Kumkvatti

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kumkvatin lehtiä ja hedelmiä

Kumkvatit (✕ Citrofortunella) ovat pieniä, kahden eri sukuisen sitrushedelmän (Citrus × Fortunella) risteymiä, joiden hedelmä painaa noin 10 grammaa. Hedelmän kuori on ohut ja appelsiinin kaltainen. Kumkvatit käytetään kuorineen. Kumkvatti on yhtä aikaa kitkerän ja makean makuinen[1]. Makua voi verrata myös voimakkaan appelsiinin makuun. Hedelmäliha on lohkoinen ja siinä on siemeniä. Kumkvatit sopivat viipaloituna teen, drinkkien, jälkiruokien ja leivonnaisten mausteeksi ja koristeeksi. Hedelmistä voidaan myös valmistaa marmeladia. Kumkvatti sopii mainiosti pieniin jälkiruokaherkkuihin vaikkapa jäätelön kanssa.lähde?

Kumkvattien uskotaan olevan lähtöisin Aasiasta, Kiinasta. Kuvauksia kumkvateista löytyy kiinalaisesta kirjallisuudesta jo 1100-luvun loppupuolelta ja eurooppalaisistakin lähteistä löytyy mainintoja jo 1600-luvun puolivälistä. 1800-luvun puolesta välistä lähtien kumkvatteja on viljelty myös Euroopassa, tosin lähinnä koristekasveina. Nykyään kumkvatteja viljellään Etelä-Amerikassa, Yhdysvaltojen eteläosissa, Etelä-Intiassa ja Etelä-Afrikassa. [2]

Lajit:

  • Citrofortunella floridana (Citrus aurantifolia × Fortunella sp.), limekvatti eli pikkulimetti.
  • Citrofortunella microcarpa (Citrus reticulata × Fortunella sp.), kumkvatti eli kääpiösitrus (kalamondiini). Tieteellisen nimen synonyyminä tällä toisinaan Citrus microcarpa tai Citrus mitis.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä kasveihin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.