Kävelykeppi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Arkkidiakonin muotokuva, jossa mallilla kädessään kävelykeppi.
Ilja Repin 1877, Tretjakovin galleria
Une canne de marchand Châlus.jpg

Kävelykeppi on liikkumisen apuna käytettävä tuki, joka siirtää painoa jaloilta kepin varaan. Kävelykeppi on yleensä ensimmäinen apuväline vanhukselle, kun liikuntakyky heikkenee. Vakavammissa yhden jalan vammoissa käytetään kahta kyynärsauvaa tai kainalosauvaa. Kävelykeppiä tai matkasauvaa voidaan käyttää myös edessä olevan maan (tai jään) kantavuuden tarkastamiseen ennen kuin sille astutaan jalalla. Kävelykeppiä voidaan käyttää myös huimauksen tai pahoinvoinnin aiheuttaman epävarmuuden tunteen ehkäisemiseksi. Se on myös hyvä itsepuolustusase, varsinkin, jos keppi on alumiininen ja siinä on jääpiikki.

Sisällysluettelo

Historia [muokkaa]

Miehet ryhtyivät kantamaan kävelykeppiä 17001800-luvulla miekan kantamisen sijaan. Sitä voitiin käyttää aseena, mutta se ei ollut tappava (jotkut kylläkin piilottivat ohuen miekan kävelykepin sisään). Ranskalainen taistelulaji la canne perustuu lyhyen kepin käyttöön aseena, ja englantilainen bartitsu kehitettiin erityisesti kävelykepeillä miekkailuun. 1800-luvun lopulla kehitetyssä japanilaisessa taistelutaidossa Uchida-ryū tanjōjutsussa käytetään länsimaista kävelykeppiä aseena miekkaa vastaan. Vuosikymmenien myötä kävelykeppi muuttui kuitenkin lähinnä herrasmiesten vaatekaapin osaksi.

Käyttö [muokkaa]

Kävelykeppi tulee aina mitoittaa käyttäjänsä mukaan ja sen vuoksi pituudeltaan säädettävät kepit ovat välineinä parhaita. Kepin pituuden ohella sen yläosan muotoilu, kämmenpohjaa tukeva malli helpottaa keppiin tukeutumista. Kävellessä keppi pidetään vammattomalla puolella ja viedään yhtäaikaa tukea tarvitsevan jalan kanssa eteen askelta otettaessa. Hartioiden ja käsivarren rentouttaminen keppikävelyn tauoilla ennaltaehkäisee jännitystiloja, joita esimerkiksi voimakas keppiin nojautumisen tarve usein aiheuttaa.

Katso myös [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]