Minstrel show

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Billy Van -nimisen minstrel-taiteilijan juliste, joka kuvaa esiintyjän muutosta valkoisesta mustaksi vuodelta 1900.

Minstrel show oli yhdysvaltalainen 1800-luvun viihdemuoto, jossa etenkin valkoihoiset esiintyjät värjäsivät kasvonsa mustiksi ja huulensa punaisiksi (ns. "blackface") karrikoidakseen afroamerikkalaisen väestön musiikkia, tapakulttuuria, vaatetusta ja tanssia.[1]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ohjelmisto koostui Yhdysvaltojen afroamerikkalaisen väestön spirituaaleista, romansseista ja balladeista, niin sanotuista coon songseista. (Coon oli tuohon aikaan mustista käytetty pilkkanimitys.) 1800-luvun loppua kohden coon songs -laulut väistyivät valkoisten lauluntekijöiden ohjelmiston tietä. Esimerkiksi Stephen Fosterin laulut levisivät minstrel show -esitysten kautta. Vuosisadan lopussa myös afroamerikkalaiset taiteilijat saattoivat liittyä minstrel show -tuotantoihin.[1]

Kansikuva: The Celebrated Negro Melodies, as Sung by the Virginia Minstrels, vuodelta 1843

Muoto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minstrel show’t kehittyivät 1830-luvulla kaksiosaisiksi. Ensimmäisessä osassa esiintyivät vain miehet. Näytäntö alkoi ohjaajan, the interlocutorin, komennolla "Gentlemen, be seated!". Laitimmaisiksi sijoitetut esiintyjät esittivät pilapuheita ja muu ryhmä esitti lauluja, vaihdellen soololauluista kvartettinumeroihin.[1]

Toinen näytös alkoi prologilla, jota kutsuttiin myös olioksi ja siinä oli mukana myös akrobaatteja ja tanssijoita. Näytös jatkui laulu- ja tanssinumeroilla tai vaudeville-teatteriesityksellä, jota kutsuttiin myös extravaganzaksi.[1]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1800-luvun lopulla ragtime ja cakewalk -musiikkityylit yleistyivät eritoten minstrel show -musiikkina. Vuosisadan lopun taiteilijoista kuuluisimpiin kuuluvan Al Jolsonin ura kehittyi edelleen vaudevilleen ja äänielokuvaan saakka.[1]

Minstrel show -stereotypiat vaikuttivat yhdysvaltalaisessa ja eurooppalaisessa estraditaiteessa 1900-luvullakin. Esimerkiksi suomalaisissa kupleteissa 1920-luvulla on selviä minstrel show -vaikutteita mustista ihmisistä kertovissa lauluissa. Myös eräiden farssielokuvien, kuten Pekka ja Pätkä neekereinä, "neekerihahmot" sekä Musta Pekka -pelikortit ja suomalaiset lakritsipatukkahahmot juontavat juurensa minstrel show -taiteeseen.[1]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Suuri Musiikkitietosanakirja 4 Kuul-N, s. 173. Keuruu: Weilin + Göös ja Otava, 1991. ISBN 951-35-4728-0.