Joonas Lehtimäki

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Joonas Lehtimäki.

Joonas Lehtimäki (s. 1981 Raisio)[1] on suomalainen sarjakuvataiteilija. Hän piirtää Anonyymit eläimet -sarjakuvaa viikoittain Helsingin Sanomien Nyt.fi-sivustolle.[2] Raisiolaislähtöisen tekijän strippejä on julkaistu muun muassa Ilta-Sanomissa, Opettaja-lehdessä ja Lemmikissä.

Oman tuotantonsa ohella Lehtimäki työskentelee kuvittajana ja tekee piirrosvideoita tamperelaiselle Tussitaikurit Oy:lle.[3] Lehtimäen kuvituksia on ollut myös oikeusministeriön, Helsingin kaupungin ja Sydänliiton julkaisuissa. Hän on toiminut Sarjakuvakeskuksessa vastuuopettajana ja ohjaa vierailevana kouluttajana erilaisia sarjakuva-työpajoja.[4]

Koulutukseltaan Lehtimäki on taiteen maisteri Aalto-yliopiston kuvataidekasvatuksen koulutusohjelmasta ja kasvatustieteiden maisteri Turun yliopiston TOKL:sta.

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2012 ”Pikku-B etsii ystävää”, Höh! …ja muita sarjakuvakertomuksia lapsille -antologia, Sammakko
  • 2012 ”Keijon keittiössä”, Sarjakuvakeittokirja 2 -antologia, Sammakko
  • 2011 Anonyymit eläimet, sarjakuva-albumi, Sammakko
  • 2011 Eri nimikkeitä, Toispual ruuttu -antologia, Turun sarjakuvakerho
  • 2010 ”Turun Murre”, Suuri koirakirja -antologia, Naama kustannus

Julkaisuja lehdissä ja verkossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2014–2015 ”Kirjavat sarjat”, Helmet.fi, yhteistyössä Tuuli Hypénin, Joonas Rinta-Kannon ja Aino Sutisen kanssa.
  • 2013–2015 ”Koiralla on asiaa”, Lemmikki
  • 2013–2014 ”Palindromisarjakuva”, Lumooja
  • 2012 ”Intiaanit ja cowboy”, Totuus martoista, Hustler special
  • 2012 ”Minkä nuorena oppii…”, Totuus martoista, Hustler special
  • 2012 ”Anonyymit eläimet”, Hämeen Sanomat, toukokuun vieraileva sarjakuva
  • 2011–2022 ”Anonyymit eläimet”, Nyt-liitteen verkkosivut, nyt.fi
  • 2010–2011 ”Anonyymit eläimet", Helsingin Sanomien Nyt-liite
  • 2011 ”Virtaset”, Libero (2/2011)
  • 2011–2013 ”Korkki auki”, Alkon henkilöstölehti Korkki
  • 2008 ”Mummot”, Ilta-Sanomat, Kuukauden kotimainen (helmikuu)

Näyttelyt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 2014– ”Tohtori Otto & uskomaton kirppusirkus”, Muumien jäljillä, kiertävä ryhmänäyttely
  • 2012 ”Anonyymien eläinten digitaalinen vallankumous”, Elisa Studio, Helsinki
  • 2012 ”Anonyymit eläimet -originaalinäyttely”, Cosmic Comic Cafe, Turku
  • 2012 Animals Anonymous -printtejä, Nordicomics Baltic Tour (kiertävä ryhmänäyttely), kulttuurikeskus Stoa, Helsinki
  • 2012 Anonyymit eläimet -originaaleja, Baarien miehet ja naiset -ryhmänäyttely, Ravintola Om’pu, Helsinki
  • 2011–2012 Animals Anonymous -printtejä, Nordicomics Baltic Tour; Tallinna, Riika, Vilna, Budapest
  • 2011 ”Anonyymit eläimet -näyttely”, Kontupiste, Helsinki
  • 2011 ”Anonyymit eläimet -näyttely”, Arabianrannan kirjasto, Helsinki
  • 2010 ”Ristijätkä/Naulat” -maalaus, AHNE '10 -ryhmänäyttely, Suvilahti, Helsinki
  • 2010 Sarjakuvaoriginaaleja, sekatekniikkaa ja veistoksia, Suuri koiranäyttely (ryhmänäyttely), Kirjasto 10, Helsinki

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]