Kuusankosken messualue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kuusankosken messualue on vuoden 1983 asuntomessujen alue Kuusankoskella, joka on nykyään osa Kouvolaa.

Itä-Naukion kaupunginosa koki suuren muutoksen, kun 1900-luvun alkupuolella Bertel Liljequistin puutarhakaupunginosaksi suunnitteleman alueen talot peruskorjattiin ja tonteille rakennettiin useita uusia omakotitaloja 1920-luvulla rakennettujen rinnalle. Messualueella on nyt 43 asuntoa. Uudet talot pyrittiin sovittamaan vanhanaikaiseen miljööseen ja paljon vanhaa säilytettiin. Alueelta löytyy edelleen kuusi vanhaa maakellaria, joita ei purettu asuntomessujen vuoksi. Museovirasto oli huolissaan, että vanhan Kymiyhtiön työntekijöiden asuinalueen idylli kärsii messurakentamisen myötä. Sittemmin on todettu, että asuntomessujen järjestäminen vuonna 1983 Itä-Naukiossa pelasti vanhat asuintalot purkamiselta.

Itä-Naukion messualue on neljän hehtaarin kokoinen. Lännessä aluetta rajaa Kuusaantie, pohjoisessa Sairaalanmäentie ja etelässä Messutie. Messualueen keskellä on viheralue, jossa on leikkipuisto ja oleskelualue. Leikkipuiston laitteisto on uusittu 2000-luvulla. Messualueen läpi kulkevien teiden nimet ovat Kesäraitti, Suviraitti, Kesäkuja ja Suvikuja. Läntisen tien nimi on Messuraitti ja itäiset talot ovat Mäenpääntiellä. Alueella on entinen Naukion asukkaiden yhteissauna, jonka tilat ovat nykyään tarkoitettu kansalaisopiston taidekurssien käyttöön.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]