Kuoripaita
Kuoripaita eli rökliini (ruots. röklin, lat. superpelliceum) on liturginen vaate, jota käytetään alban sijasta tietyissä tilanteissa. Kuoripaitaa käytetään roomalaiskatolisessa, anglikaanisessa sekä silloin tällöin myös luterilaisessa kirkossa, ei kuitenkaan yleisesti Suomessa, Ruotsin kirkossa sitä käytetään yleisesti. Nimi superpelliceum (super – päällä, pellicium – turkki) kertoo myös, että sitä on Pohjolassa käytetty talvisaikaan turkin päällä kirkollisissa toimituksissa lämmittämättömissä kirkoissa.[1]
Rökliini on tullut liturgiseen käyttöön 1100-luvulla. Ruotsissa rökliinin käyttö kiellettiin Uppsalan kokouksen päätöksellä 1593, mutta sitä on käytetty vielä 1600-luvulla. Uudelleen se on tullut käyttöön Ruotsissa 1900-luvulla ja sitä kautta myös Suomeen.[2]
Kuoripaita, rökliini on laajahihainen, avara, väljäkauluksinen, pään yli vedettävä ja ilman vyötä käytettävä valkoinen asu, jota voivat käyttää sekä papit että maallikot, kun he hoitavat erilaisia palvelutehtäviä jumalanpalveluksessa.[3] Perinteisesti messussa avustajat, jotka eivät ole osallistuneet ehtoollisen jakoon, ovat käyttäneet alban sijasta kuoripaitaa. Papit ovat käyttäneet kuoripaitaa sanajumalanpalveluksissa, hetkipalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa. Kuoripaitaa käytetään myös perinteisesti kuorikaavun alla. [1]
Voidaan tehdä myös jako ”messuvaatteiden” ja ”kuorivaatteiden” välillä. Messuvaatteet ovat messussa, ehtoollisen vietossa alttarilla käytettävät alba, stola ja messukasukka. Kuorivaatteita ovat kirkollisissa toimituksissa ja esimerkiksi rukoushetkissä käytettävät rökliini, stola ja kuorikaapu. Nimitys kuorivaatteet kertoo siitä, että näitä toimituksia voidaan johtaa muualta kuorissa kuin alttaripöydän ääreltä.[1]
Kuoripaita on alban tavoin valkoinen, mutta väljä pääntiestä ja hihoista sekä lisäksi rypytetty eikä sen kanssa käytetä vyötä. Pääntie voi olla joko pyöreä tai neliskulmainen, jolloin sen nimitys saattaa olla cotta. Cotta voi olla myös pitsillä koristeltu. Katolisilla papeilla kuoripaita on yleensä pitkä, vähintään polviin ulottuva, kun taas alttaripalvelijoilla se on lyhyempi, ja sen alla käytetään usein sutaania. Ruotsissa ja Suomessa luterilaisten pappien käyttämä rökliini on pitkä, se ulottuu käyttäjänsä nilkkoihin saakka.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Carl-Henrik Martling: Tjänst i heligt rum, s. 53-54. Verbum ISBN 91-526-1646-0, 1990. (ruotsiksi)
- ↑ Charlotta Hanner Nordstrand, Gunnel Berggrén, Joakim Hansson, Fanny Stenback: KYRKANS FÖREMÅL BESKRIVANDE LEXIKON, s. 151. Svenska Kyrkan Göteborgs Universitet, 2015. Teoksen verkkoversio (https://www.svenskakyrkan.se/Sve/Bin%c3%a4rfiler/Filer/591ea20e-dc45-46a8-ad9a-0e8ec286294a.pdf). (ruotsiksi)
- ↑ Palvelkaa Herraa iloiten Jumalanpalveluksen opas Suomen ev. lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2009:9, s. 131. Kirkkohallitus Jumalanpalveluselämä ja musiikkitoiminta, 2009.