Ketunmetsästys

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Ketunmetsästys on ketun metsästämistä metsästyskoiran avulla tai ilman koiraa. Ketun tavallisimpia metsästysmuotoja ovat jäljittäminen ajavalla koiralla, löytäminen luolakoiralla, jäljitys ilman koiraa, loukkupyynti ja pillitys.

Ajavaa koiraa käytettäessä voidaan samaan aikaan käyttää myös luolakoiraa, koska koiran löydettyä ketun ja ajettuaan sitä voi kettu piiloutua pesäänsä luolaan tai ladon alle, josta sitä on vaikea saada ulos ilman luolakoiran apua. Luolakoira menee ketun pesään ja ajaa eläimen ulos, jonka jälkeen metsästäjä voi tappaa sen ampumalla ja ottaa saaliin haltuunsa.

Metsästäjät arvostavat eniten ketun metsästämistä ajavalla koiralla. Metsästykseen osallistuu 2-3 metsästäjää, jotka ovat passissa oletetulla ajoreitillä ajon aikana. Ketunmetsästys on vaativampaa kuin jäniksenmetsästys ajavalla koiralla, koska ajoreitti on laajempi ketulla kuin jäniksellä ja eläin voi karata metsästäjien passittamalta alueelta.

Luolakoiraa käytettäessä metsästäjä ohjaa koiransa tietämälleen ketunpesälle, koira menee pesän sisälle ja ajaa ketun ulos. Ennen koiran laskemista luolaan metsästäjät asettuvat pesän lukuisille suuaukoille passiin odottamaan kettua ja ampuvat sen tultua ulos.

Ketun jäljittäminen ilman koiraa on erittäin vaativaa ja tuottaa harvoin toivottua tulosta. Metsästäjä seuraa ketun jälkiä lumihangessa ketun pesälle ja yrittää saada sen omin avuin ulos pesästään.

Loukkupyynnissä käytetään suurikokoisia kettuloukkuja, joista yhtä mallia edustaa Norjalainen kettuloukku. Kettu houkutellaan syötin avulla loukkuun jolloin se jää sinne ansaan. Kaikissa malleissa loukku vangitsee ketun elävänä. Metsästäjän on metsästyslain mukaan käytävä tarkistamassa loukku vähintään kerran vuorokaudessa. Loukku on passiivinen pyyntiväline, eikä siten valikoi eläintä. Jos loukkuun on jäänyt rauhoitettu eläin, on metsästäjän päästettävä se vapaaksi.

Rautojen käyttö on Suomessa sallittua ketunmetsästyksessä, mikäli ne ovat riittävän voimakkaat ja tappavat eläimen välittömästi sen astuttua siihen.

Ketun pillittämisellä tarkoitetaan ketun houkuttelua metsäsäjän luokse pillillä, jolla koitetaan matkia loukkaantuneen saaliseläimen, jäniksen tai myyrän, ääntä. Kettu luulee saavansa helpon saaliin, mutta vastassa onkin metsästäjä joko haulikon tai kiväärin kanssa. Pillitystä voi tehostaa sätkivää tai kituvaa saaliseläintä kuvaavalla houkutuskuvalla. Houkutuskuva voi olla esimerkiksi pehmolelu tai patterista virtansa saava, sähkömoottorin varassa heiluva, jänistä kuvaava nukke.

Lisäksi ketunmetsästystä voidaan harjoittaa lippusiimalla tai raatojen avulla. Raatometsästyksessä lehmän tai vasikan raato haudataan keväällä maahan ja hautaan asetetaan muoviputki maanpintaan, jota myöten raadon haju leviää ympäristöön ja houkuttelee ketun kesän aikana paikalle. Syksyllä hautaa avataan. Ketun käydessä syömässä raatoa kauempana kyttäävä metsästäjä voi ampua sen.[1]

Kettua metsästetään yleensä sen talviturkin takia, lihan ja tapporahan toivossa sekä haittaeläimenä. Joissakin maissa sitä metsästetään myös urheiluna ja ajanvietteenä, joka poikkeaa huomattavasti tavallisesta pohjoismaisesta tyylistä.

