Keskustelu:Sami Helle

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merkittävyys[muokkaa wikitekstiä]

Yhden bändin basisti, josta ei ilmeisesti ole muuta kerrottavaa kuin että on kyseisen bändin basisti. --Viherio (keskustelu) 22. toukokuuta 2015 kello 23.25 (EEST)[vastaa]

Wikipediassa on artikkeleja tuntemattomammistakin yhden yhtyeen muusikoista, joista on vielä vähemmän kerrottavaa. Helle on toiminut Me itse -yhdistysen puhujana ja ainakin havittelee poliitikon urasta. Lisäksi Helteen saama mediahuomio on varsin runsasta. --188.67.123.168 23. toukokuuta 2015 kello 20.27 (EEST)[vastaa]

Merkittävä on. Tähän mennessä poistoäänestyksissä on säilytetty kaikki merkittävien bändien muusikot. Helle on soittanut Suomen euroviisuedustajayhtyeessä, joka on jo aiemmin tehnyt monella tapaa historiaa. Hän on myös toiminut monessa yhteydessä yhtyeen puhemiehenä. --Elena (keskustelu) 23. toukokuuta 2015 kello 22.39 (EEST)[vastaa]

Wikipedian bändioppaan muotoilua voisi muuttaa, jos merkittävien bändien muusikot ovat automaattisesti merkittäviä. --188.67.220.191 23. toukokuuta 2015 kello 22.57 (EEST)[vastaa]
Eivät ole, eikä ole tämäkään. --Otrfan (keskustelu) 23. toukokuuta 2015 kello 23.05 (EEST)[vastaa]
Voidaan kertoa bändin jäsenistä PKN yhtyeen artikkelissa. Ei merkittävä. Jukka Wallin (keskustelu) 24. toukokuuta 2015 kello 13.29 (EEST)[vastaa]
Verraten erääseen ex-basistiin, on Helle saanut huomattavasti enemmän mediahuomiota, vaikkakaan ei ole tehnyt yhtä pitkää uraa tai julkaissut yhtä montaa levyä. --87.93.104.32 24. toukokuuta 2015 kello 18.43 (EEST)[vastaa]
Eipä tuossakaan artikkelissa mitään ideaa ole. Voisi viedä uudelleen äänestykseen. Minkä takia yhdestä kokonaisuudesta, eli yhtyeestä, kertovia artikkeleja halutaan pilkkoa palasiksi? Ei se ainakaan lukijaa palvele. Tässäkään artikkelissa ei ole kerrottu mistään muista kuin yhtyeestä, ehkä pois lukien artikkelin viisi ensimmäistä sanaa, joista kaksi muodostaa henkilön nimen. --Otrfan (keskustelu) 24. toukokuuta 2015 kello 18.54 (EEST)[vastaa]
Artikkelin nykytila ei ole poistoperuste. Esim. CMX:n, Leevi and the Leavingsin tai Lordin jäsenistä puolet ei ole tunnettu mistään muualta, mutta heistä on artikkeleita. Millaisia yhtyeensä ulkopuolisia saavutuksia sen jäsen tarvitsee, että on oikeutettu omaan artikkeliin? Onko toisaalta kahdessa wikimerkittävässä bändissä soittanut henkilö automaattisesti wikimerkittävä? --37.33.100.108 24. toukokuuta 2015 kello 21.02 (EEST)[vastaa]
Artikkelin nykytila on varmaan pääasiallisin poistoperuste. Mistä ihmeestä tuo käsittämätön väite on peräisin, kun siihen vähän väliä tuntuu törmäävän? --Otrfan (keskustelu) 24. toukokuuta 2015 kello 21.39 (EEST)[vastaa]
Sitä on käytetty melko monessa keskustelussa perusteluna. Jos ei lasketa ainoastaan mitätöntä informaatiosisältöä tai sotkua sisältäviä artikkeleita, niin en kyllä ymmärrä miksi artikkeli pitäisi poistaa nykytilansa vuoksi, jos sen laajentamiseen löytyy lähdemateriaalia. Tähänkin artikkeliin sellaista löytyisi, esimerkiksi TV2:n kehitysvammais-illassa (joka löytyy Areenasta) Helle kertoi kansalaistoiminnastaan. --188.67.149.146 25. toukokuuta 2015 kello 13.04 (EEST)[vastaa]
Niin se logiikka menee sillai että artikkelin nykytila ei ratkaise aiheen merkittävyyttä. --Höyhens (keskustelu) 26. toukokuuta 2015 kello 13.35 (EEST)[vastaa]

Ei tartte säilyttää, jos ei tämän enempää kerrottavaa henkilöstä löydy. --Stryn (keskustelu) 28. toukokuuta 2015 kello 01.02 (EEST)[vastaa]


Ei sekään ole kovinkaan merkittävää, kun hän pyrii kuntavaaliehdokkaaksi vuoden 2017 vaaleihin. jos ja kun hän pääsee kaupunginvaltuustoon sitten, asiaa voisi miettiä uudestaan. Jukka Wallin (keskustelu) 28. toukokuuta 2015 kello 21.37 (EEST)[vastaa]

Googlella selaillessani löysin Punk in Finlandin sivuilta tiedon, että Hikinauhat-kasettilevy-yhtiön oli tarkoitus julkaista Resispossen sekä Sami Helle Quintetin kasetit, josta jälkimmäisellä Helle soittaa trumpettia ja laulaa. En löytänyt muualta tästä mitään mainintaa, eli ilmeisesti eivät ole toteutuneet. --188.67.199.7 28. toukokuuta 2015 kello 23.47 (EEST)[vastaa]