Kirkasvalokuuloke

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kirkasvalokuuloke eli korvavalo on suomalaisen Valkee Oy:n kehittämä laite, jossa korvatulppiin sijoitettujen kahden led-valon avulla johdetaan valoa korvakäytävien kautta aivojen valoon reagoiville alueille[1]. Yhtiön ja Oulun yliopiston tekemien kontrolloitujenselvennä kliinisten tutkimusten mukaan 12 minuutin kirkasvalohoito 1–3 kertaa vuorokaudessa lievittää aikaerorasituksen[2] ja kaamosmasennuksen oireita[3].

Miljoonaluokan rahoituksen sijoittajilta 2010-luvulla kerännyt laitteen markkinoija Valkee Oy ajautui konkurssiin marraskuussa 2021.

Laitteen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkeen kirkasvalokuuloke on CE-rekisteröity lääkinnällinen laite. Toimintamekanismiksi laitteelle esitetään, että aivoissa on valovasteellisia reseptoreita, joihin valo pääsee korvakäytävää pitkin. Aivojen aktivoituminen korvakäytävän kautta annosteltavalla valolla on osoitettu Tampereen yliopiston tutkimuksissa[4]. Valkeesta riippumaton Tampereen yliopiston tutkijaryhmä julkaisi helmikuussa 2014 tutkimuksen, jossa todettiin korvakäytävän kautta annosteltavan valon vaikuttavan aivoihin ja kulkeutuvan aivojen valovasteellisiin osiin.[5]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puutteita tutkimuksissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkee yritti sitkeästi löytää tutkimusnäyttöä tuotteelleen.[6] Lumeryhmällä kontrolloitu kliininen tutkimus julkaistiin vertaisarvioidussa tiedelehdessä vuonna 2015[2]. Aiemmista Oulun yliopiston kirkasvalokuulokkeella tekemistä varhaisista tutkimuksista puuttuvat osittain kontrolliryhmät[7][8].

Valon vaikuttavuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsiläistutkimuksessa yksi yöllinen annos korvavaloa ei saanut aikaiseksi melatoniinivastetta suhteessa vertailuryhmään[9][8]. Lisäksi Valkeen tiivis mukanaolo monissa tutkimuksissa herätti epäilyksiä tutkijoiden ja tulosten riippumattomuudesta[7]. Marraskuussa 2013 julkaistussa tiedotteessa Valkee ilmoitti tehneensä lumekontrolloidun tutkimuksen, jossa kertoi havainneensa korvavalojen lievittäneen koehenkilöiden ahdistusoireita tilastollisesti merkittävästi vertailuryhmää enemmän. Tutkimustulosten raportointi herätti kuitenkin kysymyksiä[10] ja ainakaan toistaiseksi tutkimusta ei ole julkaistu vertaisarvioidussa lehdessä[11]. Tampereen yliopiston tutkimuksessa aivovasteissa havaittiin muutoksia korvavaloa käytettäessä, mutta tällä ei löydetty vaikutusta käyttäytymiseen[12].

Huuhaa-palkinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skepsis antoi Huuhaa-palkinnon 2012 Valkee Oy:lle kirkasvalokuulokkeista "ansiokkaasta heikosti tutkitun terveystuotteen markkinoinnista".[13]

Valmistajayritys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valkee keräsi perustamisensa jälkeen 10,2 miljoonaa dollaria pääomasijoituksia.[14] Yhtiön tunnetuimpiin sijoittajiin kuului ranskalais-amerikkalainen pääomasijoitusyhtiö Merieux Développement, joka on osa Merieux'n perheen terveysteknologiakokonaisuutta.[15] Suomalaisia sijoittajia olivat muun muassa entinen Nokia-johtaja Anssi Vanjoki ja Jaikun perustaja Jyri Engeström[16].

Startup-yhtiöille tyypillisesti Valkee oli perustamisestaan lähtien tappiollinen. Yhtiön liikevaihto vaihteli €640 000 ja €1 900 000 välillä vuosina 2013-2016.[17] Keväällä 2017 yrityksen kerrottiin menettäneen tappioiden takia osakepääomansa mutta hakevan uutta riskipääomaa.[18] Valkee Oy ajautui konkurssiin marraskuussa 2021[19].

Valkeen valmistamia kirkasvalokuulokkeita oli vuonna 2013 myyty 45 000.[20] Monet tunnetut henkilökohtaisen terveyden alan mielipidejohtajat ja biohakkerit kuten Ben Greenfield ovat kokeneet laitteen käytön hyvin positiivisesti.[21]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Valkee Oy:n verkkosivusto Valkee.
  2. a b Transcranial Light and Symptoms of Jetlag: A Randomized, Placebo-Controlled Trial Aerospace Medicine and Human Performance: Vol.86, No.4, April 2015. (englanniksi)
  3. Transcranial bright light treatment via the ear canals in seasonal affective disorder: a randomized, double-blind dose-response study BMC Psychiatry 2014. 14:288. (englanniksi)
  4. Human Brain Reacts To Transcranial Extraocular Light PLOS One. February 2016. (englanniksi)
  5. Lihua Sun, Jari Peräkylä, Anselmi Kovalainen, Keith H. Ogawa, Pekka J. Karhunen, Kaisa M. Hartikainen: Human Brain Reacts to Transcranial Extraocular Light PLOS Online. February 24, 2016.
  6. Linja-aho, Vesa (toim. Tiina Raevaara): ”Humpuukitekniikka terveydenhoidon apuna”, Voiko se olla totta?, s. 122. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2017.
  7. a b Korvavalon tehosta ei näyttöä - TS Hyvinvointi TS Hyvinvointi. 20.4.2015. Viitattu 11.6.2017.
  8. a b Toimiiko Valkeen kallovalo todella? Talouselämä. Viitattu 11.6.2017. (englanniksi)
  9. Valkee korvavalo: Sveitsin yliopiston tutkimus paljastaa, että korvakäytävän valaiseminen on tehotonta Roskatiede. 19.11.2013. Viitattu 11.6.2017.
  10. Valkee löysi lisätodisteita valokuulokkeiden tehosta Ilta-Sanomat. 20.11.2013. Viitattu 11.6.2017.
  11. HumanCharger-Summary-of-published-peer-reviewed-findings-2017-1.pdf humancharger.com. (englanniksi)
  12. Tutkimus: Korvavalo muuttaa aivofysiologiaa – professori suhtautuu tuloksiin varauksellisesti Helsingin Sanomat. 14.3.2016. Viitattu 11.6.2017.
  13. Skepsis
  14. TechCrunch: Valkee funding history CrunchBase.
  15. Merieux Developpement kotisivu merieux-developpement.com.
  16. Pitkänen, Perttu: Vanjoki luottaa korvavaloon Ilta-Sanomat. 15.12.2010. Viitattu 25.11.2021.
  17. Asiakastieto: Valkee Oy taloustiedot asiakastieto.fi.
  18. T&T: Huuhaa-palkittu korvavaloyhtiö Valkee menetti osakepääomansa, Iltalehti 7.4.2017. Viitattu 27.7.2017.
  19. Onali, Alma: Korvavalo­yhtiö Valkee ajautui konkurssiin Helsingin Sanomat. 22.11.2021. Viitattu 22.11.2021.
  20. TechCrunch: With 45,000 Units Shipped, Valkee’s Light-Emitting ‘Medical iPod’ Gets A Sleeker Look techcrunch.com.
  21. Ben Greenfield: The Ultimate Guide To Using Light To Biohack Your Circadian Rhythms, Sleep Better & Beat Jet Lag Forever. bengreenfieldfitness.com.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]