Keskustelu:Merenkulun historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Maapallon varhaisimman asutushistorian yhteydessä lienee mainittu, että kun Australian alkuasukkaat saapuivat Australiaan, niin tämän on täytynyt edellyttää merenkulkua. Vaikka meri onkin välillä matalammalla, niin joku syvä salmi kai on kuitenkin ollut välissä.--Urjanhai (keskustelu) 12. marraskuuta 2014 kello 15.55 (EET)[vastaa]

Meillä on artikkeli Wallacen linja, joka kertoo yhdestä indonesialaisesta syvästä salmesta, joka on aina täytynyt ylittää veden kautta päästäkseen idemmäksi kohti Australiaa. Myös Floresin saari jää tuon linjan itäpuolelle, joten floresinihmisenkin on täytynyt ylittää noin 20 kilometrin vesi tavalla tai toisella. Noin pienet vedet voi tosin ylittää sinnittelemällä puunrungolla tai kasvilautalla. --Savir (keskustelu) 10. helmikuuta 2015 kello 17.29 (EET)[vastaa]
Vanhimmat arkeologiset kulttuuritkin taitavat olla muiden lajien kuin nykyihmisten aikaansaannosta, eivätkä siis rajoitu nykyihmiseen lajina. Mutta vaikea lienee ilman lähdettä sanoa onko floresinihminen ylittänyt salmen luonnonvoimien heittelemänä vai omasta tietoisesta aloitteestaan. Ja sama kai nykyihmisenkin osalta. Mutta ainakin sen kohdalla tästä luultavasti on lähteissä arvioita. Oma veikkaukseni, joka luultavasti perustuu jostain lukemaani, on, että afrikan ja indonesian väliä pitkin merenrantaa edettäessä on väistämättä tarvinnut olla monia suurten jokien suita ylitettävinä.--Urjanhai (keskustelu) 10. helmikuuta 2015 kello 18.08 (EET)[vastaa]