Merenkulun historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Merenkulun historia on merialueilla liikkumisen historiaa. Merenkulun vaiheet ovat samalla laivanrakennuksen, navigoinnin ja kaupan kehittymisen historiaa.

Merenkulun varhaisimmat vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Austronesialaiset ja polynesialaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kerran ihmisten tiedetään ylittäneen merialueita veneellä, kun austronesialaiset saapuivat ensimmäisille Tyynenmeren saarille 4000 eaa.–2500 eaa. He levittäytyivät kauemmas Tyynellemerelle ja myös Intian valtamerelle. Heistä polveutuvat polynesialaiset löysivät Havaijin 400 jaa., Uuden-Seelannin 1200-luvulla ja Chathamsaaret 1500-luvulla.

Välimeren alue[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptiläiset alkoivat purjehtia Niilillä ja merellä 3500 eaa. He hallitsivat Välimeren alueen meriliikennettä 3500–1000 eaa.-luvuilla. Veneet alkoivat muistuttaa laivoja itäisellä Välimerellä 2500 eaa. Foinikialaiset alkoivat hallita merta 900 eaa. Kreikkalaiset kehittivät ensimmäiset varsinaiset sotalaivat noin 1000 eaa. Hellenistisellä aikakaudella Kreikassa yleistyivät kauppalaivat.[1] Roomalaiset ottivat mallia kreikkalaisten sotalaivoista.[2][3]

Pohjoisten alueiden varhainen merenkulku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Irlannissa, missä ei ollut puita, rakennettiin varhaisina aikoina veneitä eläinten nahoista.selvennä[4]

Viikingit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Euroopassa oli viikinkiaika 700–1000-luvuilla. Viikinkien rakentamat laivat olivat sulavalinjaisia. Viikingit olivat aikansa taitavimpia merenkulkijoita ja ensimmäisiä, jotka purjehtivat Pohjois-Atlantin vaarallisilla alueilla. He purjehtivat Välimerelle saakka ja mahdollisesti myös Amerikkaan.[5] Tunnetuimpia viikinkejä oli Leif Eerikinpoika, joka perusti siirtokunnan Grönlantiin.[6]

Arabit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Arabiheimot valtasivat suuren osan Pohjois-Afrikkaa 600-luvulla ja purjehtivat tuolloin Gibraltarin salmelle saakka. He levittäytyivät myös Persiaan ja Aasiaan, Filippiineille saakka.[7]

Kiina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinassa kehitettiin 400–500-luvuilla kolmimastoinen džonkki. Sillä kuljettiin enimmäkseen Yangtse-joella, mutta sillä kuljetiin myös eteläiseen Intiaan ja Sumatralle saakka.[8]

Suuret löytöretket[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merenkululla oli suurta merkitystä suurten löytöretkien aikana joista ensimmäisiä oli Kolumbuksen matka Amerikkaan 1490-luvulla.[9] Ensimmäisen purjehduksen maailman ympäri teki portugalilaisen Fernão de Magalhãesin ryhmä vuosina 1519–1521.[10] Tunnetuimpia merenkulkijoita oli englantilainen Henry Hudson, joka tutki Skandinavian ja Siperian pohjoispuolista koillisväylää. Atlantilla ja koillisväylällä purjehtivat myös John Cabot[11] ja Giovanni da Verrazzano.[12]

Kolonialismi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merenkululla oli suuri osuus siirtomaiden valloituksessa. Yksi merkittävimmistä Espanjan kolonialismiajan konkistadoreista oli Hernán Cortés, joka johti Meksikon valloitusta.[13]

Orjalaivat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Intiaaniväestön romahdettua tuhkarokon ja muiden tautien myötä alettiin orjia kuljettaa Afrikasta Amerikkaan. Tunnettu orjalaivan kapteeni oli John Hawkins. Orjalaivat olivat usein ylitäynnä orjia. Alueet, joille orjia kuljetettiin eniten, olivat Karibian alue, muu Keski-Amerikka sekä Etelä-Amerikka.[14] Orjakauppaa ryhdyttiin vastustamaan 1700-luvun puolivälissä. 1800-luvun alussa orjia ryhdyttiin vapauttamaan ja heitä kuljettiin laivalla Sierra Leoneen, johon muodostui vapautettujen orjien siirtokunta.[15]

