Kärsäkorennot

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kärsäkorennot
Panorpa communis -koiras
Panorpa communis -koiras
Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumalliset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Alaluokka: Siipikantaiset Pterygota
Osaluokka: Uussiipiset Neoptera
Lahko: Kärsäkorennot Mecoptera
Hyatt & Arms, 1891[1]
Heimot
Katso myös
 Wikispecies-logo.svg Kärsäkorennot Wikispeciesissä
 Commons-logo.svg Kärsäkorennot Commonsissa

Kärsäkorennot (Mecoptera) on noin 750 lajia[2] maailmanlaajuisesti käsittävä pieni hyönteislahko. Suomessa on tavattu seitsemän lajia. Useimmat lajit ovat petohyönteisiä.

Nykyiset kärsäkorennot ovat jäänteitä hyvin vanhasta ja aikanaan monimuotoisesta hyönteislahkosta, sillä kärsäkorentoja esiintyy fossiilisena jo permikautisissa kerrostumissa. Lahkoa edustavien sedimentteihin hautautuneiden fossiilien määrä on tavattoman suuri ja monipuolinen. Aineistoa löytyy runsaasti permi-, trias- ja jurakausilta erilaisten nimettyjen fossiilisten lajien määrän ollessa lähes 750, joskin osa näistä lienee synonyymejä. Liitukauteen mennessä lahkon diversiteetti vähenee huomattavasti. Vastaavasti nuoremmat, meripihkaan fossiloituneet kärsäkorennot ovat harvinaisia.[2][3]

Molekyylibiologisten vertailujen perusteella kirput ovat kärsäkorentojen sisarryhmä.[4]

Ulkonäkö ja koko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kärsäkorennot ovat saaneet nimensä voimakkaasti pidentyneestä ja alaspäin suuntautuneesta pään etuosasta, jonka päässä sijaitsevat purevat suuosat. Verkkosilmät ovat suuret ja tuntosarvet pitkät, yleensä enemmän kuin puolet ruumiin pituudesta. Myös jalat ovat pitkät. Osalla lajeista siivet ovat surkastuneet. Jos korennolla on kuitenkin siivet, ne ovat huomattavasti takaruumista pidemmät, mistä myös lahkon tieteellinen nimi juontaa juurensa (kreikkaa: meco pitkä, pteron siipi). Etu ja takasiivet ovat suunnilleen samankokoiset ja levätessään korento pitää niitä vaakatasossa takaruumiin päällä. Skorpionikorennoilla koiraan takaruumiin kärki on muuntunut pihtimäiseksi ulokkeeksi. Kärsäkorennot ovat noin 2,5 cm pituisia.

Lisääntyminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kosintamenot ovat usein monimutkaisia. Koiras tekee syljestä pallon jota naaras syö parittelun aikana. Naaras munii maahan. Toukat muistuttavat kovakuoriaistoukkia; ne elävät maaperässä ja syövät kuollutta orgaanista materiaalia. Toukkavaiheita on kolmesta neljään. Toukat menevät koteloituessaan maan alle. Muodonvaihdos on täydellinen. Kotelosta kuoriutuu aikuinen alku- tai keskikesällä.[5]

Lajit Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta on tavattu seitsemän kärsäkorentolajia. Suomen lajien uhanalaisarvionnin 2010 mukaan yksikään lajeista ei ole uhanalainen, mutta yksi on katsottu silmälläpidettäväksi (NT).[6][7][8]

Lajit ovat systemaattisessa järjestyksessä.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Neomecoptera (Suborder) ZipcodeZoo. Viitattu 18.2.2011. (englanniksi)
  2. a b Penney D. & Jepson J. E.: Fossil Insects: An introduction to palaeoentomology. Siri Scientific Press, 2014. ISBN 978-0957453067. s. 139–141
  3. http://research.calacademy.org/research/entomology/Entomology_Resources/mecoptera/index.htm
  4. http://www3.interscience.wiley.com/journal/118916123/abstract
  5. Ernst Palmen, Matti Nurminen: ”Kärsäkorennot”, Eläinten maailma, Otavan iso eläintietosanakirja, osa 2, s. 230-231. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01422-6.
  6. Suomen verkkosiipis- ja kärsäkorentoatlas (englanniksi)(suomeksi)(ruotsiksi)
  7. a b Teemu Rintala, Tomi Kumpulainen & Petri Ahlroth: Suomen verkkosiipiset. Helsinki: Hyönteistarvike TIBIALE Oy, 2014. ISBN 978-952-67544-5-1. s. 122–129
  8. Petri Ahlroth 2010. Verkkosiipiset, kaislakorennot, käärmekorennot ja kärsäkorennot. Julk.: Rassi, P., Hyvärinen, E., Juslén, A. & Mannerkoski, I. (toim.). Suomen lajien uhanalaisuus – Punainen kirja 2010. Ympäristöministeriö & Suomen ympäristökeskus, Helsinki. s. 417–422

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]