Perinteinen ketunmetsästys joissakin länsimaissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ranskalainen kettujahtiseurue lähdössä jahtiin.
Pääartikkeli: Kettujahti

Perinteinen ketunmetsästys eli kettujahti on urheilu- tai ajanvietelaji, jossa on tarkoituksena pyydystää kettu jahtaamalla. Saaliin jäljittämiseen käytetään jälkikoiria, joita metsästäjät seuraavat ratsain tai jalan.[2] Laji sai alkunsa Isossa-Britanniassa 1500-luvulla ja levisi sieltä Eurooppaan ja Brittiläisen kansainyhteisön maihin. Laji on kielletty useissa maissa, mutta sitä harjoitetaan edelleen muun muassa Irlannissa, Australiassa, Ranskassa, Italiassa, Venäjällä, Kanadassa ja Yhdysvalloissa.[3][4]

Kettujahti herättää voimakkaita tunteita, ja sen vaikeuttamiseksi ja kieltämiseksi on nähty paljon vaivaa. Lajin puolustajat pitävät sitä tehokkaana ja suhteellisen lempeänä tapana pitää kettukanta kurissa, mutta vastustajien mielestä laji on julma ja tarpeeton.[5][6][7][8]

Metsästyksen motiivit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kettu on pyydystänyt rotan.

Kettua on pidetty lähes perusteettomasti vihattavana vahinkoeläimenä, josta on maksettu tapporahaakin.[9] Sen näkyvimpänä haittana on pidetty riista- ja kanavarkauksia, mutta todellisuudessa se on hyödyllinen eläin, joka pitää myös hiiri-, rotta- ja myyräkantoja kurissa. Ketun hyödyllisyyttä ei ole pidetty yhtä paljon esillä kuin sen haittoja ja tästä syystä eläin on pyritty hävittämään kokonaan metsästäjien taholta. Ketun tuhoutumisen on estänyt sen luontainen varovaisuus ja oveluus.[10]Suomen kettukanta romahti erityisesti 1950-luvun puolivälissä, jolloin tapporaha nostettiin 1 000 markasta 2 000 markkaan.[9] Ketun talviturkin rahallinen arvo on vaihdellut suuresti muodin mukana ja samassa suhteessa myös kiinnostus sen metsästämiseen. 1900-luvun alkupuolella kettukanta supistui jatkuvasti, mutta alkoi jälleen nousta 1940-luvun alussa, jolloin sen turkin arvo oli alhainen markkinoilla. Parhaina saalisvuosina 1949 ja 1956 Suomessa saatiin saaliiksi 27 000 kettua.[9]

Rauhoitusaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kettua saa Suomessa metsästää 1.8.-31.7. eli ympäri vuoden, paitsi naaraskettua, jolla on pentuja ei saa tappaa 1.5.-31.7. välisenä aikana. Ajavan koiran käyttö on kiellettyä 1.3.-19.8. välisenä aikana, eikä silloin saa myöskään kouluttaa koiraa metsästykseen. Rauhoitusajoista säädetään asetuksella.[11]



Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metsästyksessä käytettävät luolakoirat on rokotettava vuosittain raivotautia vastaan.[11]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Metsästäjäin keskusjärjestö: ”Tavallisimmat metsästysmuodot”, Metsästäjän opas, s. 221-248. Kettu. Gummerus 2007, 2005. ISBN 978-952-9593-74-3.
  2. The Final Report of the Committee of Inquiry into Hunting with Dogs in England and Wales 2000-06-09. Her Majesty's Stationery Office. Arkistoitu 2009-04-10. Viitattu 2008-02-10.
  3. "Fox hunting worldwide", BBC News, 1999-09-16. Luettu 2007-10-05. 
  4. Aslam, D. "Ten things you didn't know about hunting with hounds", The Guardian, 2005-02-18. Luettu 2007-11-03. 
  5. Social impact of fox hunting on rural communities Masters of Fox Hounds Association. Viitattu 2007-10-13.
  6. Creation and conservation of habitat by foxhunting Masters of Fox Hounds Association. Viitattu 2007-10-13.
  7. The need for wildlife management Masters of Fox Hounds Association. Viitattu 2007-10-07.
  8. The morality of hunting with dogs (PDF) Campaign to Protect Hunted Animals. Viitattu 2007-10-13.
  9. a b c ”Kettu”, Otavan Iso Tietosanakirja 4, s. 853. Helsinki: Otava, 1962.
  10. ”Tavallinen kettu”, Suuri eläinkirja I Nisäkkäät, s. 293. Alkuteos NATURA VIVA; Enciclopedia sistematica del regno animale. Suom. Anto Leikola. Milano: WSOY, 1961.
  11. a b Metsästäjäin keskusjärjestö: ”Riistaeläinten rauhoittaminen ja riistanhoito”, METSÄSTÄJÄN OPAS Metsästys- ja aselainsäädäntö, s. 50, 51, 63. Gummerus, 2008. ISBN 978-952-9593-78-1.