Latvuskerttuli
| Latvuskerttuli | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Eukaryootit Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Linnut Aves |
| Lahko: | Varpuslinnut Passeriformes |
| Heimo: | Kerttulit Parulidae |
| Suku: | Loistokerttulit Setophaga |
| Laji: | cerulea |
| Kaksiosainen nimi | |
| Synonyymit | |
|
|
| Katso myös | |
Latvuskerttuli (Setophaga cerulea)[2] on kerttulien heimoon kuuluva varpuslintu.
Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Latvuskerttuleita pesii Kanadan kaakkoisosissa ja Yhdysvaltain itäosissa. Laji on muuttolintu ja talvehtii Etelä-Amerikan pohjois- ja luoteisosissa.[1] Laji on tavattu kerran Islannissa lokakuussa 1997.[3]
Laji on aiemmin vähentynyt nopeasti, mutta vuonna 2019 raportointiin, että väheneminen on selvästi hidastunut. Laji luokiteltiin aiemmin vaarantuneeksi, mutta vuoden 2019 listauksessa se oli silmelläpidettävä. Latvuskerttuli keskeisin uhka on pesimä- ja talvehtimisalueiden elinympäristöjen tuhoutuminen ja pirstoutuminen.[1]
Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Latvuskerttuli pesii vanhoissa, lehtensä pudottavissa metsissä, usein soiden läheisyydessä. Laji suosii tiheälatvuksisia ja suuripuisia metsiä. Talvehtimispaikoilla latvuskerttuli elää vuoristometsissä, pääosin 1000–2000 metrin korkeudella. Perinteiset, varjoisat kahviplantaasit ovat lajin tärkeitä talvehtimispaikkoja.[1]
Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Latvuskerttuli tekee pesänsä puun oksalle. Pesiminen tapahtuu touko-kesäkuussa.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f BirdLife International: Setophaga cerulea IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019-3. 2019. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 14.12.2019. (englanniksi)
- ↑ Maailman lintujen suomenkieliset nimet BirdLife Suomi. Arkistoitu 2.2.2018. Viitattu 13.2.2018.
- ↑ Svensson, Lars: Lintuopas - Euroopan ja Välimeren alueen linnut, s. 420. Otava, 2010. ISBN 978-951-1-21351-2.
| ||||||||||