Kultahydroksidi
| Kultahydroksidi | |
|---|---|
_hydroxide.png) |
|
| Tunnisteet | |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | Au(OH)3 |
| Moolimassa | 247,994 |
| Ulkomuoto | Keltainen kiteinen aine |
| Sulamispiste | n. 100 °C (hajoaa)[1] |
| Liukoisuus veteen | 0,077 g/l (25 °C)[2] |
|
|
|
Kultahydroksidi (Au(OH)3) on kulta- ja hydroksidi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää valmistettaessa kultapinnoitteita ja muita kultayhdisteitä sekä keraamiikan värjäämiseen.
Ominaisuudet, valmistus ja käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Huoneenlämpötilassa kultahydroksidi on keltaista tai ruskeaa kiinteää ainetta, joka tummuu valon vaikutuksesta. Rakenteeltaan se on amorfista ja koostuu kulta- ja hydroksidi-ionien muodostamasta lineaarisesta polymeeristä[2]. Yhdiste ei käytännöllisesti katsoen liukene veteen, mutta liukenee happoihin ja lisäksi emäksiin muodostaen kompleksisen tetrahydroksiauraatti(III)-ionin ([Au(OH)4]-). Kuumennettaessa kultahydroksidi hajoaa ensin kultaoksidihydroksidiksi ja lopulta kultaoksidiksi.[3][4][5]
Kultahydroksidia valmistetaan saostamalla emästen kuten alkalimetallihydroksidien tai -karbonaattien veteen liukenevien kultayhdisteiden, kuten tetraklorokultahapon tai alkalimetallitetrakloroauraattien, vesiliuoksista.[2][3][4][5]
- Na[AuCl4] + 3 NaOH → Au(OH)3 + 4 NaCl
Kultahydroksidia käytetään valmistettaessa kultapinnoitteita elektrolyyttisesti ja lasin ja keramiikan värjäämiseen punaiseksi.[4] Siitä myös valmistetaan muita kultayhdisteitä kuten syanokomplekseja[6] ja kultananopartikkeleita[7].
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ William M. Haynes, David R. Lide, Thomas J. Bruno: CRC Handbook of Chemistry and Physics, s. 4–65. 39th Edition. CRC Press, 2012. ISBN 978-1439880494. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.2.2021). (englanniksi)
- ↑ a b c Daisuke Kawamoto, Hiroaki Ando, Hironori Ohashi, Yasuhiro Kobayashi, Tetsuo Honma, Tamao Ishida, Makoto Tokunaga, Yoshihiro Okaue, Satoshi Utsunomiya & Takushi Yokoyama: Structure of a Gold(III) Hydroxide and Determination of Its Solubility. Bulletin of the Chemical Society of Japan, 2016, 89. vsk, nro 11, s. 1385-1390. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.2.2021. (englanniksi)
- ↑ a b J. G. Cohn, Eric W. Stern & Samuel F. Etris: Gold and Gold Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2010. (englanniksi)
- ↑ a b c Pradyot Patnaik: Handbook of inorganic chemicals, s. 327–328. McGraw-Hill Professional, 2002. ISBN 9780070494398. (englanniksi)
- ↑ a b Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 1287. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9. Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 24.2.2021). (englanniksi)
- ↑ Hermann Renner, Günther Schlamp, Dieter Hollmann, Hans Martin Lüschow, Peter Tews, Josef Rothaut, Klaus Dermann, Alfons Knödler, Christian Hecht, Martin Schlott, Ralf Drieselmann, Catrin Peter & Rainer Schiele: Gold, Gold Alloys, and Gold Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. (englanniksi)
- ↑ M. A. Macchione, J. E. Samaniego, R. Moiraghi, N. Passarelli, V. A. Macagno, E. A. Coronado, M. J. Yacaman & M. A. Pérez: Gold decoration of silica by decomposition of aqueous gold(III) hydroxide at low temperatures. RSC Advances, 2018, 8. vsk, s. 19979-19989. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.2.2021. (englanniksi)