Kotkansiipi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kotkansiipi
Kotkansiipi kuvattuna Otto Wilhelm Thomén teoksessa Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885).
Kotkansiipi kuvattuna Otto Wilhelm Thomén teoksessa Flora von Deutschland, Österreich und der Schweiz (1885).
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Sanikkaiset Pteridophyta
Alakaari: Saniaiset Pteridophytina
Luokka: Pteridopsida
Lahko: Polypodiales
Heimo: Onocleaceae [1]
Suku: Kotkansiivet Matteuccia
Laji: struthiopteris
Kaksiosainen nimi
Matteuccia struthiopteris
(L.) Todaro
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kotkansiipi Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kotkansiipi Commonsissa

Kotkansiipi (Matteuccia struthiopteris, syn. Struthiopteris filicastrum) on suurikokoinen lehtojen saniainen.

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotkansiipikasvustoa metsäojan varressa eteläisessä Suomessa toukokuun lopulla 2011.
Kotkansiiven pysty kasvutapa.
Kotkansiivet kuolleet itiölehdet jäävät syksyllä pystyyn muiden lehtien jo kuihduttua ja erottuvat vielä seuraavana keväänä.[2] Kuvassa uudet lehdet ovat jo nousseet niiden yli.

Kotkansiiven maavarsi on lyhyt, pysty ja rönsyllinen. Lehdet nousevat kauniina, suppilomaisina kimppuina ja muodostavat suuria kasvustoja. Itiöpesäkkeettömät, hyvin lyhytruotiset lehdet kasvavat jopa 150 cm korkeaksi. Lehtilapa on kapean vastapuikea, lyhytsuippuinen ja kertaalleen parilehdykkäinen. Lehdykät ovat parijakoisia, liuskat pitkulaisia, tylppiä ja ehytlaitaisia. Toisin kuin muut Suomessa tavattavat saniaiset, kotkansiiven itiöpesäkkeet eivät ole lehden alapuolella vaan se tekee erillisiä itiölehtiä. Lehtien keskeltä nousevat itiölehdet ovat itiöpesäkkeettömiä lehtiä lyhyempiä ja kapeampia, kovia ja paksuja. Itiölehdet muuttuvat pian tummanruskeiksi. Suomessa kotkansiiven itiöt kypsyvät heinä-elokuussa.[3]

Levinneisyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopassa kotkansiiven levinneisyysalue on hajanainen ja mantereinen. Lajia tavataan Saksasta ja Alppien alueelta itään Romaniaan, Pohjois-Ukrainaan ja Keski- ja Pohjois-Venäjälle. Erillinen esiintymä on Kaukasuksen alueella. Pohjoisessa levinneisyysalue ulottuu Puolaan, Baltian maihin ja Fennoskandiaan. Aasiassa lajia tavataan paikoin Etelä-Siperiassa ja Kiinassa sekä Japanissa. Pohjois-Amerikassa kotkansiipeä kasvaa paikoin Alaskassa ja erityisesti Kanadan etelä- ja keskiosissa.[4] Suomessa kotkansiipeä kasvaa harvakseltaan koko maassa, mutta myös puuttuu laajoilta alueilta muun muassa Pohjanmaalta ja Lapista.[5]

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotkansiipi viihtyy parhaiten rehevissä puronvarsilehdoissa, saniaislehdoissa ja lehtokorvissa. Kasvustot ovat yleensä varjoisilla, hyvinkin kosteilla kasvupaikoilla.[3]

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kotkansiipeä viljellään yleisesti koristekasvina, varsinkin hautausmailla se on suosittu.[6] Aikaisemmin sitä on esimerkiksi Ruotsissa kerätty ja kuivatettu karjan talvirehuksi.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Vantaan luonto: Kasvit. Toim. Ranta, Pertti & Siitonen, Mikko. Vantaan kaupunki, Vantaa 1996.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Smith, A., et al: A classification for extant ferns. (englanniksi)
  2. Vantaan luonto: kasvit 1996, s. 256.
  3. a b Retkeilykasvio 1998, s. 55.
  4. a b Anderberg, A & A-L: Den virtuella Floran: Strutbräken (myös levinneisyyskartta) 2004-2011. Stockholm: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 9.10.2011. (ruotsiksi)
  5. Lampinen, R. & Lahti, T. 2011: Kasviatlas 2010: Kotkansiiven levinneisyys Suomessa. Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Viitattu 9.10.2011.
  6. Oulun kasvit 2005, s. 156.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]