Montsina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Montsina[1] (ven. Мончина, Montsina) oli inkeriläinen kylä, joka kuului Järvisaaren luterilaiseen seurakuntaan, nykyään kylän paikka sijaitsee Leningradin alueen Tusinan piirissä Venäjällä.

Kylä sijaitsi Hattulasta pohjoiseen. Montsina mainitaan ensimmäinen kerta ruotsalaisessa vuoden 1696 henkikirjassa. Montsinassa asui 1800-luvulla alussa luterilaisen kirkon suntio perheineen ja myöhemmin suomalaisia siirtolaisia, jotka vuokrasivat sieltä maata. Järvisaaren seurakunnan hallussa oli Montsinassa 33 desjatiinan maa, jolle 1800-luvun lopussa rakennettiin talo, josta piti tulla Järvisaaren pappila. Kylän syrjäisyyden takia päätettiin kuitenkin pyytää Hattulan hovinherralta maata kirkonmäeltä, mutta hanke hyytyi.[1] Vuonna 1926 kylässä oli 7 taloa ja 36 asukasta, kaikki suomalaisia.[2] Tiettävästi vuonna 1939 kylää ei enää ollut[1].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]