Kertaustyylit

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
J. E. Stenberg, Oulun kaupungintalo, 1886 on uusrenessanssia.

Kertaustyylit ovat historistisia rakennus- ja sisustustyylejä, jotka esiintyivät 1800-luvun uusklassismin (Suomessa empiren ja biedermeierin) jälkeen.[1][2] Aiheet ja tyyli-ihanteet haettiin aikaisemmasta arkkitehtuurista. Rinnakkain eklektistisesti esiintyvät esimerkiksi uusgotiikka, uusrenessanssi, uusbarokki ja uusrokokoo.[2] Suomalaisessa arkkitehtuurissa uusbarokki ja rokokoo jäivät marginaalisiksi tyylisuunniksi, mutta uusgotiikka ja -renessanssi olivat 1900-luvun alkuun saakka suosittuja rakennustyylejä uusklassismin kera. Käytetty tyyli valittiin usein rakennustyypin perusteella, esimerkiksi pankki- ja hallintorakennuksissa suosittiin mahtailevaa uusrenessanssia, kun taas uusgotiikka oli 1800-luvun loppupuolen vallitseva tyyli kirkkoarkkitehtuurissa.

Kertaustyylien syntyyn vaikutti kansallisvaltioiden nousu, jonka yhteydessä kansa nousi valtioiden johtoon. Käyttämällä kertaustyylejä arkkitehtuurissa pyrittiin oikeuttamaan kansanvalta.[3]

Kertaustyylejä kohtaan ei tunnettu kovinkaan suurta kunnioitusta 1900-luvun puolivälistä 1970-1980-luvuille saakka[2], ja se nähtiin pitkään lähinnä tyylisuuntana, josta avantgarde pystyi ammentamaan innoitusta[3]. Vanha rakennuskanta nähtiin vanhanaikaisena, epäkäytännöllisenä sekä kalliina huolto- ja korjauskustannuksiensa vuoksi. Monien kertaustyylisten rakennusten purkua perusteltiin niiden epäkäytännöllisyydellä ja "huonolla arkkitehtuurilla" eikä monia rakennuksia suojeltu. Tällaista toimintaa yhdistettynä poliittiseen kulttuuriin alettiin kutsua Turun taudiksi.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Riitta Konttinen ja Liisa Laajoki: Taiteen sanakirja, s. 188. Otava, 2000.
  2. a b c Taiteen Pikkujättiläinen, s. 304-306. Wsoy, 1991.
  3. a b Typically Munich!. Münchenin kaupunginmuseo, 2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]