehjänä. Useimmat jalaslöydöt ovat siksi katkelmia. Vanhin jalaslöytö on Heinolan reenjalas, joka ajoitetaan 9 000 vuotta vanhaksi. Venäjällä oli samaan aikaa käytössä muuntyyppisiä jalaksia (Vis- ja Veretje-tyypit), joten reen tai pulkan ikä on näitäkin vanhempi.

Jalastyypit ja reen rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rekiä on myös tehty kuivalle maalle, mutta tässä keskitytään vain lumessa liikkuviin rekiin.

Päällyskourullinen jalas on alkeellisin ja vanhin tunnettu jalastyyppi. Pitkä puu veistetään pohjastaan tasaiseksi ja yläpuolelle koverretaan koko pituudelle kouru, jolla jalas kiinnitetään reen pitkittäisen rungon alle. Heinolan reenjalas on tällainen. Pohjan pyöristyminen saattaa olla kulumista tai tahallaan tehtyä. Jalas kiinnitetään rakenteeseen köysillä sitoen. Tällaiset reet ovat ilmeisesti olleet kaksijalaksellisia. Näitä tehtiin mesoliittisella tai tyypillisen kampakeramiikan kaudella.

Vis- ja Veretje jalakset ovat lautamaiset ja niitä sidottiin mahdollisesti rinnakkain yhteen. Tuloksena oli pulkka tai leveä reki.

Keskikuurnalliset jalakset ovat kourumaisia jalaksen keskikohdalta, mutta ei jalaksen etummaiselta tai taaimmaiselta kolmannekselta. Ne ovat noin 10 cm leveitä ja 3–4 metriä pitkiä. Kourua kutsutaan kuurnaksi, sillä sen tarkoitus lienee sidereikien tekemisen helpottaminen. Jalaksen pystykepit eli kaplaat kiinnitettiin omiin reikiinsä, jota koverrettiin kuurnan viereen hieman ulospäin vinolle pinnalle. On arveltu, että kuurnallinen jalas kehittyi kourullisesta siten, että kuurna palveli samaa tarkoitusta kuin kouru, mutta kaplaita varten syntyi uusi kiinnitystapa levittämällä jalasta. Samalla jalaksen kannatteleva pinta-ala suureni. Reen rakenne oli kevyt ja se koottiin pingottamalla kaplaat tiukasti jalasta vasten hihnoilla tai rimoilla, joita kutsutaan kaustoiksi.

Kaplaiden asennoista on päätelty kuurnallisten jalasten kuuluneen yksi- tai kaksijalaksellisiin rekiin. Tyypin B reet rakennettiin yksijalaksellisiksi ja tavaratila syntyi vinojen kaplaiden väliin. Takana oli paksummat kaplaat, joista kuljettaja saattoi pitää rekeä pystyssä ja ohjata sitä suksilta tai työntäen. Tyypin A reki oli todennäköisesti kaksijalaksellinen, koska kaplaat asennettiin tiukasti pystyasentoon. Tyypin C reen kaplaat olivat vain löysästi kiinnitettynä jalaksiin. Malli saattoi olla yksi- tai kaksijalaksellinen. Tällaisia reet valmistettiin myöhäisellä kivikaudella, mikä tarkoittaa Suomessa kampakeraamisella kaudella ja sen jälkeen.[1]

Keskiharjakkeiset jalaksen keskellä kulki pitkittäin harja tai monta rinnakkaista harjaketta. Harjan ja nauhojen avulla kaplaat kiinnitettiin rekeen. Tällaisia rekiä käytettiin kivikauden lopulla esimerkiksi Kiukaisten kulttuurin tai Pöljän keramiikan aikana sekä pronssi- ja rautakauden alussa.

Suksireki on reki, jonka jalakset saattaisivat olla suksinakin, sillä reki on niin pieni. Tämä tyyppi tunnetaan Lapista Siperiaan historialliseltakin ajalta.

Muinaisjalasten luettelo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mesoliittinen kausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinolan reenjalas.

Heinolan reenjalas on tyypiltään päällyskourullinen reenjalas ja on toistaiseksi maailman vanhin löydetty jalas. Se löytyi Heinolan Viikinäisistä vuonna 1934 ja on ajoitettu 6980–6800 eaa. eli mesoliittiselle kaudelle.[2]. Se on veistetty lylymännystä ja on 246 cm pitkä ja 11,5 cm leveä[3]. Jalaksen pohja on pyöreähkö ja siinä ei ole muissa jalaksissa tavattavia reikiä. Venäjällä on tavattu samantapaisia jalaksia. T.I. Itkonen oli sitä mieltä, että jalas kuului kaksijalaksiseen rekeen.[4]

Venäläiseltä asuinpaikalta Vis I löytyi, tulkinnasta riippuen ovatko löydöt suksia vai jalaksia, noin 14-20 kappaletta erilaista jalasta. Kolmen jalasta oli valmistettu lehtipuusta. Näitä kutsuttiin Heinola-tyyppisiksi jalaksiksi, joissa ei ollut päällä kourua. Yhden jalaksen pituus oli 2 metriä pitkä ja 25 cm leveä ja sen pohja oli pyöreähkö. Sekä kärki että perä olivat loivasti ylöspäin kaarellaan. Nämä ajoitettiin 8300–7700 BP eli kalibroituna 7300–6500 eaa.[5].[6][7]

Ylemmistä asuinpaikan Vis I turvekerroksista löydetyt jalakset olivat havupuuta. Kaksi näistä olivat Heinola-tyyppisiä, joihin oli kaiverrettu syvät kourut jalaksen päälle. Kaksikko ajoittui 7200 BP eli kalibroituna 6100 eaa. Loput ajoittuivat 7700–7000 BP eli kalibroituna 6500–5800 eaa.[5]. Eräs tällainen jalas, jota kutsuttiin Vis-tyypin jalakseksi, oli tasapohjainen ja 2 metriä pitkä ja 30 cm leveä. Näitä löytyi 9 kappaletta. Vain yksi Vis-tyypin jalas oli koristeltu pienillä rinnakkaisilla ornamenttiviivoilla.[6][8][7]

Toivakassa Pitkäjoen itärannalla olevasta Kuuskosken talosta pohjoiseen olevasta suosta tehtiin löytö kahdesta reenjalaksesta, jotka olivat osin tuhoutuneet. Paikalta löytyi myös kivikauteen viittaavia löytöjä ja siihen kontekstiin sopii myös jalaksen ajoitus, joka on 5235 eaa. eli mesoliittisen kauden lopussa.[9]

