Klassinen japani
Klassinen japani (jap. 中古日本語, Chūko nihongo) oli japanin kielen Heian-kaudella vuosina 794–1185 käytetty muoto. Se oli vanhan japanin kielen seuraaja.
Vanha japani lainasi ja mukautti kiinan kirjoitusjärjestelmän kielen kirjoittamiseen, mutta klassisen japanin kaudella kehitettiin kaksi uutta japanin tarpeisiin sopivampaa tavuaakkostoa, hiragana ja katakana. Tämä yksinkertaisti kirjoittamista ja sai aikaan uuden aikakauden kirjallisuudessa: syntyivät klassikot Genjin tarina, Taketori monogatari, Ise monogatari ja useita muita.
Foneemit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Klassisen japanin aikana kielessä tapahtui useita suuria fonologisia muutoksia. Vanhassa japanin kielessä oli 88 toisistaan erottuvaa tavua, mutta klassisessa japanissa määrä väheni 66:een.
| a | i | u | e | o |
| ka | ki | ku | ke | ko |
| ga | gi | gu | ge | go |
| sa | si | su | se | so |
| za | zi | zu | ze | zo |
| ta | ti | tu | te | to |
| da | di | du | de | do |
| na | ni | nu | ne | no |
| ha | hi | hu | he | ho |
| ba | bi | bu | be | bo |
| ma | mi | mu | me | mo |
| ya | yu | yo | ||
| ra | ri | ru | re | ro |
| wa | wi | we |
Huomattavin ero on "jōdai tokushu kanazukain", kahdentyyppisten i-, e- ja o-kirjaimiin loppuvien tavujen erotteluun käytetyn ortografian katoaminen. 900-luvulla äänteet /e/ ja /ye/ yhdistyivät äänteeksi /e/, kun taas /o/ ja /wo/ yhdistyivät äänteeksi /o/ 1000-lukuun mennessä.
