Kari Nieminen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kari Nieminen on suomalainen teollinen muotoilija ja kitaravalmistaja, joka perusti tunnetun kitarayritys Versoul Oy:n vuonna 1994. Nieminen valittiin Vuoden teolliseksi muotoilijaksi vuonna 1998.[1]

Nieminen on oululaislähtöinen ja kävi Oulunsalon kansakoulua ja Nuottasaaren koulua. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Oulun Lyseon lukiosta.[1] Ensimmäisen kitaransa Nieminen teki 12-vuotiaana ja ensimmäisen hän myi luokkatoveri Riku Mattilalle. Nieminen valmistui Taideteollisesta korkeakoulusta teolliseksi muotoilijaksi vuonna 1989 ja oli sen jälkeen samassa korkeakoulussa tuntiopettajana. Opettajan työ jäi vuonna 1994, kun hän perusti kitaroita valmistavan Versoulin.[2] Nieminen tekee kitaransa työhuoneessaan Helsingin Pitäjänmäessä.[3] Hänen tekemiään kitaroita soittaa mm. The Rolling Stones -yhtyeen Ronnie Wood.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Laukka, Petri: Rollareiden kitaristi luottaa oululaismuotoiluun (kulttuuri) kaleva.fi. 18.5.2007. Kaleva Oy. Viitattu 28.12.2013.
  2. Nykyri, Timo: Rocklegendat luottavat suomalaiskitaroihin (musiikki) yle.fi. 28.12.2013. Yleisradio Oy. Viitattu 28.12.2013.
  3. Sirén, Vesa: Rolling Stonesin kitarat valmistuvat Helsingissä (kulttuuri) hs.fi. 30.5.2008. Sanoma News Oy. Viitattu 28.12.2013.
  4. Laukka, Petri: Rollareiden kitaristi luottaa oululaismuotoiluun (kulttuuri) kaleva.fi. 18.5.2007. Kaleva Oy. Viitattu 28.12.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]