Saarijärveltä Tarvaalasta Luonnonvara-instituutin rakennuspaikalta löydettiin lokakuussa 2008 kivikirves ja –taltta. Löydöt liittynevät jo vuonna 1937 löytyneeseen reenjalakseen (KM/kt 8019), joka todettiin Summasen rannasta mudanajon yhteydessä. Jalas on ilmeisesti löydettäessä katkaistu kannastaan. Jalas on päällyskourullinen, mutta kolmasosa kärjestä on veistetty lautamaisen tasaiseksi. Jalas oli 381 cm pitkä, 23 cm leveä ja 9,8 cm paksu. Jalaksen kärki oli 105 cm pitkä, noin 15 cm leveä ja 1,8 cm paksu. Kärkeen on tehty kavennus eli nipukka, joka oli 8 cm pitkä ja 6 cm leveä, sekä 1,6  × 0,8 cm reikä , jolla kärki taivutettiin ja kiinnitettiin rekeen edestä. Keskiosastaan jalas oli veistetty koveraksi. Kourun reunoihin on porattu 21–32 cm välein 10 reikäparia sidosnaruja varten. Sidereiät olivat parin senttimetrin kokoisia. Pohja oli veistetty tasaiseksi ja se oli käytöstä kulunut sileäksi jopa keulan alta. Veistojäljet on tehty kiviaseella. Löytöpaikalta otetut maanäytteet oli E. Hyyppä tutkinut vuonna 1937 ja sijoitti jalaksen Litorinakauden alkupuolelle eli silloisen tietämyksen mukaan esikeraamiseen aikaan. T. I. Itkonen spekuloi vuonna 1938, että Tarvaalan jalas saattoi olla myös ahkion runko. Jalaksesta on kuva Elävä kivikausi- sivustolla (kuva).[10][11][12]

Pihtiputaalta Muurasjärveltä oli löytynyt yksijalaksellisen reen jalaksen katkelma, josta puuttui kärki ja kanta. Jalas on melko samanlainen kuin Saarijärven Tarvaalan ja Laukaan Vehniän jalas. Sen ikä asettuu Litorinakauden alkuun eli noin 8500 vuotta sitten.[13]

Neoliittinen kivikausi ja metallikaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päällyskourullinen jalas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapinlahden reenjalas oli 523 cm pitkä ja se oli tyypiltään päällyskourullinen, jollaisia olisi ollut yksijalaksellisessa reessä. Se löytyi vuonna 1949 Koppolan kylästä. Jalaksen kanta oli 34 cm ja 115 cm pitkä kärki oli kapeimmillaan 20 cm leveä ja 1,8 cm paksu. Jalaksen keskiosa oli 3,65 cm, jossa kourun laidat olivat 3–4 cm korkeat. Tämä on suurin jalas, mitä Suomesta on löydetty ja epäilläänkin, ettei se olisi ollenkaan reen jalas. Sitä on myös ehdotettu veneen pohjan kölipuuksi eli talkaksi.[11] Kannassa oli kaksi suurta reikää taaimmaisia suurkaplasta varten, jotka tuettiin sitomalla se takana oleviin sidereikiin. Kaplaat olivat pohjastaan kiilattu, jotta ne pysyisivät tukevammin paikoillaan ja tähän viittaavat pohjassa olevat iskun jäljet. Ruuhimaisen osan pohjalla kulkei kaksi reikäriviä, joihin istutettiin 14 kaplasta kahteen riviin. Kaplaat olivat mahdollisesti vielä tuettu kaustalla, joihin kaplaat sidottiin yläosastaan. Alun alkaen reessä olisi ollut vain 14 kaplasta, mutta näiden väliin olisi lisätty jälkeenpäin 12 kaplasta riviä kohti. Reikien koko oli noin 3  x 3 cm ja ne sijaitsivat 19–21 cm välein ja lisätyt reiät eri kokoisia ja 21–27 cm välein. Keulassa oli reikä vetoköyttä varten.[13] Jalas löytyi 1,5 metrin syvyydestä suosta turpeen ja pohjaliejun rajapinnasta. Tämä viittaa siihen, että jalas olisi vajonnut vedessä pohjalle ja liettynyt sinne ennen maatumista. Jalaksesta otetut näytteet sisälsivät sekä suolaisen- että makean veden piileviä, joten se on voinut upota murtoveteen. Näytteiden siitepölytutkimus paljastaa havupuiden lisääntymisen kyseiseen aikaan. Jalas ajoitetaankin Litorinakauden ja atlanttisen lämpökauden loppuun, joka sijoitettiin ennen noin 2000 eaa.[14], mutta nykyään 3000 eaa.[15].

Keuruun Suolahdelta on löytynyt kourujalaksen peräkappale, jonka kanssa havaittiin myös osa laitarakennetta ja vajaan metrin mittainen reiällinen puu. Tämän löydön perusteella on arveltu reen olleen yksijalaksellinen ja muistuttaisi naskapi-intiaanien käyttämää toboggan-nimistä rekeä.[1]

Laukaasta Vehniön kylästä löytyi päällyskourullinen jalas. Jalas löytyi 1920-luvulla ja siitä on kuvaus Suomen Museo 1930.[13]

Keskikuurnallinen jalas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gråträskistä Piteån kunnasta Norrbottenista löytyi särkyneen reenjalaksen osia, joista yksi keskiosa ja kärki puuttuivat. Jalas oli ohut ja leveä keskikuurnallinen reenjalas, jolla ei ollut tyypillisiä paksupäisiä peräkaplaita, vaan niitä vastaavat reiät ovat pitkittäiset ja kulmikkaat. Jalaksen perä kapeni kiilamaisesti ja peräkaplaat sidottiin jalakseen takana oleviin kapeisiin sidereikiin.[16]

Gorbunovan jalas löytyi Uralilta Tobolskin läheltä. Jalas muistutti kuvassa päällyskourullista jalasta, jossa oli kuitenkin pitkänomaiset kaplasreiät ja kaareva pohja. Reikien asento oli pystysuorassa ja sidereiät puhkaisivat myös jalaksen ulkoreunan. Jalaksen etupää oli katkennut, mutta takapäässä oli taaksepäin suunnatut kaplasreiät, jotka olivat muuallakin muodoltaan pitkät ja kapeat. Vaikutelmaksi jää, että kaplaat istutettiin reikiin tiukasti kiinni. Jalaksen yläosa oli puun sydänpuuta. Jalaksen läheltä löytyi myös yli 50 cm pitkiä puun osia, joita on pidetty kaplaina.[16]

Alajärven kunnasta on Lappajärven eri rannoilta löydetty neljä jalasta. Ne ovat kaikki keskikuurnallisia mutta rikkoutuneita. Seuraavassa on niistä lyhyt kuvaus.