Merisota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Merenkululla on ollut suurta merkitystä myös sodankäynnissä. Ateenalaisten ja spartalaisten välillä käydyssä Peloponnesolaissodassa Ateenan liittolaiset muodostivat Deloksen meriliiton ja Spartan liittolaiset Peloponnesolaisliiton.[16] Tätä ennen Välimeren piirissä oli käyty Persialaissodat, joihin kuuluivat Egeianmerellä käydyt Salamiin taistelu ja Issoksen taistelu.[17] Espanjalainen sotalaivasto 1500-luvun lopulla oli nimeltään Armada.[18] Yksi tunnetuimpia sotalaivoja oli ruotsalainen Vasa.[19] Sen jälkeen, kun Columbus löysi Amerikan, Eurooppalaiset valtiot alkoivat vallata alueita sekä Etelä- että Pohjois-Amerikassa. Tämä johti siirtomaasotiin. 1500-luvulla Espanja alkoi vallata Etelä-Amerikkaa ja Iso-Britannia Pohjois-Amerikkaa. 1600-luvulla myös Hollanti alkoi vallata siirtomaita. 1600- ja 1700-luvuilla käytiin uskonsotia ja lisäksi käytiin sotia kauppa-asemien ja siirtomaiden puolustamisen vuoksi. Eurooppalaiset valtiot sotivat myös merialueiden hallitsemisesta. Näin oli esimerkiksi Trafalgarin taistelussa, jossa Iso-Britannian sotajohtajana oli yksi kuuluisimpia merisodan johtajista, Horatio Nelson, joka johti sotaa Britannian voittaessa espanjalais-ranskalaiset joukot, mikä esti Napoleonia valtaamasta Britteinsaaria. Samalla Britanniasta tuli Atlantin aluetta hallitseva maa.[20][21]

Sotalaivojen kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1300-eaa. Kreikassa doorilaiset alkoivat kehittää sotalaivoja. Keskiajalla sotalaivat olivat yleensä lyhyitä ja korkeita. Kuitenkin viikinkien sotalaivat olivat pitkiä ja korkeita.[22] 1600-luvulla alettiin rakentaa kolmikantisia sotalaivoja.[23] Sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikana käytettiin perinteisten sota-alusten lisäksi myös sukellusveneitä ja lentotukialuksia.

Merirosvot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Euroopan valtioiden välillä oli sotia 1600–1700-lukujen vaihteessa, Euroopan ulkopuoleiset alueet jäivät poliittisen vallan osalta vähemmälle vartioinnille. Varsinkin Karibian alue jäi vähälle vartioinnille. Tämä seikka aiheutti sen, että merirosvous yleistyi. Joskus merirosvot saattoivat alun perin työskennellä laillisissa laivoissa ja ryhtyä myöhemmin merirosvoiksi.[24]

Tyynimeri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tyyntämerta tutkittiin paljolti 1700-luvulla. Ranskalaiset Louis Antoine de Bougainville ja Jean-François de La Pérouse sekä englantilainen James Cook tekivät tuolloin huomattavimmat alueen kartoitukset.[25][26][27]

Höyrylaivojen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Höyrylaiva kehitettiin 1800-luvulla. Niillä kulkeminen oli monimutkaisempaa kuin purjelaivoilla ja näin ollen niihin tarvittiin enemmän työntekijöitä. Tuohon aikaan laivaliikenne runsastui ja tavaraliikennelaivat ja matkustajaliikennelaivat erotettiin toisistaan. Laivat alkoivat myös kulkea säännöllisiä reittejä pitkin noudattaen tiettyjä aikatauluja.[28]

