Mestarikiltaneuvosto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Mestarikiltaneuvosto on mestarikiltojen valtakunnallinen edunvalvonta- ja yhteistyöelin, joka myöntää mestarien ja kisällien arvonimet. Sen tarkoituksena on edistää korkeaa ammatillista osaamista, pitää yllä mestarien ja kisällien arvostusta sekä edistää kädentaitoja ja niihin liittyvän yrittäjyyden arvostusta. Mestarikiltaneuvosto on Suomen Yrittäjien jäsen.

Mestarikiltaneuvosto myöntää mestarin- ja kisällinkirjoja asianomaisen erikoisammatti- ja ammattitutkinnon suorittaneille, ja ylläpitää valtakunnallista mestari- ja kisällirekisteriä. Kerran vuodessa Mestarikiltaneuvosto järjestää valtakunnallisen juhlatapaamisen, Mestarimöötin.

Mestarikiltaneuvoston ylioltermannina toimii tällä hetkellä Katja Anttila.

Mestarikiltaneuvoston yhteydessä toimii Viktor Julius von Wright -ritaristo. Ritariston jäsenyys on korkein mahdollinen tunnustus käsityö- ja pienteollisuusalalla toimineelle Suomen kansalaiselle. Ritariston jäsenenä voi olla vain 12 henkilöä kerrallaan, ja sen puheenjohtajaa kutsutaan valtakunnan oltermanniksi.

Mestarintutkinnon historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsityömestari- ja kisälliperinteen juuret ovat ammattikuntalaitoksessa, joka kukoisti useissa maissa jo 1300- ja 1400-luvuilla ja tuli saksalaisten käsityöläisten ja kauppiaiden mukana myös Ruotsiin.

Suomessa ammattikuntien historia alkaa varsinaisesti vasta 1620-luvulla. Suutarien ammattikunta syntyi Turkuun vuonna 1624. Ammattikuntalaitoksen suurin kukoistusaika oli Suomessa kuitenkin vasta 1800-luvun alkupuolella.

Ammattikunta muodostui tietyn käsityöalan mestareista sekä heidän palveluksessaan olleista kisälleistä ja oppipojista. Itsenäisinä yrittäjinä saivat toimia vain mestarit. Ammattikuntalaitoksen aikana oppipoika pääsi tavallisimmin kisälliksi 3–5 vuodessa ja sen jälkeen mestariksi noin 3 vuodessa. Ammattikunnat pyrkivät vaalimaan jäsentensä taloudellisia etuja sekä takaamaan tuotteiden laadun ja kohtuulliset hinnat.[1]

Ammattikuntalaitos lakkautettiin Suomessa 1868, kun keisarillinen asetus kaupasta ja elinkeinosta tuli voimaan. "Kauppiasten, vapriikinpitäjäin ja hantvärkkareiden tuli kussakin kaupungissa perustaa yhdistyksiä, joiden tehtävänä oli mm. ulosantaa kisällintodistuksia ja mestarikirjoja."[2] Myöhemmin tämä tehtävä siirtyi vuosikymmeniksi Pienteollisuuden Keskusliitolle ja vuodesta 1996 lukien Mestarikiltaneuvostolle.

Mestarintutkinto tänään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyään mestariksi tullaan useimmiten siten, että ensiksi suoritetaan ammattitutkinto ja sen jälkeen asianomainen erikoisammattitutkinto. Ammattitutkintoon (eli kisällitutkintoon) edellyttävä ammattitaito osoitetaan käytännön työtilanteissa näyttökokeissa. Erikoisammattitutkinnon (eli mestarintutkinnon) suorittaneilta edellytetään alan vaativimpien työtehtävien hallintaa, talous- ja yritystietoutta kuten kustannuslaskentaa sekä asiakaspalvelua.

Mestarikiltaneuvoston jäsenkillat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Etelä-Karjalan Mestarikilta
  • Etelä-Pohjanmaan Mestari- ja Kisällikilta, kotisivut www.anvianet.fi/epmkkilta
  • Etelä-Savon Mestarikilta
  • Helsingin Mestarikilta
  • Kanta-Hämeen Mestarikilta
  • Keski-Suomen Mestarikilta
  • Kuopion Seudun Mestarikilta
  • Kymenlaakson Mestarikilta
  • Lahden Mestarikilta
  • Oulun Mestarikilta
  • Pohjois-Karjalan Mestarikilta
  • Rauman Mestari- ja Kisällikilta
  • Restaurointikilta
  • Rovaniemen Mestarikilta
  • Tampereen Mestarikilta
  • Turun Mestari- ja Kisällikilta

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Laine-Juva, Yrjö & Änkö, Matti: Käsityön ja pienteollisuuden parissa. Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistys 1868-1968. Helsinki: Helsingin Käsityö- ja Teollisuusyhdistys, 1968.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laine-Juva & Änkö, s. 25
  2. Laine-Juva & Änkö, s. 38

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]