Maantieteen historia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maantiede syntyi käytännön tarpeesta, että maailmalla liikkumista varten tarvittiin tietoa maapallon pinnasta. Tämän kuvailun rinnalle on vähitellen tullut järkiperäinen tulkitseminen ja vuorovaikutusten selvittäminen. Nykyisin pyritään entistä selkeämmin löytämään ilmiöille yleisiä lainalaisuuksia, jolloin maantiede liikkuu luonnontieteellisin periaattein.[1]

Antiikin ja humanismin maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maantieteessä oli pitkään rinnakkain kaksi tutkimusperinnettä. Toisen tarkoitus oli rakentaa kvantitatiivinen paikantamisjärjestelmä. Antiikin Kreikassa päästiin tässä jo varsin pitkälle. Pythagoras ja Aristoteles osoittivat maan pyöreäksi. Eratosthenes pyrki laskemaan maan koon ja otti käyttöön sanan geografia. Toinen maantieteen haara pyrki määrittelemään kokoavasti alueiden luonnon, ilmaston, pinnanmuodot ja kulttuurin. Antiikin aikana suuntausta edusti ajanlaskun alussa elänyt Strabon. Karttojen laatiminen oli tälle tieteenhaaralle tärkeää ja se riippui kartografian kehittymisestä. Maaston muotoja opittiin kuitenkin mittaamaan vasta 1500-luvulla.[1]

Plinius vanhempi laati Roomassa 77 jaa. tietokirjan Naturalis historia, joka käsitteli maailmankaikkeutta, maantiedettä, eläin- ja kasvitiedettä, metalleja ja mineraaleja. Hänen teoksensa perustui yli 2 000 lähdeteokseen, mutta lähdekritiikkiä niitä kohtaan Plinius ei käyttänyt, joten tiedot ovat varsin epäluotettavia.[2]

Renessanssin ja uuden ajan maantiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koordinaattikartat syntyivät vähitellen 1500-luvun aikana. Maalla mittaaminen oli kolmioinnin keinoin melko tarkkaa, mutta merillä vaikeampaa. Kronometrin keksiminen 1700-luvulla oli ratkaiseva parannus tähän haasteeseen. Kun karttojen tarkkuus parani, alkoi maantieteen painotus 1700-luvulla siirtyä uudelleen kuvailevan tutkimuksen puolelle. Saksalaiset Immanuel Kant, Carl Ritter ja Alexander von Humboldt tutkivat maapallon pinnan alueellisia eroja, ja samalla maantiede rajasi alan ulkopuolelle biosfäärin ja geofysiikan tutkimisen. Näin maantieteen rinnalle alkoi muodostua eri tieteenalojen rintama, johon kuuluivat geologia, kasvitiede, maaperätiede, taloustiede, sosiologia ja antropologia. Maantiede pyrkii kokoavasti osoittamaan, miten ilmiöt yhdessä vaikuttavat alueen yleisiin ja erityisiin piirteisiin.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Otavan suuri ensyklopedia. Osa 5, s. 3993-3994. Helsinki: Otava, 1978. ISBN 951-1-04827-9.
  2. Paavo Castrén: Uusi antiikin historia, s. 428. Helsinki: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-21594-3.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]