Kangaskiuru

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kangaskiuru
Lullula arborea3.jpg
Uhanalaisuusluokitus: Elinvoimainen [1]
Elinvoimainen
Tieteellinen luokittelu
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata
Luokka: Linnut Aves
Lahko: Varpuslinnut Passeriformes
Heimo: Kiurut Alaudidae
Suku: Lullula
Laji: arborea
Kaksiosainen nimi
Lullula arborea
(Linnaeus, 1758)
Alalajit
  • Lullula arborea arborea
  • Lullula arborea pallida
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kangaskiuru Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kangaskiuru Commonsissa

Kangaskiuru (Lullula arborea) on kiurujen (Alaudidae) heimoon kuuluva sukunsa ainoa laji.

Koko ja ulkonäkö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pituus nokan kärjestä pyrstön kärkeen 13½–15 cm, paino noin 30 g. Koiras on naarasta suurempi.

Ruskean, valkean ja mustan kirjava pieni, lyhytpyrstöinen lintu. Siiven etureunassa, käsisulkien peitinhöyhenissä, lajityypillinen mustavalkea laikku. Valkea silmäkulmajuova. Pieni töyhtö. Lennossa tosi lyhyt pyrstö herättää huomiota.

Laululento on kiurumainen. Koiras kohoaa korkealle ilmaan ja kaunis, hieman surumielinen lallatus kuuluu: ”li li li li li ly ly ly ly liily liily liily lylii lylii lylii…” jne. minuuttikaupalla yhteen menoon. Voi laulaa myös puun latvassa. Alkukesällä laulaa myös yöllä. Äänet ovat pehmeitä, kuin lyhyitä pätkiä laulusta. Pesällä varoittaa kiurumaisesti.

Sekä vanhat että nuoret linnut käyvät läpi täydellisen sulkasadon elo–lokakuussa, minkä jälkeen ikäluokkia ei voi enää erottaa.[2]

Vanhin suomalainen rengastettu kangaskiuru on ollut 3 vuotta 1 kuukautta 3 päivää vanha.

Esiintyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eurooppa pohjoisosia lukuun ottamatta, Pohjois-Afrikka ja Lähi-itä. Lajin parimäärä Suomessa on 800–1 000 paria. Pesii harvalukuisena eteläisimmässä Suomessa. Muuttolintu, joka talvehtii Keski-Euroopassa, satunnaisesti Etelä-Suomessa. Keväällä laji saapuu maaliskuun loppupuolella, syksyllä lähtee lokakuussa. Euroopassa pesii 1–2,2 miljoonaa kangaskiuruparia, pääosa Iberian niemimaalla.

Elinympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karut kalliomänniköt, harvat harjumänniköt, soranottoalueet ja kallioiset teollisuusalueet. Muuttoaikoina tavataan pelloilla ja niityillä, myös ulkosaaristossa.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lullula arborea

Piilottaa pesän varpujen sekaan. Se on rakennettu kuivista heinistä ja sammalista, pehmusteina karvoja tms. Muninta alkaa vapun maissa. Naaras munii 3–6 harmaanvalkeata, ruskeatäpläistä munaa, joita se hautoo 12–14 vrk. Koiras vartioi pesän lähellä puussa istuen. Poikaset lähtevät pesästä lentokyvyttöminä noin 10–14 päivän ikäisinä. Emot huolehtivat niistä vielä viikon tai pari. Yleensä pari munii toisen pesyeen kesäkuun lopulla. Nämä myöhäisemmät poikaset oppivat lentämään usein vasta elokuussa.

Ravinto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hyönteiset, hämähäkit, siemenet

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. BirdLife International: Lullula arborea IUCN Red List of Threatened Species. Version 2013.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, www.iucnredlist.org. Viitattu 1.1.2014. (englanniksi)
  2. Svensson, Lars 1997: Euroopan varpuslinnut - sukupuolen ja iän määritys. - Lintutieto. Jyväskylä.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nikander, Pekka J. 1992: Kuinka erotan kangaskiurun kiurusta. – Lintumies 3.1992 s. 86-87. LYL.
  • Ruuskanen, J. ym. 1968: Kangaskiuruja Vaalan Neittävällä. – Lintumies 4. s. 58. SLY.
  • Virtanen, Hannu 1991: Kangaskiurun esiintymisestä ja pesimisbiologiasta Varsinais-Suomessa 1989-91. – Lintumies 6.1991 s. 269-276. LYL.
  • Kangaskiuru Lintukuva.fi-verkkopalvelussa
  • LuontoPortti: Kangaskiuru (Lullula arborea)
  • ITIS: Lullula arborea (englanniksi)