Marville

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Marville
Saint-Nicolasin kirkon ympäristö
Saint-Nicolasin kirkon ympäristö
vaakuna
vaakuna

Marville

Koordinaatit: 49°27′10″N, 5°27′24″E

Valtio Ranska
Alue Grand Est
Departementti Meuse
Arrondissementti Verdun
Pinta-ala
 – Kokonaispinta-ala 19,6 km²
Väkiluku (2019) 517 [1]
 – Väestötiheys 26 as./km²
Kunnan numero 55324









Marville on kunta Pohjois-Ranskassa Meusen departementissa Grand Estin alueella. Se sijaitsee Othainjoen varrella, noin 39 kilometriä Verdunin kaupungista pohjoiseen.

Marville on renessanssiajan ja 1700-luvun arkkitehtoninen kokonaisuus. Se kuului sekä Barin että Luxemburgin herttuakuntaan, jonka toiseksi tärkein kaupunki se oli 1500-luvulla. Marvilleen asettui aatelisia, varakkaita kauppiaita ja suuria uskonnollisia yhteisöjä. Parhaat arkkitehdit ja lahjakkaat kivenhakkaajat rakensivat ylellisiä asuntoja, joista monet ovat edelleen olemassa. Saint-Nicolasin goottilainen kirkko on peräisin 1200-luvulta. Se on listattu historialliseksi muistomerkiksi vuonna 1920.[2]

Marville-Montmédyn lentoasema on rakennettu vuonna 1953 Naton lentotukikohdaksi. Sitä pitivät tukikohtanaan Kanadan kuninkaalliset ilmavoimat. Vuonna 1966 kenraali De Gaulle ilmoitti Ranskan vetäytyvänsä integroidusta NATO-komennosta, muutti laivue tukikohtansa Länsi-Saksaan Lahrin lentoasemalle vuonna 1967.[3]


Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Comparateur de territoire Institut National de la Statistique et des Études Économiques. Viitattu 7.7.2022. (ranskaksi)
  2. Découverte de Marville Marville Terres Communes. Viitattu 7.7.2022. (ranskaksi)
  3. Binche > Longwy Tour de France 2022. Viitattu 7.7.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]