Kaukoidän federaatioyliopisto

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yliopiston rakennus Venäjänsaaren kampuksella

Kaukoidän federaatioyliopisto (ven. Дальневосточный федеральный университет, ДВФУ, Dalnevostotšnyi federalnyi universitet, DVFU) on Venäjän kaukoidässä Vladivostokissa sijaitseva suuri korkeakoulu, joka perustettiin vuonna 2011 entisen Kaukoidän valtionyliopiston pohjalle.

Yliopistossa on 27 instituuttia ja haaraosastoja kymmenessä muussa kaupungissa, mukaan lukien Japanin Hakodatessa. Päätoimisia opiskelijoita on 24 000 ja henkilökuntaa noin 5 000, joista opettajia 1 500.

Yliopistolla on uusi nykyaikainen kampus Venäjänsaarella Vladivostokin edustalla. Se rakennettiin APEC:n huippukokouksen näyttämöksi vuonna 2012.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yliopiston juuret ovat vuonna 1899 Vladivostokiin perustetussa Idän instituutissa (Vostotšnyi institut), joka oli Kaukoidän ensimmäinen korkeakoulu. Vuonna 1920 sen nimeksi tuli Valtiollinen kaukoidän yliopisto (Gosudarstvennyi dalnevostotšnyi universitet). Stalinin aikana yliopisto kuitenkin lakkautettiin (1930–1956). Sen sijaan perustettiin Kaukoidän polytekninen instituutti. Vuonna 1956 toiminta alkoi uudelleen Kaukoidän valtionyliopiston nimellä (Dalnevostotšnyi gosudarstvennyi universitet).

Määräyksen Kaukoidän federaatioyliopiston perustamisesta antoi presidentti Medvedev lokakuussa 2009. Uuteen yliopistoon yhdistettiin Kaukoidän valtionyliopiston lisäksi Kaukoidän teknillinen valtionyliopisto, Tyynenmeren taloustieteellinen valtionyliopisto ja Ussurijskin pedagoginen valtioninstituutti, ja nämä vanhat oppilaitokset lakkautettiin vuonna 2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]