Loimi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo hevosvarusteesta. Loimi tarkoittaa myös kankaan rakenteessa erottuvia pitkittäisiä lankoja.
Ravihevonen jäähdyttelee hikiloimi selässään
Toppaloimi pitää hevosen lämpimänä kylmällä säällä

Loimi (joskus hevospeite) on hevosen selkään puettava peite, jonka tarkoitus on suojata eläintä lähinnä kylmältä, kosteudelta, likaantumiselta tai hyönteisiltä.

Loimi kiinnitetään ainakin ryntäiltä ja hännän alta, usein myös yhdellä tai kahdella vyöllä hevosen vatsan alta ja jalkahihnoilla hevosen takajalkojen ympäri. Yksinkertaista peitettä, joka ei myötäile hevosen vartalon muotoja, ei yleensä kutsuta loimeksi vaan huovaksi.

Sopivan kokoinen ja muotoinen loimi ei kiristä eikä hankaa sekä antaa hevosen liikkua vapaasti. Kovinta käyttöä (esimerkiksi piehtaroimista eli maassa kierimistä) kestävät ulkoloimet.

Loimi peittää yleensä hevosen selän, kyljet, lavat ja ryntäät. Siihen saatetaan tarpeen mukaan yhdistää kaulakappale (jopa päähuppu) tai vatsakappale.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Loimi ei yleensä ole hevosen hyvinvoinnin kannalta välttämätön. Sen tarve riippuu sekä hevosyksilöstä että olosuhteista. Terve hevonen ei tarvitse loimitusta ulkona ollessaan pakkasellakaan, jos sillä on normaali kuiva talvikarva, mahdollisuus liikkua vapaasti ja hakeutua suojaan viimalta ja sateelta, sekä riittävä heinän ja juomaveden saanti. Loimituksen tarve kasvaa, jos hevonen on talvikarvaton klippauksen tai esimerkiksi ulkomailta tuonnin vuoksi, iäkäs, sairas, yleiskunnoltaan heikko, nälkäinen tai janoinen, jos sää on raju tai hyvin kylmä, ja jos muuta suojaa ei ole tarjolla.

Loimituksella voidaan säänsuojan lisäksi ehkäistä talvikarvan kasvamista klippaamisen välttämiseksi esimerkiksi kilpahevosilla.

Loimityyppejä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heijastavasta materiaalista tehtyjä ratsastusloimia poliisihevosilla.

Loimilla on monenlaisia nimiä sekä käyttötarkoituksen että materiaalin tai rakenteen (puuvillaloimi, fleeceloimi, toppaloimi jne.) mukaan.

Kuivatusloimi eli hikiloimi, jonka tehtävä on siirtää kosteus pois hevosen iholta tai karvasta. Yleiset materiaalit ovat fleece ja villa.[1]

Ratsastuslointa käytetään nimensä mukaisesti ratsastuksen aikana. Se peittää vain hevosen takaosan ja osan satulaa ja on helppo riisua satulasta käsin tarpeen tullen. Ratsastuslointa käytetään kylmällä säällä suojaamaan hevosen lihaksia kylmältä ennen lämmittelyä, tai erityisen kylmällä säällä koko ratsastuksen ajan. Se on tarpeen lähinnä klipatun hevosen ratsastuksessa talviaikaan.

Talliloimi on suunniteltu tallikäyttöön pitämään hevosta lämpimänä. Materiaalit ovat hengittäviä kuten puuvilla ja villa.[1]

Ulkoloimi on erityisesti ulkoilua varten suunniteltu lujatekoinen loimi, joka hylkii likaa ja vettä, suojaa hevosta tuulelta ja pysyy hyvin paikoillaan kestäen esimerkiksi maassa piehtaroimista. Talvella käytettävät ulkoloimet voivat olla myös topattuja.

Sadeloimi on tehtävä on hevonen kuivana sateella ja kostella ilmalla. Sadeloimet tehdään vedenpitävistä materiaaleista ja yleensä saumat on eristetty veden pitäviksi.[1]

Ihottumaloimi eli hyönteisloimi on erityisen peittävä loimi, joka on hyönteiskautena välttämätön kesäihottumasta eli hyönteisallergiasta kärsiville hevosille. Torjuttavasta hyönteislajista ja hevosen oireherkkyydestä riippuen ihottumaloimeen voivat kuulua suojukset hännälle, kaulalle, päälle ja vatsanaluselle.

Mahdolliset haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tarpeeton loimen käyttö voi olla hevoselle epämukavaa; sillä voi olla liian kuuma ja se saattaa suorastaan hikoilla liian lämpimän loimen alla. Loimi voi myös hangata hevosta esimerkiksi sään tai lapojen kohdalta. Lointa ei saisikaan pitää jatkuvasti hevosen päällä pitkiä aikoja kerrallaan, vaan se on ainakin välillä otettava pois harjausta ja samalla karvan ja ihon tarkistusta varten.

Jos hevosen karva on esimerkiksi vettä pitävän ulkoloimen alla kosteaa, se saa helposti hilseilevää ihottumaa (kurarupi). Hevonen voi myös oppia repimään lointa hampaillaan.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Hanna Talvitie ja Piia Häyrinen: Hevostaito– opas, s. 56 ja 57. Suomen Ratsatajainliitto ry.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]