F. Vieruaho on löytänyt vuonna 1963 Vieruahon rannasta jalaksen katkelman. Sen kantakappale on lohjennut pituussuuntaan ja on 137 cm pitkä ja 9 cm leveä jalaksen kannasta. Ehjänä jalas on ollut leveämpi, mutta oikeaa leveyttä on vaikea arvioida. Keskikuurnan leveys on 4,5 cm ja veiston jäljet näkyvät vieläkin selvästi. Jalakseen on porattu ja kaiverrettu erinäisiä reikiä. Aivan kannassa on nirkko, jossa on poikittainen reikä, sitten on kaksi isompaa rinnakkaista koloa, jonka jälkeen on porattu kaksi sidereikää ennen kuurnaa. Keskikuurnassa on vuorotellen leveä kolo, kolme sidereikää, kolo ja taas kolme sidereikää, jne. katkenneeseen päähän saakka. Jalas on ajoitettu myöhäiskivikautiseksi 4640 ± 40 BP eli kalibroituna 3439 ± 58 eaa.[5] ja sen luettelonumero Kansallismuseossa on KM 16110.[17][16]

Seuraavat kolme jalasta on löytänyt Eemeli Joensuu vuonna 1963 Alajärven Kurejoen suusta, joka on Vierunahon lähellä. Jalakset ovat kaikki eri "paria" eli kuuluivat eri rekeen. Yksi alla olevista jalaksista on ajoitettu 4530 ± 40 BP eli kalibroituna 3237 ± 96 eaa.[5]. (Kuvauksien epätarkkuudesta johtuen se saattaa olla Kopiston[17] esittelemä KM16224:1, vaikka Kuokkanen[16] sanoi sen olevan KM16224:3)

Jalaksen (Kansallismuseo KM 16224:1) keulaosa on 189 cm pitkä, 10 cm leveä ja 2,7 cm paksu. Kärjessä on 5 cm pitkä pitkittäinen reikä, jonka kohdalla on jalaksessa lievä kavennus. Kuurnaa, jonka leveys on 4,5 cm, on jäljellä vajaa puolet katleman pituudesta, joten jalaksen alkuosa on hävinnyt. Kuurnan kärkipäässä on näkyvissä kolme sidereikäparia, sitten haljenneen jalaksen toisella sivulla pitkittäinen kolo, jota seuraa kaksi sidereikää ennen jalaksen katkeamiskohtaa. Jalas on ensikäytön jälkeen veistetty uudelleen mahdollisesti metallisella, mutta ainakin hyvin terävällä työkalulla. Kuurnaa on tasoitettu ja jalaksen kärkiosaan on veistetty hajas. Samasta löytökohdasta nostettiin myös riu'unkappale, jonka pituus oli 108 cm. Siinä oli pitkittäinen kolo, joten se saattoi olla osa jalasta tai kuului reen ylärakenteisiin. Jos veistojäljet ei ole tehty metallivälineellä, voi jalas olla kivikautinenkin.[17]

Jalas (KM 16224:2) löytyi katkelmana, jossa sen keulapala tavattiin samasta kohdasta edellisen kanssa kahdessa osassa. Sen pituus oli 178 cm, leveys 9,5 cm ja paksuus 2,8 cm. Keulan kärjessä on 7 cm:n pituinen pitkittäinen kolo, jonka kohdalla jalaksen ulkoreunat oli veistämällä kavennetut. Keskikuurnasta näkyi noin puoli metriä ja kuuden koloparin verran. Kolot olivat ilmeisesti kaplaita varten ja koloparien väliin oli porattu kaksi sidereikäparia. Jalas oli veistetty päältä ja alta. Kuurnan veistojälkiä näkyi vielä ja pohjaa oli veistetty myös. Koveruus saattoi johtua siitä, että ydinpuu oli jätetty alaspäin.[17]

Kolmas samasta paikasta löytynyt jalas (KM 16224:3) on takaosa, joka oli kuitenkin haljennut pituussuuntaansa. Katkelman pituus oli 110 cm ja paksuus 2,9 cm. Jalaksen nirkko oli reiällinen ja kannassa oli kaksi suurta koloa, jotka suuntasivat vinosti taakse- ja ylöspäin. Kuurnan sivuilla oli kaplaille harvaan koverretut kolot ja niiden välissä kolme sidereikää. Kolot suuntautuivat vinosti ulospäin. Haljenneen puolen rakenne on saattanut olla samanlainen.[17]

Alajärveltä on löytynyt neljän erillisen keskikuunallisen jalaksen sarja, jossa osaset ovat huonokuntoisia katkelmia. Yksi jalas oli 13,6 cm leveä ja 4,9 cm paksu. Jalaksen yläosa oli puun sydänosaa, joka jätetään tavallisesti jalaksen pohjaan. Kyseessä on massiivisin keskikuurnallinen jalas, mitä tunnetaan. Jalas on luetteloitu numerolla KM/eh 16543:A. Toinen jalaskatkelma oli 10,2 cm leveä ja 1,9 cm paksu (KM/eh 16543:B), kolmas jalaskatkelma oli 1,8 cm paksu (KM/eh 16543:C) ja neljäs oli 2,3 cm paksu (KM/eh 16543:D).[16]

Alajärveltä tunnetaan vielä 2,6 cm paksu jalaksen katkelma, joka on luetteloitu numerolla KM/eh 20163:1.[16]

Alahärmästä löytyi keskikuurnallinen jalas vuonna 1963 Perkiömäen Malmin talalta viemäriojan kaivun yhteydessä. Jalas löytyi "ravan alta savea vasten" noin 1,5 metrin syvyydestä. Jalas on ilmeisesti katkennut nostettaessa, koska katkeamiskohta näytti tuoreelta. Näkyviin jäi myös lapion teränjälki. Jalaksesta säilyi kärkikappale, joka oli 148 cm pitkä, 9,8 cm leveä ja 3,5 cm paksu. Kuurnan leveys oli 3 cm, tehty mahdollisesti kourutaltalla, ja kärjen koloparin jälkeen tuli 4 sidereikäparia ja ennen katkeamiskohtaa yksi kolopari lisää. Kärjessä näkyi eläimenpääkoriste. Kärjessä oli kaksi rinnakkaista reikää kärjen kiinnittämistä varten. Ilmoitus jalaksen löytämisestä tuli 10 kuukautta myöhemmin, joten turvenäytettä ei päästy ottamaan. Ajoitusta ei ole tehty. Jalas on kansallismuseossa numeroituna KM16108.[1][17][16]

Rantasalmelta löytyi keskikuurnallinen, mutta kärjetön jalas, joka on luetteloitu numeroilla KM/kt 2007. Jalaksen perässä oli reiällinen nirkko kahden paksumman peräkaplaan reiän takana. Kuurnan kolopareista osa suuntautui ylöspäin ja osa vinosti ulospäin.[17][16]