Viimeisin purjelaivaliikenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Purjelaivojen aika kesti vielä vähän aikaa höyrylaivan keksimisen jälkeen. 1800-luvulla merkittävä valaanpyynnissä käytetty purjelaiva oli nimeltään Charles W. Morgan.[29]

1900-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Metallirunkoiset laivat yleistyivät 1900-luvun alussa.[30]

1900-luvun merkittävimpiä meritutkijoita ovat olleet ranskalainen Jacques Cousteau, joka on tehnyt merenalaisia tutkimuksia sukellusveneellä,[31] sekä norjalainen Thor Heyerdahl, joka matkasi Perusta Polynesiaan aluksellaan Kon-Tiki[32].

Sukellusveneet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sukellusveneitä oli yritetty kehittää aikaisemminkin, mutta ensimmäiset käytännöllisesti toimivat sukellusveneet kehitettiin vasta, kun keksittiin sähköinen moottori ja siihen pystyttiin yhdistämään dieselkone. Ensimmäinen sota, jossa käytettiin sukellusveneitä, oli ensimmäinen maailmansota.lähde? Ensimmäinen ydinsukellusvene oli USS Nautilus.[33]

Lentokoneita kantavat alukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pian Wrightin veljesten lentokoneella lentämisen jälkeen ryhdyttiin ajattelemaan, että lentokoneita voisi käyttää sodassa, paitsi hyökkäykseen, myös tiedustelutehtäviin. Ensimmäisten lentokoneiden kantomatka oli varsin lyhyt ja ennen kuin ne lähtivät lentoon, ne tarvitsivat avuksi laivoja. Tällaiseen lentokoneiden avustamiseen kehitettiin erityinen laivatyyppi I Maailmansodan aikana II Maailmansodassa lentokoneiden ja niitä kantavien laivojen järjestelmä oli Välimeren ja Atlantin alueella pääasiallisin asejärjestelmä.[34]

Kaupankäynti meriteitse[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskiajalla Itämeren kauppaa hallitsi saksalainen Hansaliitto.

1600-luvun puoliväliin saakka Atlantin kauppaa hallitsivat Espanja, Portugali ja Hollanti. Tämän jälkeen muut valtiot ryhtyivät haastamaan niiden asemaa.

1800-luvulla laivaliikenteen yleistyessä myös kaupankäynti meriteitse vilkastui.[35]

Navigointilaitteiden kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viikingit käyttivät alkeellista navigointilaitetta, jonka toiminta perustui auringon ja tähtien asentoon. Kehittyneempiä navigointilaitteita kehitettiin keskiajalla. Arabialaiset kehittivät astrolabin, jonka toimiminta perustui auringon valoon. Ensimmäinen kompassi kehitettiin 1187 Italiassa. Laivakronometri keksittiin 1700-luvulla. Sen avulla pystyttiin määrittämään pituusaste.[36]

Keskiajalla navigoinnin kehitykseen vaikutti pitkälti matematiikka ja tähtitieteen kehitys.[37]

