Kasola

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kasola Oyj oli suomalainen yhtiö, jonka liiketoimintaa harjoitti kaksi tytäryhtiötä, Kaso Oy ja MK-Tresmer Oy.

Kaso Oy valmistaa turvallisuustuotteita, joihin kuuluvat mm. metalliset kassa-, paloturva-, data-, vaate- ja lokerokaapit sekä myös tuotteisiin liittyvät erilaiset turvallisuuspalvelut.

MK-Tresmer Oy valmistaa muovituotteita, jotka tarjoavat ratkaisuja säilyttämiseen ja järjestyksen pitoon koteihin, konttoreihin ja myymälöihin. Tunnetuin brändi on Palaset, jolle mm. Risto-Matti Ratia on suunnitellut tuotteita. Yhtiö valmistaa mm. vaateripustimia, muovikoreja, koteloita, purkkeja ja kulhoja sekä säästölippaita ja toimii myös muovituotteiden sopimusvalmistajana.

Suurin osa Kasola-konsernin liikevaihdosta tuli Kaso Oy:n toiminnasta.

7. syyskuuta 2007 Kasola tiedotti toimenpiteistä, joilla John Nurminen Oy:n liiketoiminta siirtyi Kasola Oy:lle ja Kasolan tytäryhtiöt Kaso Oy ja MK-Tresmer Oy siirtyivät Kasolan nykyisille henkilöomistajille. Kasolan nimi muutettiin tässä yhteydessä Nurminen Logistics Oy:ksi. Kysymyksessä oli John Nurmisen muuttaminen pörssiyhtiöksi ja Kasolan tytäryhtiöiden siirtäminen yksityisomistukseen.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.