Martin Paasi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Martin Paasi
Henkilötiedot
Syntynyt1972 (ikä 51–52)
Helsinki, Suomi
Muut tiedot
Koulutuskauppatieteiden maisteri (1997)

Martin Aatos Paasi[1] (s. 1972[2] Helsinki) on suomalainen rahoitusalan ammattilainen. Hän on toiminut vuodesta 2014 Nordnetin talousasiantuntijana, minkä lisäksi hän isännöi #rahapodi-talouspodcastia Miikka Luukkosen kanssa. Vuosina 2021-2024 Paasi toimi Suomen Ekonomien puheenjohtajana.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paasi valmistui kauppatieteiden maisteriksi Hankenilta vuonna 1997, jonka lisäksi hän on suorittanut CEFA-tutkinnon (Certified European Financial Analyst).[2][3]

Paasi aloitti uransa arvopaperivälittäjänä Handelsbankenissa vuonna 1997. Paasi ehti toimia Handelsbankenissa myös salkunhoitajana, kunnes siirtyi Helsingin Pörssiin pääanalyytikon tehtäviin vuonna 1999. Helsingin Pörssissä Paasi vastasi kvantitatiivisesta portfolioanalyysistä sekä pörssi-indeksien julkaisemisesta.[4]

Vuonna 2000 Paasi siirtyi Seligson & Co -rahastoyhtiöön rahastosalkunhoitajaksi. 2001 hänet nimitettiin Seligson & Co -rahastoyhtiön toimitusjohtajaksi.[5] Vuonna 2002 Seligson & Co listasi Suomen ensimmäisen pörssinoteeratun rahaston (Exchange Traded Fund, ETF) Seligson OMX Helsinki 25 ETF:n[6] (SLG OMXH25). Paasi toimi myös Seligson & Co -rahastoyhtiössä Phalanx-nimisen hedge-rahaston salkunhoitajana.[7][8]

Vuonna 2006 Paasi siirtyi tukholmalaiseen East Capital Asset Managementiin varatoimitusjohtajaksi ja sitten toimitusjohtajaksi[9]. Vuonna 2009 hän siirtyi pörssiyhtiö Amanda Capitalin toimitusjohtajaksi[10][2] sekä Amanda Capitalin tytäryhtiö Amanda Advisorsin hallituksen puheenjohtajaksi.[11] Kesäkuussa 2011 Paasi perusti konsulttiyritys Recubatorin[12], jonka kautta Paasi toimii pankkien neuvonantajana. Paasi on kehittänyt mallin, jolla pankit voivat siirtää ongelmalainansa (non-performing loan, NPL) siihen tarkoitettuun rahastoon.[13]

Konsultointitoimen ohella Paasi aloitti talousasiantuntijana[14] Nordnet Suomessa[15] maaliskuussa 2014. Paasi on isännöinyt Miikka Luukkosen kanssa Nordnetin #rahapodi-nimistä viikoittaista podcastia syksystä 2015. Podcastin 200. jakso julkaistiin huhtikuussa 2020.[16]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eduskuntavaaleissa 2023 Paasi oli ehdolla Uudenmaan vaalipiirissä kokoomuksen listalla. Hän sai 4 534 ääntä ja jäi ensimmäiselle varasijalle.[17]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Paasi Aatos Martin - 4 vastuuhenkilöä suomalaisissa yrityksissä proff.fi. Viitattu 4.3.2024.
  2. a b c Martin Paasi nimetty Amanda Capital Oyj:n toimitusjohtajaksi Euroinvestor. 24.2.2009. Amanda Capital Oyj. Viitattu 2.10.2014. [vanhentunut linkki]
  3. http://effas.net/index.php?option=com_content&view=article&id=131:cefa-diploma&catid=60:certification&Itemid=86
  4. https://www.linkedin.com/in/martinpaasi
  5. http://www.taloussanomat.fi/arkisto/2001/08/25/pienellariskillapinnalla/200122074/12
  6. http://www.seligson.fi/omxh25/Esitteet/etf-esite-06022002-fin.pdf
  7. http://www.seligson.fi/resource/phalanx_files/PHALANX_Report_20051101.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. http://www.sijoitustutkimus.fi/wp-content/uploads/2005/02/rr0502.pdf
  9. https://www.ngnews.se/attachments/45242?locale=en (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. http://www.vuosikertomukset.net/resources/eQ/fin/osavuosikatsaukset/Amanda_capital_osavuosikatsaus_2009_Q1.pdf
  11. http://investing.businessweek.com/research/stocks/people/person.asp?personId=26584431&ticker=EQV1V:FH&previousCapId=878415&previousTitle=AMANDA%20CAPITAL%20OYJ
  12. http://www.recubator.com/
  13. http://www.forum-mag.fi/modell-for-banker-att-hantera-overskuldsatta-bolag
  14. http://www.nordnetblogi.fi/wp-content/uploads/2015/01/Työkuvaus-Martin-Paasi.png[vanhentunut linkki]
  15. http://www.kauppalehti.fi/omaraha/mihin+nyt+pitaisi+sijoittaa/201404665960 (Arkistoitu – Internet Archive)
  16. https://www.nordnet.fi/fi/opi-uutta/rahapodi
  17. Martin Paasi – Tulospalvelu – Eduskuntavaalit 2023 vaalit.yle.fi. Viitattu 16.9.2023.