Kuortaneelta löytyi 1931 ehjä keskikuurnallinen jalas, jonka pituus oli ollut 317,5 cm, leveys 12,3 cm ja paksuus 2,5 cm. Itkonen käytti tätä jalasta esikuvanaan tehdessään kaksijalaksisen rekonstruktionsa, jota on esitelty alan kirjallisuudessa ahkeraan. Jalaksen perässä oli poikkeuksellisesti vain yksi paksumpi kaplaanreikä, kun muissa niitä oli kaksi. Osa kuurnan viereisistä kaplaan reistä oli suunnattu ylöspäin ja osa vinosti ulospäin. Mahdollisesti tämän takia sitä on ehdotettu myös yksijalaksellisen reen jalakseksi. Kärjestään jalas oli tasaisesti kapeneva ja kiinnitysreikä oli porattu poikittain jalaksen läpi. Kun jalas löydettiin ja vedettiin suosta esiin, vastusti jalas talteenottoa tosissaan. Ilmeisesti jalaksen kärjessä oli vielä kiinni poikittainen jukopuu ja se haras vastaan. Toinen lisätarina kertoo, että löytöpaikalla olisi ollut toinenkin jalas, joka oli kuitenkin lahona tuhoutunut nostettaessa. T. I. Itkonen ilmoitti vuonna 1938, että jalaksen ikää tuli pitää aiemmin ilmoitettua 5300–5500 vuotta vanhana noin 1000 nuorempana. Jalas olisi siten kivikauden lopulta. Jalas on luetteloitu numerolla KM/kt 7356.[17][16][1][12]

Kiuruvedeltä Luupuvedeltä on löytynyt ehjä keskikuurnallinen jalas, joka oli 410 cm pitkä, 12 cm leveä ja 3,0 cm paksu. Jalaksen perä oli vahvempi kuin muu osa jalaksesta. Taaimmaiset paksumman kaplaat oli kiinnitetty rinnakkain ja jännitetty paikalleen nirkkoon koverretun poikittaisen reiän kautta sitoen. Myös peräkaplaiden edessä oli poikittain reikä, jota olisi voinut käyttää tähän tarkoitukseen. Kuurnan viereiset kaplaat olivat joko pystyssä tai vinottain ulospäin reikien suunnan mukaisesti. Kärkeen oli porattu reiät pohjan läpi kärjen kiinnittämiseksi kaarelle. Jalas on luetteloitu numerolla KM/kt 7056.[16]

Orimattilasta Pennalan kylästä löytyi vuonna 1948 suomudan otossa 1,6 metrin syvyydestä reen lylymäntyisen jalaksen takaosa, joka toimitettiin suon laidalta löytyneen parin saviastian palasen kanssa yhdessä museoon. Jalas oli keskikuurnallinen ja sen pinnassa näkyivät vielä kivikirveen veiston jäljet. Kapean kivitaltan veistojäljet olivat 4–8 cm:n pituisia ja 0,3-0,7 cm:n levyisiä. Jalas oli 87 cm pitkä, 16 cm leveä ja 5,8 cm paksu. Jalaksen kannassa oli 3,2 cm:n mittainen vaakareiällinen nirkko ja kuurnan ja nirkon välissä kaksi suurta ja rinnakkaista kaplaksen koloa, jotka olivat matalat. Kuurnan, joka oli 5,5 cm leveä ja 1,2–2 cm syvä, molemmilla reunoilla oli 12 paria koloja, joista kolme olivat pyöreitä ja loput pitkulaisia sidereikiä. Jalas löytyi pohja kuperana lähes loppuun kuluneena. Viereiseltä asuinpaikalta löytyi Valdain piitä ja tyypillistä kampakeramiikkaa. Jalas on kuitenkin ajoitettu siitepölyajoituksella pronssikauden alkuun (3500–3200 BP). Jalas on Kansallismuseossa numerolla KM12057:1.[14][16][18][19]

Inkoosta löytyi keskikuurnallinen reenjalaksen peräosa, joka oli 10,8 cm leveä ja 4,8 cm paksu. Kahden isomman peräkaplaiden reikien takana oli nirkko, johon oli koverrettu poikittain sidereikä. Timo Kuokkanen teki vuonna 1989 Kullaan ja Inkoon jalaksesta rekonstruktion Kuralan Kylämäessä. Jalas on luetteloitu numerolla KM/eh 14738 A ja B.[16]

Ulvilan Kullaan Tuurijärveltä löytyi keskikuurnallinen reenjalas, joka oli 10 cm leveä ja 2,8 cm paksu. Peräosa puuttui, mutta jalas oli tasapohjainen ja kaplaiden reiät osoittivat vinosti ulospäin. Jalaksen kärkeen oli veistetty vesilinnun pää kahden sidereiän yläpuolelle. Jalas löydettiin loppuun kuluneena ja se olikin katkennut sidereikien kohdalta. Timo Kuokkanen teki vuonna 1989 Kullaan ja Inkoon jalaksesta rekonstruktion Kuralan Kylämäessä. Jalas on ajoitettu 4430 ± 110 BP eli kalibroituna 3133 ± 165 eaa.[5] ja se oli mahdollisesti veistetty sembramännystä. Jalas on luetteloitu numerolla KM/eh 23896.[16] Jalaksesta on Museovirastolla kaksi kuvaa [20],[21].

Kuusankoskelta Pilkanmaalta Kollinlahdelta löytyi keskikuurnallinen jalas, joka oli noin 170 cm pitkä, 17 cm leveä ja 5,5 cm paksu. Jalaksesta pilkisti suosta näkyviin vain pää, josta löytäjä vetäisi jalaksen esille. Jalaksen takapää oli jäljellä ja etupää oli lahonnut. Kuurnan molemmin puolin näkyi vielä 19 reikäparia, joista reen rakenteet olivat kiinnitettynä. Jalaksen takapäässä oli reiät myös mahdollisille peräkaploille ja kaplaiden takana nirkko, johon kaplaat sidottiin poikittaisesta reiästä kiinni jalakseen. Jalaksesta tehtiin rekonstruktio Kuusankosken museolle vuoden 1996 näyttelyyn, joka pidettiin jalaksen löytymisen jälkeen. Jalas on ajoitettu 5090 ± 130 BP eli kalibroituna 3896 ± 144 eaa.[5] ja luetteloitu museonumerolla KM/eh 20117.[16][22]

Lappajärven Kärnäsaaresta Ahvenniemen rantavedestä löysivät isä ja poika Osola vuonna 1963 keskikuurnallisen jalaksen, jonka pää pisti esiin vedestä matalanveden aikana. Löydös oli 152 cm pitkä, 10 cm leveä ja 2,4 cm paksu. Kanta muodosti reiällisen nirkon, johon oli koverrettu kaksi isoa taaksepäin osoittavaa rinnakkaista reikää. Koloparin edessä alkoi 3–4 cm leveä kuurna, jonka molemmin puolin oli kaiverrettu tasaparein aina kolot ja koloparien välissä kolme sidereikäparia. Kolojen välit olivat 60 cm ja niiden pitempi halkaisija oli 2,5–3 cm ja syvyys 5-7mm. Kolot suuntautuivat viistosti ulospäin. Jalaksen pinta oli pehmeäksi lahonnut. Jalaksen vierestä löytyi myös kaksi lahoa mutta sileäpintaista laudanpalasta, joiden pituus oli 50 cm ja leveys 10 cm. Toisessa laudassa oli kaksi reikäparia 45 cm päässä toisistaan. On mahdollista, että ne kuuluivat rekeen ja olivat tällöin keulapaloja. Jalas tunnetaan Kansallismuseossa numerolla KM16109.[1][16]

