Kiinaviinin uhri
| Kiinaviinin uhri | |
|---|---|
| Victime du quinquina | |
| Ohjaaja | Max Linder |
| Käsikirjoittaja | Maurice Delamarre |
| Pääosat | Max Linder |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Ranska |
| Tuotantoyhtiö | Pathé Frères |
| Ensi-ilta |
15. joulukuuta 1911 (Ranska) 19. helmikuuta 1912 (Suomi) |
| Kesto | 375 metriä (17 min.) |
| Alkuperäiskieli | mykkäelokuva |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
Kiinaviinin uhri (ransk. Victime du quinquina) on vuonna 1911 valmistunut ranskalainen mykkäelokuva. Sitä on pidetty yhtenä Max Linderin parhaista komedioista.
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lääkäri määrää sairauden heikentämälle Maxille lasillisen kiinaviiniä joka ilta. Sisäkkö ostaa tavattoman suuren viinilasin, johon mahtuu kokonainen pullollinen. Max tyhjentää lasin ja lähtee ulos. Kaupungilla humalainen Max törmäilee poliisipäällikköön, ministeriin ja kenraaliin, jotka haastavat hänet kaksintaisteluun ja ojentavat käyntikorttinsa. Kadulla poliisit pysäyttävät Maxin ja kantavat hänet vuorotellen käyntikorteissa mainittuihin osoitteisiin. Lopulta Max heitetään jälleen ulos ja kaikki kolme poliisia yhyttävät hänet samaan aikaan.[1]
Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Max Linder | … | |
| Gabrielle Lange | … | |
| Jacques Vandenne | … | |
| Georges Gorby | … | [1] |
Tuotanto ja vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kiinaviinin uhri liittyy teemaltaan Linderin sairauteen ja syksyllä 1911 julkaistuun ”toipilaskuvaan” Max paranemaan päin. Tauon jälkeen näyttelijän työtahti oli hidastunut, mutta hänen komiikkansa oli saanut lisää varmuutta. Kiinaviinin uhria pidetäänkin yhtenä Linderin parhaista teoksista. Se perustuu näyttelijän ja hänen avustajiensa tarkoin harkittuun mimiikkaan, josta on suora yhteys myöhempään Charlie Chaplinin tuotantoon. Teknisesti elokuva on vielä kovin alkeellinen, ja se sisältää vain muutamia päähenkilöä korostavia lähikuvia.[2][3]
Elokuva oli suuri yleisömenestys ja se sai kiittäviä arvioita lehdistössä[4]. Vuoden 1911 päättyessä Linderin palkkion kerrottiin nousseen 150 000 frangiin. Hän palasi pian entiseen kiivaaseen työtahtiinsa ja ryhtyi muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta myös itse ohjaamaan elokuvansa.[2]
Kiinaviinin uhria esitettiin helsinkiläisessä Lyyra-teatterissa helmikuussa 1912. Lehtimainoksen mukaan ”tämän arvoista huvinäytelmää ei ole pääkaupungissa nähty eikä tulla näkemään”.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Victime du quinquina Filmographie Pathé. Arkistoitu 9.2.2019. Viitattu 8.2.2019.
- ↑ a b Mathiesen, Snorre Smári: Max Linder: Father of Film Comedy, s. 50–52. Albany: BearManor Media, 2018. 978-1-62933-208-6.
- ↑ Sadoul, Georges: Vseobštšaja istorija kino, tom 1, s. 149–152. Moskva: Iskusstvo, 1958.
- ↑ Victime du quinquina Max Linder. Arkistoitu 6.2.2019. Viitattu 9.2.2019.
- ↑ Teatteri Lyyran ilmoitus. Helsingin Sanomat, 18.2.1912, s. 4. Artikkelin verkkoversio.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kiinaviinin uhri Internet Movie Databasessa (englanniksi)