Kristinn Björnsson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kristinn Björnsson (s. 26. toukokuuta 1972 Ólafsfjörður) on entinen islantilainen alppihiihtäjä, joka oli parhaimmillaan pujottelussa.

Kristinn sijoittui pujottelun maailmancupin osakilpailuissa kaudella 1997–1998 toiseksi Park Cityssä ja Veysonnaz'ssa. Pujottelucupin kokonaispisteissä hän oli tuolloin viidestoista. Kaudella 1999–2000 Kristinn sijoittui neljänneksi Kranjska Goran ja yhdeksänneksi Vailin osakilpailuissa. Lisäksi hän voitti Euroopan cupin osakilpailun Donnersbachwaldissa tammikuussa 1998.

Arvokilpailuissa Kristinn oli parhaimmillaan kahdeskymmenes Vailin 1999 MM-kilpailujen pujottelukilpailussa. Salt Lake Cityn olympialaisissa 2000 hän oli samassa lajissa 21:s.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]