Noormarkusta Rudanmaan Myllypurosta löytyi 7,3 cm leveä ja 2,1 cm paksu keskikuurnallinen reenjalas, joka katkenneenakin oli vielä 183 cm pitkä. Pellonkulmauksesta havaittu jalas löytyi hiljattain kaivetusta ojasta saven ja mudan rajapinnasta noin 1 metrin syvyydestä. Jalaksen kärjessä ei ollut side- tai kiinnitysreikiä, mutta sen kärki oli kavennettu. Kuurna alkoi keskivaiheella jatkuen 3 cm leveänä katkenneeseen kohtaan. Kuurnan molemmin puolin oli reikäparit seuraavasti. Ensin oli kaplasreikäpari, jonka jälkeen oli tehty 4 sidereikäparia, sitten oli kapalasreikäpari, jonka jälkeen vain kaksi sidereikäparia ja lopuksi taas kapalsreikäpari ja kaksi sidereikäparia. Kaplaat oli tuettu koverrettuihin koloihin, jotka suuntautuivat vinosti sivulle ja olivat kooltaan 1,5  x 1,2 cm ja 0,8 cm syvät. Sidereiät olivat mitoiltaan 1,2  x 0,7 cm. Jalas on ajoitettu 4900 ± 150 BP eli kalibroituna 3705 ± 178 eaa.[5] ja on luetteloitu numerolla KM20260 (aiemmin SatM 18464).[23][16]

Pudasjärveltä Ruottistenjärveltä löytyi ehjä keskikuurnallinen reenjalas, joka oli 396 cm pitkä, 13 cm leveä ja 3,0 cm paksu. Jalas on näytteillä Pohjois-Pohjanmaan museossa Oulussa ja luetteloitu museonumerolla PPM 5596.[16][1]

Pyhäselältä löytyi 8,0 cm leveä ja 1,4 cm paksu keskikuurnallinen reenjalas. Jalas on luetteloitu numerolla KM/eh 23583.[16]

Rautalammelta löytyi 8,7 cm leveä ja 3,5 cm paksu keskikuurnallinen reenjalas. Jalas on luetteloitu numerolla Kuopion museo 2776.[16]

Temmeksesta löytyi 9,0 cm leveä ja 6,5 cm paksu keskikuurnallinen jalaksen takaosa, jossa peräkaplaiden takana oli nirkossa poikittainen reikä ja edessä sitomista varten vielä yksi reikä. Jalas on luetteloitu numerolla PPM 4023.[16]

Temmeksestä Ojankylästä Palokankaan talosta löytyi vuoden 1940 tienoilla 75 cm mutakerroksen alta punaisen saven pinnalta jalaksen kantaosa. Katkelma oli 96 cm pitkä, 10,4 cm leveä ja 1,4–4 cm paksu. Jalaksessa oli 4,5 cm leveä kuurna, jonka molemmilla puolilla oli yksi pari kaplaankoloja ja yksi pari sidereikiä. Kannan kärjessä oli lähekkäinen pari kaplaankoloja, jotka osoittivat reen takakaplaiden paikkoja. Takakaplaiden edessä oli vaakasuoraan koverrettu 5,2 cm leveä sidereikä, joka kohoaa jalaksesta kuin suksien päläs. Tämä on jalaksen paksuin kohta. Jalaksen kaplas- ja sidereikien välit oli yhdistetty kaksoisviivalla. Jalaksen takaosa oli pyöreä eikä siinä näkynyt jälkeä nirkosta. Jalas on luetteloitu numerolla KM 11875.[16][18]

Temmeksestä Palokankaan talon läheltä löytyi jalaksen KM 11875 löytöpaikan läheltä myös toinen jalas. Suomudan nostossa noin 80 cm syvyydeltä tavattiin keskikuurnallinen reenjalas, josta oli tallella 177 cm:n pituinen kantaosa. Lylymäntyisen jalaksen muut mitat olivat 8,5 cm leveä ja 3–6,5 cm paksu. Puuaines ol hieman lahonnutta ja siitä karisi kuivuttuaan pintaa pois. Jalaksen kannassa oli lievä nirkko (lahonnut?), johon oli tehty kaksi vierekkäistä 1,5 cm:n syvyistä reikää. Reikäparin edessä oli noin 25 cm pitkä, 3–4 cm leveä ja 6,5 cm paksu "päläs", johon oli koverrettu vaakasuora ja 7 cm leveä sidereikä taaimmaisia kaplaita jännittämään. Kuurna oli veistetty koko matkalle ja kuurnassa on havaittavissa keskellä pituussuunnassa pieni harjanne ja kaplaiden reikäparit sijaitsivat 50–60 cm välein ja niiden välissä sidereikäparit yhtä harvassa. Jalaksen pohja on kulunut käytössä vähän kuperaksi ja on keulapuolelta kulunut vasemmalta puolelta ohuemmaksi kuin toiselta puolelta. Samanlaisia piirteitä tunnetaan ainakin Kuopion museossa olevalla Rautalammin jalaksella. Jalas otettiin vuonna 1941–41 Oulun museon kokoelmiin numerolla PPM 1025.[24][18]

Ylistarolta löytyi 15 cm leveä ja 4,0 cm paksu keskikuurnallinen jalas. Jalas on luetteloitu numerolla KM/eh 2216:873.[16] Jalaksesta on kuva Museoviraston sivulla kuva.

Laukaan Sammallahdelta löytyi keskikuurnallinen jalas. KM 17057. Jalaksesta on kuva Museoviraston sivulla kuva.

Inkoon Gumbölestä on löydetty keskikuurnallinen jalas. Se on luetteloitu numerolla KM 14738.[1]

Alajärveltä Joensuusta on löydetty keskikuurnallinen jalas, joka on numeroitu KM20248.[23]

Keskiharjakkeinen- eli harjajalas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuusamosta löytyi vuonna 1936 noin 7 km kirkonkylästä kaakkoon, lähellä Kuusamonjärven rantaa Vanttajajoen suussa olevan Niittylän tilan mailta, mäntypuinen jalas noin 50 cm syvyydestä. Jalas oli mudan ja savihiedan välistä. Sen mitat olivat 282 cm pitkä, 8 cm kapea ja yli 3 cm paksu. Jalas oli pohjastaan hieman kupera ja päältä hieman harjava paitsi kärjestä, jossa se oli ilmeisesti taivutettu kaarelleen. Siihen oli koverrettu kahdelle kaplaalle kulmikkaat reiät, jotka menivät pohjasta läpi. Kaplaaiden kohdalle sivulle oli porattu sitomista varten läpi menevät reiät, mutta etumaisen kaplaan edessä oli vielä yksi poikittainen reikä. Jalaksen kärjessä oli kaksi reikää peräkkäin ja pieni kavennus. Kärjen kaarevuus oli jo kuollut, mutta kannan päässä oli nipukkamainen matala kaarevuus jäljellä. Tämän jalaksen toisintoja tunnettiin Sonkajärveltä ja Pielavedeltä sekä Ruotsista 6 kappaletta (lahde vuodelta 1936). Jalas on Kansallismuseon kokoelmissa numerolla 7898:3.[25] Se on ajoitettu noin 600–400 eaa.[26]

