Kaksi tuoppia, kiitos!

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kaksi tuoppia, kiitos! -televisiosarja (Two Pints of Lager and a Packet of Crisps) kertoo Runcornissa Luoteis-Englannissa asuvista viidestä ystävyksestä. Ensimmäiset jaksot esitettiin Englannissa vuonna 2001. Sarjaa on valmistunut seitsemän tuotantokauden verran.

Pääosien näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Henkilöhahmot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Janet työskentelee leipomossa. Hän asuu yhdessä Jonnyn kanssa kodissa, joka oli ennen hänen isoäitinsä. Heillä on suhteessaan paljon vaikeuksia, jotka johtavat joskus pidempiaikaisiinkin välirikkoihin, mutta he kuitenkin saavat lapsen ja menevät lopulta myös naimisiin. Janet on henkilö, josta muut usein hakevat turvaa, mutta joka tuntee itsensä usein hyvin epävarmaksi.

Jonny viettää päivänsä pubissa, pakoillen työntekoa. Jopa työnhaku tuottaa Jonnylle suurta tuskaa. Ainoa työpaikka, josta hän on ollut innoissaan, oli koemaistajan paikka Jammy Dodgers -keksitehtaalla. Vakavasti Jonny ottaa vain kolme asiaa: lapsensa Corinthianin, keksit ja munaleivän (egg butty). Jonny kuolee seitsemännen tuotantokauden alussa hain hyökkäykseen.

Gary, lempinimeltään Gaz, työskentelee isänsä, myöhemmin Donnan, autokorjaamolla. Ystävänsä Jonnyn kautta hän tutustuu Donnaan, jonka kanssa hän alkaa seurustella. Gazilla on hyvin vilkas ja usein jopa likainen mielikuvitus. Hän pelkää kuollakseen lampaita, mistä johtuen hän ei voi muuttaa Donnan kanssa heidän unelmataloonsa kuudennessa tuotantokaudessa. Gaz on yhden yön suhteen seurauksena Corinthianin oikea isä.

Donna on porukan pessimisti, ja hänellä on kova tempperamentti. Sarjan alussa Donna asuu vanhempiensa luona, mutta muuttaa räväkän alkoholistiäitinsä patistuksesta yhteen Gazin kanssa. Hän työskentelee ämpäritehtaalla, kunnes saa potkut ajettuaan luvatta otetulla firman autolla kolarin. Äitinsä kuoltua Donna saa talon perinnöksi, jonka myytyään hän ostaa Garyn isältä tämän korjaamon.

Louise on hienostotyttö, jonka ääni on kimakampi kuin teekannun, jossa kiehuu vesi. Hän on porukasta ainoa, joka käy yliopistoa, opiskellen sosiologiaa. Louise on porukan blondi. Hän sortuu usein typeryyksiin, kuten muokkaamaan Jonnyn rikosrekisteriä hieman värikkäämpään suuntaan, kohtalokkaita seurauksia tajuamatta. Kuudennen tuotantokauden aikana Louise saa kuulla, että hänet on adoptoitu. Löydettyään oikean isänsä, joka hylkää hänet taas, hän sortuu pulloon. Alkoholihuuruisten öiden seurauksena hänelle selviää, että hän on raskaana Donnan pikkuveljelle.

Tuotantokaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Menneet tuotantokaudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sarja alkaa tilanteesta, jossa Janet ja Jonny ovat yhdessä, mutta eivät vielä naimisissa. He avioituvat sarjan aikana myöhemmin. Kuudes tuotantokausi päättyy kauhu-jaksoon, jossa sarjan päähahmot menehtyvät yksi toisensa jälkeen. Seitsemäs tuotantokausi toi mukanaan muutoksia henkilökaartiin Ralf Littlen poistuessa sarjasta. Kauden ensimmäinen jakso on kuvattu livenä studioyleisön edessä. Tuotantokausi kääntää tutut kuviot päälaelleen.

When Janet Met Jonny - Musikaalijakso[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

3. ja 4. tuotantokauden välissä tehtiin sarjaan musikaalijakso, joka kertoo Jonnyn ja Janetin ensitapaamisesta. Se esitettiin Englannissa 21.12.2003. Tätä jaksoa ei jostain syystä esitetty Suomessa 3. ja 4. tuotantokauden vaihteessa. Jakso ei sinänsä kuulu mihinkään tuotantokauteen, vaikkakin alkukohtauksesta löytyy selvä linkki kolmannen tuotantokauden loppuun ja neljännen tuotantokauden alkuun. Musikaalijaksossa esitetyt laulut ovat sarjaan sopivia muunnelmia vuoden 2003 hiteistä, ja pilailun kohteeksi pääsevät mm. Christina Aguilera (Beautiful), Robbie Williams (Rock DJ), S Club 7 (Bring It All Back) Marilyn Manson ja Sean Paul. Musikaalijakso sisältää epäkohtia, jotka eivät sovi yhteen muiden jaksojen kanssa.

8. tuotantokausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Gary Wilkinsonia näyttelevä Will Mellor on kertonut brittiläisen Metro-lehden haastattelussa 21. huhtikuuta 2008, että kahdeksatta tuotantokautta kuvataan marraskuusta 2008 vuoden 2009 tammikuuhun asti.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.