Alcohol Is Free

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Koza Mostra)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Koza Mostra ja Agáthonas Iakovídis esiintymässä vuoden 2013 Eurovision laulukilpailun 2. semifinaalissa.

Alcohol Is Free on kreikkalaisen rock-yhtyeen Koza Mostran ja Agáthonas (Agáthon) Iakovídiksen tekemä ja esittämä kappale. Kappale julkaistiin vuonna 2013 ja Koza Mostra ja Iakovídis edustivat sillä kotimaataan Kreikkaa Eurovision laulukilpailussa 2013.

Kappale[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alcohol Is Free kappaleen esittää kreikkalainen yhtye Koza Mostra yhdessä kreikkalaisen folk-laulajan Agáthonas Iakovídiksen kanssa. Kappale yhdistelee tyylissään rock-musiikkia, jota on säestetty mm. haitarilla ja trumpetilla, sekä perinteistä kreikkalaista ja balkanilaista musiikkia ja folkia. Enimmäkseen kappaleessa lauletaan kreikaksi, mutta sen kertosäe lauletaan englanniksi. Alcohol Is Free-kappale valmistui vuonna 2013 ja se löytyy Koza Mostran esikoisalbumilta, Keep Up the Rhythm. Kappaleen musiikkivideolla Koza Mostra-yhtyeen jäsenet kulkevat kaupungilla, jossa heitä "vainoaa" mystinen mies (kappaleella mukana oleva Iakovídis), joka ilmestyy aina täsmälleen samaan paikkaan minne yhtyeen jäsenet menevät. Musiikkivideolla nähdään myös yhtye esittämässä kappaletta hyvin energisesti, he mm. tanssivat rivitanssia videolla esittäessään kappaletta.

Kappaleen ovat säveltäneet Koza Mostra sekä Iakovídis, ja sen on sanoittanut pääasiassa Státhis Pachídis.

Muusikot kappaleella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koza Mostra[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Agáthonas Iakovídis - laulu

Euroviisut 2013[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koza Mostra ja Agáthonas Iakovídis edustivat kotimaataan Kreikkaa vuoden 2013 Euroviisuissa Alcohol Is Free -kappaleella. Yhtyeellä oli kuitenkin pieni ongelma Euroviisu-esiintymisessään, sillä laulukilpailun säännöt sallivat, että lavalla on esityksen aikana korkeintaan kuusi ihmistä. Niinpä Koza Mostra joutui pudottamaan live-esityksestään Euroviisuissa pois basisti Dimítris Christóniksen.

Alcohol Is Free on nopeatempoinen ja iloinen kappale, ja ihmiset pitivät siitä, sillä se erottui myös selvästi joukosta. Koza Mostra ja Iakovídis saivat kilpailun semifinaalissa kappaleella 121 pistettä, sijoittuivat semifinaalin toiseksi ja pääsivät finaaliin.[1] Myös siellä kappaleen menestys jatkui ja Kreikka sijoittui kappaleella sijalle 6. Se sai yhteensä 152 pistettä.[2]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Malmö 2013 – Second Semi-Final Eurovision.tv. EBU. Arkistoitu 17.9.2017. Viitattu 10.7.2017. (englanniksi)
  2. Malmö 2013 – Grand Final Eurovision.tv. EBU. Arkistoitu 17.9.2017. Viitattu 10.7.2017. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.