Kokonaisheijastuminen
Wikipedia
Kokonaisheijastuminen on aalto-opillinen ilmiö, jossa aaltoliike heijastuu täydellisesti kun se saapuu kriittisen kulman ylittävässä kulmassa pinnan normaaliin suhteen. Kokonaisheijastuminen on mahdollista vain kun aalto saapuu aalto-opillisesti tiheämmästä aineesta harvempaan.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Valo ja mekaaninen aalto
[muokkaa] Valo
Sähkömagneettinen säteily, kuten valo, heijastuu aina kun se saapuu optisesti tiheämmästä aineesta optisesti harvempaan. Optinen tiheys määritellään taitekertoimen mukaan, eli mitä suurempi taitekerroin aineella on sitä optisesti tiheämpi se on. Aineen taitekerroin poikkeaa hieman riippuen aallonpituudesta, mutta poikkeamat ovat hyvin pienet eikä niitä kovinkaan usein tarvitse huomioida. Ilman optinen tiheys on noin 1,00 ja vedellä noin 1,33. Valon taittumislaki:
,
jossa α1 on valon tulokulma, α2 on taittumiskulma, n1 on tulevan säteen aineen taitekerroin ja n2 on taittuneen säteen materiaalin taitekerroin. Kokonaisheijastumisen tapauksessa n1 > n2. Laista huomataan, että mitä suurempi tulevan säteen materiaalin taitekerroin on sitä suurempi pitää taittuneen säteen kulma olla. Laista huomataan, että kun tulokulmaa kasvatetaan kasvaa myös taitekulma eli kulma etääntyy pinnan normaalista. Tietyssä tulokulmassa taitekulma on 90°, jolloin sin90° = 1. Sijoittamalla tämä arvo taittumislakiin saadaan seuraava kaava, jonka avulla voidaan laskea kulma, jossa valo ei enää taivu vaan kulkee pintaa pitkin. Tätä kulmaa sanotaan kokonaisheijastuksen rajakulmaksi ja merkitään usein αr. Kokonaisheijastuksen rajakulman kaava:
.
Kokonaisheijastuneelle valolle pätee heijastuslaki eli pinnan normaalin ja valonsäteen välinen tulokulma on yhtä suuri kuin pinnan normaalin ja heijastuneen säteen välinen kulma kun säteet ovat samassa tasossa.
Röntgenalueella kokonaisheijastus tapahtuu optisesti harvemmasta aineesta tiheämpään mentäessä eli päinvastoin kuin näkyvän valon tapauksessa. Tämä johtuu aineiden taitekertoimista, jotka riippuvat säteilyn aallonpituudesta.
[muokkaa] Mekaaninen aalto
Mekaaninen aaltoliike, kuten ääni, heijastuu valon tavoin tultaessa tiheämmästä harvempaan. Mekaanisen aaltoliikkeen tapauksessa tiheys on niin sanottu aalto-opillinen tiheys. Aalto-opillinen tiheys määritellään väliaineessa kulkevan aaltoliikkeen nopeuden mukaan. Aine on aalto-opillisesti sitä tiheämpää mitä pienempi aaltoliikkeen etenemisnopeus on. Mekaaniselle aaltoliikkeelle voidaan johtaa seuraava taittumislaki:
,
jossa v1 on tulevan aallon etenemisnopeus ja v2 on taittuneen aallon nopeus. Kun tulokulmaa suurennetaan suurenee myös taittumiskulma ja tietyssä kulmassa aalto heijastuu kokonaan rajapintaa pitkin eli aalto kokonaisheijastuu. Kulma, jossa kokonaisheijastus tapahtuu voidaan laskea kaavalla:
Valon tapauksessa valo kokonaisheijastui vain vesi-ilma rajapinnasta, mutta mekaaninen aalto taasen kokonaisheijastuu saapuessaan ilmasta veteen, minkä seurauksena ääni saattaa kuulua hyvin kauas tyynellä järvellä. Tämä perustuu siihen, että ääni kokonaisheijastuu ilma-vesi rajapinnasta ja kokonaisheijastuu uudelleen ylempänä ilmassa, jossa yleensä ilma on lämpimämpää ja ääni kulkee nopeammin. Koska aalto-opillisen tiheyden määritelmänä oli aaltoliikkeen nopeus väliaineessa on ylempänä oleva ilma aalto-opillisesti harvempaa ja näin kokonaisheijastuminen ilmassakin on mahdollista.
[muokkaa] Sovellutukset
Valon kokonaisheijastumista käytetään hyvin paljon tiedon siirtämisessä. Optiset kuidut perustuvat valon kokonaisheijastumiseen. Optisen kuidun ydin on optisesti tiheämpää kuin kuidun ydintä ympäröivä kuori. Tällöin valo ei pääse "karkaamaan" itse kuidusta vaan kokonaisheijastuu niin kauan kunnes kuitu päättyy.
[muokkaa] Lähteet
- Heikki Lehto, Tapani Luoma, Raimo Havukainen, Janna Leskinen: Fysiikka 2-3 – Lämpö - Aallot. Tammi, 2006. ISBN 951-26-5223-4.