Ulvilan Kullaan Palukselta Puiston tilalta löytyi 70 cm syvyydestä vetisestä rantapellosta jalaksen kärki, jota Unto Salo lähti vuonna 1962 tutkimaan. Hän kaivoi ylös Suomessa täydellisimmin säilyneen harjajalaksisen reen osia. Kaivannosta löytyi yksi jalas, jonka pituus oli 213 cm, leveys 10,5 cm ja sen kärki oli noin 75 cm pitkä. Kärjen kaarevuus oli jo oiennut. Jalaksen harjan molemmilla puolilla oli neljä koloparia eli kaplaskoloja ja harjan läpi oli taltalla koverrettu poikittain sidereiät, joita oli seitsemän kappaletta. Jalaksen takana oli ilmeisesti peräkaplaalle tehty pohjan läpi ulottunut koverrettu reikä. Jalaksen katkenneessa kärjessä oli kaksi rinnakkaista reikää. Muita löytöjä olivat kaksi riukumaista sivupuuta eli kaustaa, joista toinen oli 252 cm pitkä. Kaustan alapuoli oli koverrettu pitkittäin uurteelle ja siihen oli sitomista varten tehty useita reikiä. Toinen takakaplaista, joka oli 98 cm pitkä, löytyi ja se oli jääkiekkomailan muotoinen. Ilmeisesti lapamainen taite toimi kädensijan tehtävässä. Viimeiseksi mainittava lyhyt kapula on yksi kaplaista tai toisen takakaplaan katkelma. Jäänteitä köysistä tai peitteistä ei löytynyt, mutta muista kaplaista todettiin muutama osanen. Reki oli ilmeisesti veistetty metalliterällä, koska veistojäljet olivat pitempiä kuin kivikautisilla puuesineillä. Reestä tehtiin Satakunnan Museossa rekonstruktio. Vaikka paikalta löytyi vain yksi jalas, valittiin rekonstruktion malliksi kaksijalaksinen reki. Jalaksesta otettiin myös radiohiiliajoitus, joka sijoittaa sen kalibroimattomana 600–280 eaa. eli kalibroituna 563 ± 184 eaa.[5].[27]

Noormarkun harjajalaksen kärjessä on hirvenpääkoriste. Se löydettiin Harjakankaalta noin 5 km Noormarkun Myllypuron kuurnallisesta jalaksesta kaakkoon. Se on ajoitettu kivikauden loppuun 3530 ± 110 BP eli kalibroituna 1877 ± 141 eaa.[5]. Sitä säilytetään Satakunnan Museossa.[27]

Saarijärven Salmenrannasta Hännilästä löytyi keskiharjainen reenjalas (KM 7063), jollaisia käytettiin kivikauden lopusta varhaiselle rautakaudelle. Siitä valmistettiin myös toimiva rekonstruktio. Jalas on näytteillä Saarijärven museossa.[28][29][30]

Muitakin harjajalaksellisia reen jalaksia tunnetaan. Muun muassa Pihtiputaalta ja Evijärveltä on löytynyt tämän tyyppisiä jalaksia.[27]

Suksireki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Morjärvin reki Ruotsin Lapista valmistettiin ilmeisesti suksista. Tyyppi on ollut käytössä rautakaudella Lapista Siperiaan asti.[31][28]

Saarijärveltä löytyi Morjärv- tyyppinen reenjalas (KM28211), jonka tarkkaa löytöpaikkaa ei tiedetä. Jalas ajoitettiin 1790 ± 80 BP eli kalibroituna 120–380 jaa.[30]

Kemijärven Tohmon kylästä löytyi vuonna 1938 Karvakkojängästä noin kilometrin päästä Kemijoesta 30 cm syvyydestä mäntyisen reenjalaksen, jonka pituus oli 240 cm, leveys 13,7 cm ja paksuus 3,6 cm. Keulan paksuus oli vain 1,8 cm. Jalas oli katkennut kannastaan ja sivultaan lohjennut. Jalaksella on ollut vain muutama kaplas, jotka ilmeisesti kannattelivat kuormalavaa. Osa kaplaksista on ensikäytön jälkeen hakattu metallikirveellä pois. Jalaksen kärjessä on pitkä pituussuuntainen reikä ja sen edessä pieni pyöreä reikä. Näihin kiinnitettiin ilmeisesti kaustapuu ja jalaksia yhdistävä yhdyspuu. Jalas on luetteloitu numerolla KM/kt 8225:2.[12]

Ruotsista on löydetty Kemijärven (KM/kt 8225:2) tapaisia jalaksia muun muassa Länsipohjan Alakainuusta ja Lapinmaan Stenselestä.[12]

Enontekiön Peltovuoman kylän läheltä löytyi vuonna 1934 nuottaa vedettäessä Peltojoessa mäntyinen siro jalas, joka oli 230 cm pitkä, 11,8 cm leveä ja 5,2 cm paksu kaplaskolojen kohdalla ja muuten 1,2–1,5 cm paksu. Jalas oli hajonnut neljään osaan, mutta yhdessä ne muodostivat lähes ehjän jalaksen. Kaplaskoloja oli kolme ja ne oli veistetty neliön muotoisiksi kuten myös kolojen kohokkeet. Kolojen mitat olivat noin 1,5 cm ja 3 cm sekä syvyys 3,1–3,5 cm. Veistojäljet olivat metalliaseella tehdyt. Kaplaskolojen etäisyydet olivat 65 cm ja 77 cm. Jalaksen pohja oli kuperaa kuorittua puun pintaa ja päällinen veistettyä pintaa. Jalas on luetteloitu numerolla KM/kt 8153.[12]

Tyypiltään määrittelemätön jalas[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alatornion Könölän kylästä löytyi 1936 U. Hannulan metsäpalstalta ojankaivun yhteydessä yli 110 cm syvyydestä lylymäntyinen jalaspari. Jalasten pituus oli vähintään 366 cm pitkät ja 15 cm leveät. Jalaksien lauta oli 3,8 cm paksu ja ne kapenivat hieman molempia päitä kohti edetessä. Keulan kärki oli tasainen, mutta oli lovettu kalanpyrstön muotoon kiinnitystä varten. Kärjen leveys oli 12 cm ja kannan leveys oli myös 12 cm. Jalaksen pohja oli kulumisesta hieman pyöristynyt ja päällyspuolella, joka oli vastaavasti kovera, oli kummankin jalaksen reunoille veistetty erilliset kohopienat, joihin oli porattu reiät. Jalakset kiinnitettiin ilmeisesti reen rakenteisiin rei'istään, mutta ilman kaplaksia joiden tarvitsemat reiät puuttuivat. Pienojen korkeus oli alle 4 cm ja reiän pituus oli vajaa 3 cm ja korkeus yli 1,5 cm. Reiät vaikuttivat metalliterällä poratut, joten Itkonen arveli niiden olevan pronssikaudelta. Jalakset on lähetetty Kansallismuseolle, jossa ne luetteloitiin numerolla 7826 (kansatieteen osasto).[25] Ne on ajoitettu kivikauden ja pronssikauden vaihteeseen noin 700–400 eaa.[26][18]

