KNM Norge

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
KNM Norge
KNM Norge
KNM Norge
Aluksen vaiheet
Rakentaja Armstrong Whitworth, Newcastle
Kölinlasku 14. huhtikuuta 1899
Laskettu vesille 31. maaliskuuta 1900
Palveluskäyttöön 7. helmikuuta 1901
Poistui palveluskäytöstä Saksan laivaston hävittäjän upottama 9. huhtikuuta 1940
Tekniset tiedot
Uppouma 3 848 t (standardi)
3 715 t (koeajoissa)
Pituus 94,60 m (kokonaispituus)
Leveys 15,70 m
Syväys 5,40 m
Koneteho 4 500 ihp (suunniteltu)
5 354 ihp (koeajoissa)
Nopeus 16,5 solmua (suunniteltu)
17,06 solmua (koeajoissa)
Miehistöä 261 (suunniteltu)
229 (toinen maailmansota)
Aseistus
Aseistus 2 x Armstrong BL 8,2" (210 mm)/L45 -tykkiä
6 x BL 150 mm/L45 -tykkiä
8 x QF 18 naulan tykkiä
6 x QF 3 naulan tykkiä
2 x 18" torpedoputkea

KNM Norge oli Norjan laivaston Eidsvold-luokan rannikkopanssarilaiva, joka osallistui Norjan puolustukseen Saksan hyökättyä maahan toisessa maailmansodassa huhtikuussa 1940. Alus valmistui 1899 Armstrong Whitworthin telakalla Newcastle on Tynessä telakkanumerolla 698, ja se oli vanhentunut toisen maailmansodan alkaessa. Saksan laivaston hävittäjän Z11 Bernd von Arnimin laukaisemat torpedot upottivat aluksen Narvikin satamaan 9. huhtikuuta 1940. Sen miehistöstä pelastui ainoastaan 90 miestä.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Norge aloitti palveluksensa Norjan laivastossa koeajojen jälkeen 7. helmikuuta 1901. Alus osallistui kesäkuussa 1902 Spitheadissä pidettyyn kuningas Edvard VII:n kruunajaisten laivastokatselmukseen.[1] Alus oli rannikkopanssarilaivaosaston mukana Skagerrakissa 1905, kun pelättiin sodan puhkeavan Ruotsia vastaan. Ensimmäisen maailmansodan aikana alus partioi panssarilaivaosaston mukana Norjan länsirannikolla valvomassa puolueettomuutta.[2]

Aluksen kaksi kaksitoistanaulaista vaihdettiin 76 millimetrin ilmatorjuntatykeiksi 1930-luvulla. Myöhemmin aluksen ilmatorjuntaa vahvennettiin vielä kahdella 20 millimetrin Oerlikonin ilmatorjuntatykillä sekä kahdella 12,7 mm:n ja neljällä 7,92 mm:n Colt-ilmatorjuntakonekiväärillä.[1]

Saksan hyökätessä Norjaan huhtikuussa 1940 alus oli sisaraluksensa kanssa vartioaluksensa Ofotvuonossa osana 3. meripuolustusalueen Ofotvuonon osastoon liitettyä panssarilaivaviirikköä. Partioalukset ilmoittivat varhain 9. huhtikuuta, että vuonoon tunkeutui tunnistamattomia aluksia. KNM Eidsvold lähti vastaanottamaan saapuvia aluksia ja Norge jäi päällikkönsä komentajakapteeni P. Askimin alaisuudessa satamaan kytkettynä puhelimella rannikkopuolustuksenesikuntaan. Hieman ennen hälytystä oli tullut ehdoton kielto olla ampumatta alueella olevia Britannian kuninkaallisen laivaston aluksia. Tunnistuksen jälkeen Eidsvold ampui varoituslaukauksen. Hävittäjä Z21 Wilhelm Heidkamp laukaisi torpedonsa, ja niistä kolme osui Eidsvoldiin räjäyttäen rannikkopanssarilaivan.[3]

Norge avasi tulen satamaan tunkeutuvia aluksia vastaan. Alus ehti ampua 17 laukausta ennen kuin kaksi Bernd von Arnimin laukaisemaa torpedoa osui siihen. Vaurioitunut alus upposi nopeasti ja ainoastaan 90 miestä pelastui tuhosta.[3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta KNM Norge.
  • Brook, Peter: Warships for Export Armstrong Warships 1867–1927. Kent, Englanti: World Ship Society, 1999. ISBN 0-905617-89-4. (englanniksi)
  • Abelsen, Frank: Marinens Fartøyer 1939-1945 og deres Skjebne - Norwegian Naval Ships 1939–1945. Oslo, Norja: Sem & Stenersen A/S, 1986. ISBN 82-7046-050. (norjaksi)/(englanniksi)
  • Gardiner Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1860–1905. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 2002. ISBN 0-85177-133-5. (englanniksi)
  • Gardiner Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1906–1921. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1985. ISBN 0-85177-245-5. (englanniksi)
  • Gardiner Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Brook, Peter s. 209.
  2. Abelsen, Frank s. 12–13.
  3. a b Brook, Peter s. 210