Keripukki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menneinä aikoina merenkulkijoita vaivasi usein keripukki. Se vaivasi etenkin napaseutujen retkeilijöitä. 1790 huomattiin, että sitrushedelmien mehu auttaa torjumaan keripukkia. Myös eräs kokenut kalastaja, joka oli 1734 venäläisessä retkikunnassa Huippuvuorilla, tiesi joidenkin ruoka-aineiden auttavan keripukin torjunnassa. Tosin nämä olivat aivan eri asioita, kuin eteläisempien ihmisten havainto sitrushedelmien mehusta. Nimittäin nämä ruoka-aineet olivat raaka liha, peuran veri ja rohtokuirimo. Vasta 1900-luvulla tiedettiin, että keripukin syy on pitkäaikainen c-vitamiinin puutos.[38][39][40]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Brian Lavery: Ship : 5000 years of maritime history. Lontoo: Dorling Kindersley, 2004. ISBN 1-4053-0589-4. (englanniksi)
  • Matti Lainema, Juha Nurminen: Ultima Thule : pohjoiset löytöretket. Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-23925-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Michael Lahanas: Ancient Greek Ships mlahanas.de. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  2. Ship, s. 19–26
  3. Donald S. Johnson, Juha Nurminen: ”Antiikin kauppalaivat”, Meritie : navigoinnin historia, s. 58–59. Helsinki: John Nurmisen säätiö, 2007. ISBN 978-952-9745-22-7.
  4. Ship, s. 33
  5. Viikinkilaivat 2014. Rosala Viking Centre. Viitattu 21.11.2014. [vanhentunut linkki]
  6. Ultima Thule, s. 63, 68
  7. Ship, s. 57–59
  8. Ship, s. 59
  9. Cristopher Columbus: Explorer 2000. EnchantedLearning.com. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  10. Ferdinand Magellan Bio. 2014. A&E Television Networks. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  11. John Cabot Exploration and Settlement. Memorial University of Newfounland. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  12. William F. E. Morley: Verrazzano Dictionary of Canadian Biography. University of Toronto. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  13. Hernán Cotés Bio. 2014. A&E Television Networks. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  14. Benedict Stuchtey: Colonialism and Imperialism 1450-1950 Ego, European History Online. 24.1.2011. Viitattu 7.2.2015. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  15. Ship, s. 90–91, 150–150, 195–196
  16. Saul David: ”Peloponnesolaissota”, Sota, s. 22–23. Suomeksi julkaissut Readme.fi. Suomentanut Tapani Lahtinen. Helsinki: Dorling Kingsley, 2010. ISBN 978-952-220-245-1.
  17. Ruth Sheppard: ”Kreikka ja Persia 400-luvulla eaa.”, Aleksanteri Suuren sotaretket, s. 11–17. Suomentanut Timo Hautala, Veikko Ahola, Heli Ruuhinen, Irmeli Kuhlman. Helsinki: Gummerus, 2009. ISBN 978-951-20-7979-7.
  18. Ship, s. 101
  19. Vasa-Museo Vasa Museet. Viitattu 21.11.2014.
  20. Admiral Horatio Nelson History. 2014. BBC. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  21. Ship, s. 83–87, 112, 122, 131
  22. Viikinkilaiva Rosala Viking Centre. Arkistoitu 15.4.2015. Viitattu 10.2.2015.
  23. Björn Landström: Laiva, s. 28, 66, 156. Helsinki: Otava, 1961. ISBN 951-1111833-201-01.
  24. Method of Securing the Ports and Populations of All the Coast of the Indies World Digital Library. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  25. Louis-Antoine de Bougainville 2014. Encyclopædia Britannica. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  26. Jean François Galaup, Comte de La Pérouse: French explorer 2000. Enchanted Learning. Viitattu 22.11.2014. (englanniksi)
  27. James Cook Bio. 2014. A&E Television Networks. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  28. Ship, s. 170, 185, 200
  29. Charles W. Morgan Mystic Seaport: The Museum of America and the Sea. 2014. Mystic Seaport. Viitattu 22.11.2014. (englanniksi)
  30. Ship, s. 226–227
  31. Merten sankari avasi silmät luonnonsuojelulle Turun Sanomat. 15.7.2006. Viitattu 21.11.2014. [vanhentunut linkki]
  32. Thor Heyerdahl Bio. 2014. A&E Television Networks. Arkistoitu 13.10.2014. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  33. Nautilus (SSN 571) Dictionary of American Naval Fighting Ships. NHHC. Arkistoitu 15.5.2010. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  34. Ship, s. 296-297-332
  35. Ship, s. 44–45, 140, 185
  36. Ship, s. 37, 55, 58, 163
  37. Meritie, s. 79–80
  38. C-vitamiinin historia ja keripukki C-vitamiini. 6.8.2007. Viitattu 21.11.2014. (englanniksi)
  39. Ship, s. 159
  40. Ultima Thule, s. 243

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Merenkulun historia.