Hollolassa Renkomäen Pennalassa löydettiin 1948 reenjalaksen katkelma. Myöhemmin vuonna 1959, kun rakennettiin salaojaputkea, havaittiin keramiikanpalasista. Jatkotutkimukset olivat tuottoisat, sillä palasista pystyttiin kokoamaan niin sanotun Pennalan ruukun, joka edustaa tyypillistä kampakeramiikkaa (noin 4000–3000 eaa.). Tämä voisi kytkeä myös jalaksen samaan kauteen. Jalas on luetteloitu numerolla KM 12057:1.[32]

Ullavan Pilkanmaalta Ullavajärven kaakkoisrannalta löytyi 2001 Pahalammelta merovinkiaikaisen suksen kärkipala ja reenjalaksen katkelma sekä muita ihmisen työstämäksi otaksuttuja puunkappaleita. Koska suksi ajoitettiin 700-luvulle, voivat muutkin puuesineet ja etenkin reen jalas olla samalta ajalta.[33]

Muonion Kangosjärveltä tehtiin suolöytö, jossa havaittiin reenjalas. Samantyyppisiä reenjalaksia on löydetty myös Ruotsista. Jalas ajoitetaan pronssikauden lopulle noin 500 eaa. tai rautakauden alkuun. Itkonen on käsitellyt jalasta julkaisussaan vuonna 1947.[34]

Vesannolta Vesijärven kylästä löytyi vuonna 1937 150 cm syvyydestä melko ehjä mahdollisesti hapainen jalas, joka hajosi kolmeen osaa sitä kuivattaessa. Jalas oli paksuin keskeltä, levein kannastaan, mutta oheni päitä kohden. Jalaksen pohja ja päällyspinta olivat kuperat. Noin 90 cm kärjestä oli jalakseen porattu läpi reikä, jonka jälkeen alkoivat tyypilliset koloparit säännöllisin 10–13 cm välein. Jalas oli 325 cm pitkä, 10,4 cm leveä ja 4,2 cm paksu. Kolopareja oli 16 kappaletta, jotka olivat 2–3 cm pitkät ja 1–1,5 cm leveät ja jotka olivat kohtisuorassa jalasta vasten. Reikiin on ollut kiinnitettyinä reen kaplaat.[26]

Tervon pitäjästä löytyi vuoden 1935 tietämillä Tallusjärveä laskettaessa reenjalaksen kärki, joka oli 131 cm pitkä, 12,8–14,8 cm leveä ja 2,7–5 cm paksu. Puuaines oli lylymäntyä ja käytössä kulunut. Koska jalas oli katkennut molemmista päistään, on sen alkuperäinen pituus ollut 2–3 metriä. Jalaksen reunoja seuraa tiheät rivistöt kaplaksien koloja, jotka olivat 3,3–4,5 cm pitkät ja 1,2–1,5 cm leveät kolon suulla ja 2,5–3,4 cm pitkät kolon pohjalla. Kolot oli kaiverrettu pystyyn. Jalaksen pohja oli puun kuorittu pinta, mutta päällinen karkeasti veistettyä pintaa. Työn jäljestä on päätelty jalaksen olleen kivikautinen. Jalas on luetteloitu Kansallismuseossa KM/kt 8154.[12]

Lyckelsen jalas Ruotsin lapista on kuten Sallan suksikin (luultiin aluksi jalakseksi) tasainen pohjastaan ja yläpuoleltaan. Se ei silloin voi olla mikään nuoremmista kolmesta päätyypistä. Jalas on iältään pronssi- ja rautakauden vaihteesta.[12]

Kelkan jalakset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parkanosta löysi E. Huhdanpää Vähä-Venesjärven eteläpäästä 1930-luvulla noin 40 cm syvyydestä kelkan jalaksen, neljä kaplasta, kaksi kaustaa ja muutamia liisteiden kappaleita. Jalas oli veistetty kummastakin päästään nousevaksi ja siihen oli koverrettu kahdet kaplaskolot. Kolojen väliin oli jätetty korvake, jossa oli poikittainen reikä sitomista varten. Jalaksen päissä oli veistetty kolot kastan sitomista varten. Jalaksen pituus oli 194 cm ja koottuna kaustan korkeus maasta oli 30 cm. Jalakset sijaitsivat 70 cm ja kaustat 53 cm:n päässä toisistaan. Samanlaiset kelkat on tavattu Norjassa Osebergista (vuoden 1936 lähteen mukaan), jotka ovat kauniita viikinkiajan työnäytteitä. Parkanon kelkka on uudempi ja vaatimaton ulkonäöltään ja rakenteeltaan. Kelkka on osa Kansallismuseon kansatieteellisen osaston kokoelmia numerolla KM/kt 7800.[25]

