Maslow’n tarvehierarkia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maslow’n tarvehierarkia (engl. Maslow’s Hierarchy of Needs) on psykologinen teoria, jonka Abraham Maslow julkaisi vuonna 1943 tutkimuksessaan A Theory of Human Motivation.

Teorian ydin oli alun perin siinä, että ihmisellä on perustarpeet, jotka tulee tyydyttää ensin, jonka jälkeen ihminen alkaa etsiä tyydytystä ”korkeammille” tarpeille.

Maslow kuitenkin itsekin totesi myöhemmin, että tarpeiden tyydytys ei välttämättä etene hierarkkisesti, vaan mikä tahansa tarvetyyppi voi korostua riippumatta ”alempien” tarpeiden tilasta. Tarvehierarkiaa käsittelevissä oppikirjoissa tätä seikkaa ei tiedosteta.lähde? Maslow’n tarvehierarkia on myös tapa ymmärtää oikein ihmisten turhaumia työyhteisöissä, asiakassuhteissa ja perhe-elämässä. Tätäkään ilmiötä oppikirjat eivät osaa selittää.[1]

Maslow’n tutkimuksissa tutkittiin poikkeuksellisia ihmisiä, kuten Albert Einsteinia, Jane Addamsia, Eleanor Rooseveltia ja Frederick Douglassia, eikä mieleltään järkkyneitä tai neuroottisia ihmisiä. Maslow’n teoriaa onkin arvosteltu siitä, että hän käytti pientä tutkimusjoukkoa ja sekin koostui osittain hänen lähipiiristään.

Maslow’ta on kritisoitu myös siitä, että motiivien nimeäminen ei vielä selitä näiden yksilöllistä vaikutusta. Hierarkia on parhaimmillaankin kuvailua, ei selittämistä. Lisäksi Maslow’n kuvaus itseään toteuttavasta ihmisestä on sosiaalisesti melko pidättyvä ja etäinen.[2]

Maslow’n tarvehierarkia

Maslow’n mukaan ihmisen tarpeiden hierarkkinen järjestys on:

  1. Fysiologiset tarpeet
  2. Turvallisuuden tarpeet
  3. Yhteenkuuluvuuden ja rakkauden tarpeet
  4. Arvonannon tarpeet
  5. Itsensä toteuttamisen tarpeet

Näistä ensimmäinen on perustavin ja viimeinen korkein tarve.

Maslow’n tarvehierarkia kuvataan usein pyramidina, jossa pohjimmaisina ovat perustarpeet ja huipulla korkeimmat tarpeet.

Maslow’n mallia käytetään hyväksi muun muassa kaupan ja markkinoinnin suuntaamisessa. Esimerkiksi statusesineitä ei kannata suunnata kohderyhmille, joilla ensimmäisissä tasoissa on puutteita. Samaan ajatukseen nojaa myös pelastusarmeijan SSS-kampanja, jossa ensin täytetään fyysinen ravinnon tarve (soppa), seuraavaksi sosiaalinen tilanne muuten kuntoon (saippua) ja vasta lopuksi tulevat uskon asiat (sielunhoito).

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Routamaa, Vesa: Jaksa ja auta jaksamaan – turhaumien salaiset viestit. Itsetuntemuksesta voimaa työssä jaksamiseen, 2004, nro 23, s. 40–42. Artikkelin verkkoversio.
  2. Vuorinen, Risto & Tuunala, Eliisa: Psykologian perusteet, Aivot ja psyyke, s. 149–150. Otava, 1997. ISBN 978-951-1-13701-6.
Tämä psykologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.