Leslie
Leslie on äänentoistossa käytettävä kaiutinkaappi, jota käytetään lähinnä Hammond-urkujen kanssa. Sen omaperäinen ääni syntyy, kun äänilähteestä tuleva ääni johdetaan pyöriviin kaiutinelementteihin, jotka saavat aikaan lepattavan efektin. Leslie on kuitenkin vain yksi tällaisten kaiutinkaappien valmistajista, mutta nykyisin sana on vakiinnuttanut merkityksensä puhuttaessa pyörivillä torvilla varustetuista kaapeista. Kaiutintyypin kehitti yhdysvaltalainen Don Leslie vuonna 1941.
[muokkaa] Toimintaperiaate
Leslie-efekti perustuu Doppler-ilmiöön, eli minkä tahansa äänilähteen ääni kuulostaa nousevan ja laskevan riippuen siitä, etääntyykö vai lähentyykö äänilähde. Leslie-efekti saadaan aikaan kahden pyörivän kaiuttimen avulla, jotka pyöriessään kuulijaa kohti ja taas poispäin kuulostavat muuttavan äänensä.
Toinen, niin sanottu bassokaiutin on asennettu pyörivän sylinterin taakse, joka liikkuessaan laskee äänen pyöreästä aukosta joka kerta ohittaessaan kaiuttimen.[1] Toinen kaiutin toistaa korkeat taajuudet. Ne tulevat kuuluviin pyöreästä torvesta. Sylinterin ja torven pyörimisnopeus on erilainen, ja sitä voidaan vaihdella, milloin saadaan mutkikkaampia, yhtäaikaisia vibraatto- ja tremolotehosteita
Muun muassa Jimi Hendrix käytti leslie -kaiutinta kitaran äänen muokkaamiseen. Puhdas sähkökitaran ääni muuttuu urkumaiseksi ja särjetty taas saa huojunnan leslie -kaiuttimen läpi soitettuna. Pian kehitettiin Univibe -niminen efektipalikka, jolla saa aikaan samankuuloisen tuloksen ilman leslie-kaiutinta. Leslie-kaiutinyksikön nykyaikaiseksi parhaaksi korvaajaksi on lajittunut efektiyksikkö jossa on pyörivä torvi jonka ääntä otetaan talteen samassa tilassa olevilla mikrofoneilla. Nämä efektit ovat useimmiten räkkiin asennettavia, korkeudeltaan usein 2 "rack unit", kahden räkkiyksikön korkuinen. 1 rack unit, RU on 44.45mm. Toki alkuperäisiä Leslie-vahvistimia on olemassa hyvinkin paljon mutta alkuperäisten laitteiden korkea hinta rajoittaa harrastaja- ja jopa ammattimuusikon valikoimaa, yleensä johtaen nykyaikaiseen korvikkeeseen, analogiseen, digitaaliseen tai elektromekaaniseen efektilaitteeseen.
Metalliyhtye Black Sabbath julkaisi vuonna 1970 ”Planet Caravan” -nimisen kappaleen, jossa laulaja Ozzy Osbournen laulu on ohjattu Leslie-kaiuttimen kautta. Tällöin lauluun tulee kaukainen efekti.
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Ralph Denyer: Suuri kitarakirja, s. 211. WSOY, 1984. ISBN 951-0-12491-5.
Tätä sivua ei ole