Hävinneet tai tuhoutuneet jalakset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sallasta löytyi vuonna 1939 suosta 4 metriä pitkä ja 12–15 cm leveä jalas. Sen pohja oli kuperapintainen ja mukana nousi myös kaplaita ja kausta. Esineet jätettiin Sallan kirkon torniin, mutta ovat voineet hävitä sodan aikana sieltä.[26]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Burov, Grigoriy M.: Die Holzgeräte des Siedlungplazes Vis I als Grundlage für die Periodisierung des Mesolithicums im Norden des Europäischen Teils der UdSSR, s. 335–344. julkaisussa Contributions to the Mesolithic in Europe: papers presented at the Fourth International Symposium, The Mesolithic in Europe, Leuven 1990. Leuven: Leuven University Press, 1990. ISBN 9061864089. Google Books. (saksaksi)
  • Vermeersch, P. M.: Contributions to the Mesolithic in Europe: papers presented at the Fourth International Symposium, The Mesolithic in Europe, Leuven 1990. Leuven: Leuven University Press, 1990. ISBN 9061864089. Google Books. (englanniksi)
  • Burov, Gregoriy M.: ”6. Chapter”, The Use of Vegetable Materials in the Mesolithic of Northeast Europe ,teoksesta Harvesting the sea, farming the forest: the emergence of Neolithic societies in the Baltic Region, toimittaja Marek Zvelebil & Robin Dennell. Midsomer Norton, Somerset; England: Continuum International Publishing Group, 1998. ISBN 9781850756484. Google Book. (englanniksi)
  • Burov, Grigoriy M.: Mesolithic art from the European north east (U.S.S.R.), s. 27–30. julkaisusta "Mesolithic Miscellany Vol 10 nro 1". York, England: University of York, 1989. ISSN 0259.3548. Teoksen verkkoversio (pdf). (englanniksi)
  • Kuokkanen Timo: Stone age Sledges of central-grooved type: Finnish reconstructions, s. 37–56. julkaisussa Fennoscandia Archaeologica XVII. Helsinki: Suomen Arkeologinen Seura, 2000. ISSN 0781-7126. (englanniksi)
  • Weinstock, John: The role of skis and skiing in the settlement of early Scandinavia. Northen Rewiev, 22.5.2005, Summer 2005. vsk, nro 25/26, s. 172–196. Yukon College. Bussines Library (pdf). (englanniksi)
  • Huurre, Matti: Kivikauden Suomi, s. 247–253. Vesiteillä. Helsinki: Otava, 1998. ISBN 951-1-15186-X. (suomeksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ a b c d e f g Kopisto, Aarne: Uusia jalaslöytöjä. julkaisussa Suomen Museo LXXI. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1964.
  2. ↑ Etelä-Suomen Sanomat: Museovirasto: Lusista löytyi 9 000 vuotta vanha kivikauden asuinpaikka (Anssi Malisen haastattelu elokuussa 2005) ess.fi.
  3. ↑ Autio, Eero: Heinolan jalas – tuohiveneen pohjan suoja, s. 131–136. Suomen Museo, 1986. Vammala: Suomen muinaismuistoyhdistys, 1986. ISBN 951-9056-79-3.
  4. ↑ Huurre, Matti, 1998, s. 244–247
  5. ↑ a b c d e f g h i Ajoituksien kalibrointi: CalPal CalPal- online
  6. ↑ a b Burov, G. M.: Die Holzgeräte des Siedlungsplatzes Vis I..., 1990
  7. ↑ a b Burov, Gregoriy M.: The Use of Vegetable Materials in the Mesolithic of Northeast Europe, 1989
  8. ↑ Burov, G. M.: Mesolithic art from the European north east, 1998
  9. ↑ Suomen Ympäristökeskus: Toivokan kulttuuriympäristö, viitattu 30.1.2012
  10. ↑ Mikkola, Esa: Saarijärvi Tarvaala Luonnonvarainstituutin tontin koekaivaus (Arkistoitu – Internet Archive), Museovirasto, 2008
  11. ↑ a b Elävä kivikausi: Liikkumisvälineet, Museovirasto
  12. ↑ a b c d e f g T. I. Itkonen: Muinaissuksia ja -jalaksia, s. 13–34. julkaisusta Suomen Museo XLV. Helsinki: Suomen muinaismuistoyhdistys, 1938.
  13. ↑ a b c Luho, Ville: Lapinlahden "jättiläisjalas", s. 108–116. julkaisusta Suomen Museo LVIII. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1951.
  14. ↑ a b Hyyppä, Esa: Lapinlahden jättiläsjalaksen geologinen ikäys, s. 117–121. julkaisusta Suomen Museo LVII. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1950.
  15. ↑ Elävä kivikausi: Lapinlahden reenjalas, ikä
  16. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q r s t u v Kuokkanen Timo: Stone age Sledges of central-grooved type: Finnish reconstructions, s. 37–56. julkaisussa Fennoscandia Archaeologica XVII. Helsinki: Suomen Arkeologinen Seura, 2000. ISSN 0781-7126. (englanniksi)
  17. ↑ a b c d e f g h Kopiosto, Aarne: Alajärven muinaisjalaksia, s. 126–132. julkaisusta Kyrönmaa XIII. Seinäjoki: Etelä-Pohjalainen Osakunta, 1966.
  18. ↑ a b c d T. I. Itkonen: Muinaissuksia ja -jalaksia VIII, s. 27–40. julkaisusta Suomen Museo LVI. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1949.
  19. ↑ Tommi Sirviö & Meri Kajander: Holocene development of the Pennala basin with special reference to the palaeoenvironment of Meso- and Neolithic dwelling sites, Lahti–Orimattila, Southern Finland. Fennia – International Journal of Geography, 2003, 181. vsk, nro 1, s. 69–83. Helsinki: Geographical Society of Finland. ISSN 0015-0010. Artikkelin verkkoversio (pdf). Viitattu 5.1.2013. (englanniksi)
  20. ↑ Kivikauden esineet/reenjalakset ((kuva 3)) Museovirasto.
  21. ↑ Kivikauden esineet/reenjalakset ((kuva 4)) Museovirasto.
  22. ↑ Miettinen, Timo: Suot luonnon ja kulttuurin arkistoina, julkaisusta Kymenlaakson luonto, 2009 (Arkistoitu – Internet Archive) –Suomen luonnonsuojeluliitto, Kymenlaakson piirin 15. vuosijulkaisu
  23. ↑ a b Aalto, Marjatta & Taavitsainen, J-P & Vuorela, Irmeli: Palaeobotanical Investigations at the Site of a Sledge Runner Find, Dated to about 4900 B.P. in Noormarkku, SW Finland. julkaisussa Suomen Museo 1980. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1980.
  24. ↑ Itkonen, L. I.: Temmeksen muinaisjalas. julkaisussa Suomen Museo XLIX 1942. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1942.
  25. ↑ a b c Itkonen, T. I.: Muinaissuksia ja jalaksia IV, Suomen Museo XLII, 1936
  26. ↑ a b c d Itkonen T. I.: Muinaissuksia ja jalaksia VI, s. 31–43. julkaisusta Suomen Museo XLVIII. Helsinki: Suomen Muinaismuistoyhdistys, 1941.
  27. ↑ a b c Salo, Unto: Satakunnan historia I,2. Rauma: Satakunnan Maakuntaliitto r.y., 1981. ISBN 951-95095-5-0.
  28. ↑ a b Elävä pronssikausi: reet Museovirasto.
  29. ↑ Keskiharjakkeinen jalas Keski-Suomen museo. Arkistoitu 9.3.2016. Viitattu 22.2.2012.
  30. ↑ a b Leskinen, Sirpa & Pesonen, Petro: Kuka pureskeli pihkaa Summasjärven rannalla? – Purupihkamälli ja muita metallikautisia löytöjä Saarijärvellä, s. 48–64. julkaisusta Kentältä poimittua nro 6. Vaajakoski: Museovirasto, 2005. ISBN 951-616-124-3.
  31. ↑ Suksireki Keski-Suomen museo. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 22.2.2012.
  32. ↑ Päijät-Hämeen kiinteät muinaisjäännökset: Hollola[vanhentunut linkki], Päijät-Hämeen liitto, 2008
  33. ↑ Keskipohjalaisia museoita ja kulttuuriympäristöjä: Ullavan muinaisjäännöskohteita (Arkistoitu – Internet Archive)
  34. ↑ Oksala, Hilkka: Muinainen Muonio – inventointituloksia vuodelta 1995

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Muinaiset_reenjalakset&oldid=22218199”