Kankirauta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
rautaseosten faaseja

Austeniitti (γ-rauta; pkk-hila)
Bainiitti
Martensiitti
Sementiitti (rautakarbidi; Fe3C)
α-ferriitti syntyy austeniitista ( tkk-hila)
δ-ferriitti jähmettyy sulasta ( tkk-hila)
Perliitti (eutektikumi α + Fe3C)

Terästyyppejä

Hiiliteräs (max 2.1% hiiltä)
Ruostumaton teräs (sis. kromia vähintään 10,5%)
HSLA-teräs (korkea lujuus, niukka seostus)
Työkaluteräkset (suuri lujuus; karkaistuja)

Muut rautapohjaiset seokset

Valurauta (>2.1% hiiltä)
Kankirauta (alh. hiilipitoisuus)

Kankirauta on historiallinen nimitys varhaiselle raudan (teräksen) kankimaiselle kauppamuodolle[1] ennen terästen valmistusmenetelmien kehittymistä 1800-luvulla. Kankirauta on rautaseos, jossa on vähemmän kuin 0,5 % hiiltä ja nykyinen nimitys näin vähähiiliselle rautaseokselle on niukkahiilinen teräs (alle 0,25 % hiiltä) tai keskihiilinen teräs (0,25-0,6 % hiiltä).[2] Nykyaikaisissa teräksissä on muutkin seosaineet kontrolloituja, mitä ei kankiraudassa osattu tehdä, joten sen lujuus ei ollut verrattavissa teräkseen. Kankirauta on pehmeää ja takoutuvaa. Kankirautaa saadaan harkkohytissä, jossa pelkistyvä rautamalmi ei sula, eikä liuota itseensä hiiltä. Tämä menetelmä ei ole kovin tehokas ja terästä ei pystytty tuottamaan suuria määriä ennenkuin bessemer-prosessi otettiin käyttöön. Niukkahiilistä terästä syntyy konvertterissa silloin, kun mellotusprosessi viedään loppuun saakka. Niukkahiilistä terästä on helppoa takoa ja hitsata, mutta sitä ei voi karkaista, sillä sen hiilipitoisuus on liian alhainen martensiittisen kiderakenteen muodostumiseksi. Kankirautaa voidaan kuitenkin kovettaa kylmätaonnalla muokkaamalla raudan kidemuotoja; tästä nimi takorauta.

Meltoraudaksi sanotaan lähes puhdasta rautaa, jonka hiilipitoisuus on alle 0,05 %[3]

Teräskaupassa teräksen yhtenä yleisenä toimitusmuotona on nykyäänkin kanki (pyörötanko, putket, profiilit), jolloin sanat "kankirauta" tai "kankiteräs"-nimitykset voivat viitata vain toimitusmuotoon eivätkä kerro mitään teräksen seostuksesta.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Fiskars 360 vuotta 2009. Fiskars Oy. Viitattu 6.4.2012.
  2. Miekk-oja, H.M.: Metallioppi, s. 304, 310. Helsinki: Otava, 1972.
  3. Miekk-oja, s. 301